Digikyvykkyys II- Ammatillisen koulutuksen järjestäjien digitalisaatiokyvykkyyden edelleen kehittäminen ja toiminnan vakiinnuttaminen organisaatioissa -hanke

Kuvio, jonka päällä teksti YSAO kehittää sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Hankkeen hallinnoija

Hankkeen toteuttavat 99 ammatillisen koulutuksen järjestäjää ja sitä hallinnoi Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Tavoitteet

Digikyvykkyys II -hankkeen tavoitteena on jatkokehittää ja jalkauttaa aikaisempien ammatillisen koulutuksen digitalisaatiohankkeiden tuotoksia koko ammatillisen koulutuksen kentälle. Lisäksi hankkeessa kehitetään digitalisaatiokyvykkyyksiä uusien tunnistettujen tarpeiden pohjalta.Hankkeen tavoitteena on myös jatkaa ja laajentaa aikaisempien digitalisaatiohankkeiden aikana syntynyttä laajaa ammatillisen koulutuksen järjestäjien verkostoa.


Digitalisaation nopea kehitys muuttaa työelämää ja koko yhteiskuntaa. Muuttuva toimintaympäristö edellyttää ammatillisen koulutuksen järjestäjiltä toiminnan jatkuvaa uudistamista sekä henkilöstön osaamisen kehittämistä. Ammatillisen koulutuksen kustannustehokas ja laadukas toteuttaminen vaatii tiivistä yhteistyötä koulutuksen järjestäjien kesken. Digikyvykkyys II -hankeverkosto vahvistaa ammatillisen koulutuksen kykyä hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia ja vastata monitahoisiin muutoksiin ja osaamisen haasteisiin yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Kesto

1.12.2024–31.5.2027

Budjetti

Hankkeen kokonaisrahoitus 4 milj. €, josta YSAOn osuus 32 500 €.


Rahoittaja

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Hankepäällikkö


Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
+358404874807
tiina.tervaniemi@ysao.fi

Ripeästi tukea opiskelijalle

Kuvio, jonka päällä teksti YSAO kehittää sekä Opetushallitus rahoittaa hanketta.

Hankkeen hallinnoija

Ysao

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on kehittää opiskelijan tukipalveluita turvaten opiskelijan opintojen
edistyminen ja työllistyminen. Hankkeen tarpeena on kehittää erityisen tuen saannin ja nivelvaiheiden jouhevuutta. Hankkeessa kehitetään HOKS-laatua opiskelijan osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tekoälypohjaisella työkalulla ja osallistamalla opiskelijaa itseään aktiiviseen rooliin oman opintojen suunnittelijana.

Hanketyönä kehitetään työmalleja tunnistaa keskeyttämisvaarassa olevat opiskelijat ja tehostetaan erityisen tuen tukipalveluiden saatavuutta. Tukipalveluiden nopeuttamiseksi ja asiakastarpeen osuvuudeksi testataan tekoälyä
havainnoimaan asiakastarpeeseen sopivimmat ohjauksen, erityisen tuen ja opiskeluhuollon palvelut. Tavoitteena on oikea-aikaiset ja nopeat tukitoimet opiskelijalähtöisesti.Kehittämistyön pohjana hyödynnetään valtakunnallisesti jo hyviksi todettuja valmiita käytänteitä.

Kesto

8.12.2023-30.6.2025

Budjetti

150 000€

Rahoittaja

Opetushallitus

Hankepäällikkö


Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
+358404874807
tiina.tervaniemi@ysao.fi

Opiskelijan hyvinvointi nousuun-opiskeluhuollon palvelut uusin keinoin

Kuvio, jonka päällä teksti YSAO kehittää sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Hankkeen hallinnoija

Ysao

Tavoitteet

  • Hankkeen tarkoituksena on yhteisöllisen opiskeluhuollon ja ennaltaehkäisevän työn kehittäminen oppilaitoksessa. Lisäksi hankkeessa tuetaan opiskelijoiden mielenterveyttä sekä hyvinvointia opiskelupäivän aikana.
  • Hankkeen tavoitteena on kartoittaa opiskeluhyvinvointiin sopivia sähköisiä palvelualustoja sekä pilotoida valittu hyvinvointiviestisovellus opiskelijoiden ja henkilöstön käyttöön.
  • Hankkeessa toteutetaan jo hyviksi havaittuja opiskelijoiden hyvinvointia parantavia menetelmiä sekä kehitetään edelleen opiskelijoiden mielenterveyttä tukevia palveluita mm. Tsemppi-Tutor-valmennus.
  • Lisäksi hankkeessa tehdään yhteistyötä mielenterveyspalveluita tuottavien tahojen kanssa mm. Pohjois-Savon hyvinvointialue, kolmas sektori.
  • Sekä tarjotaan YSAOn eri henkilöstöryhmille koulutusta ja valmennusta liittyen mm. mielenterveyden haasteisiin, varhaiseen puuttumiseen, nepsy-opiskelijan tukemiseen.

Kesto

1.1.2024-31.7.2025

Budjetti

38 516,96€


Rahoittaja

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Hankepäällikkö


Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
+358404874807
tiina.tervaniemi@ysao.fi

Suunnitellusti töihin – Työpistemäärittelyt ja uraohjaus ammatillisen polun rakentamiseksi työelämään

Hankkeen hallinnoija

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on:
– Työssäoppimisen prosessin kehittyminen ja selkeyttäminen työelämälle
– Opiskelijoiden työelämätaitojen kehittyminen
– Ura- ja työelämävalmiuksien toimintamallin kehittäminen
– Ysaon opintopolku -malli, jossa opiskelija harjoituttaa ammatillista osaamistaan useassa oppimisympäristössä

Hankeaikana laaditaan yritys- ja työtehtäväkohtaisia työpistekuvauksia selkeyttämään työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Työpistekuvauksia verrataan tutkinnon perusteisiin ja ammattitaitovaatimuksiin. Työpistekuvausten kautta opiskelijoiden opintopolkusuunnittelu monipuolistuu ja selkeytyy. Opiskelijoita ohjataan ja valmennetaan oman osaamisen tunnistamiseen, ja kehitetään heidän työnhaku- ja työelämävalmiuksiaan vastaamaan työelämän lähtökohtia.

Hankeidean on alun perin esittänyt Ylä-Savon Teollisuus ry:n hallitus, kun on pohdittu uudenlaisia ratkaisuja työvoimapulaan, opintopolkujen kehittämiseen sekä laadukkaamman työssäoppimisen järjestämiseen oppilaitoksen ja yritysten yhteistyönä. Pääkohderyhmänä ovat ammatillisen koulutuksen opiskelijat sekä työssäoppimispaikkojen työpaikkaohjaajat ja rekrytoinneista vastaavat. Toimenpiteiden kohderyhmää ovat myös Ylä-Savon ammattiopiston opetushenkilöstö sekä opinto-ohjaajat. Hanketoimenpiteillä tavoitellaan 52 eri yritystä, 100 työpistekuvausta sekä 125 eri henkilöä.

Hankkeen aikana toimintamalleja pilotoidaan Ylä-Savon teknologia-alan yrityksissä sekä ravitsemisalalla.

Kesto 1.5.2024-30.4.2026
Budjetti 182 093€
Rahoittaja Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Hankehenkilöstö
Minna Jääskeläinen
uraohjauksen asiantuntija, projektipäällikkö
minna.jaaskelainen@ysao.fi, 050 300 7102

Tea Korolainen
opinnollistamisen asiantuntija
tea.korolainen@ysao.fi, 0400 793 029

Hankepäällikkö

Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
040 4874807
tiina.tervaniemi@ysao.fi


Vertaistekno- Vertaiskokemuksilla ja pienryhmillä uutta teknologiaa maatiloille

Hankkeen hallinnoija

Hankkeen päätoteuttaja on TTS Työtehoseura.

Osatoteuttajat

Osatoteuttajina mukana Savonia-ammattikorkeakoulu, Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK, Ylä-Savon ammattiopisto, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, Centria ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu ja Lapin ammattikorkeakoulu.

Tavoitteet

Valtakunnallisessa maatilojen kehittämisen yhteistyöhankkeessa kerätään, tuotetaan ja levitetään käytännönläheistä tietoa uuden teknologian käyttöönottoon ja käyttöön liittyvistä tilatason kokemuksista. Lisäksi hankkeen aikana kerätään hyviä käytäntöjä, mahdollisia haasteita ja ratkaisuja. Hanke mahdollistaa yrittäjille vertaiskokemuksista oppimisen lisäksi omakohtaisten kokemusten kerryttämisen uuden teknologian parissa.

Hankkeen toiminta ja tiedon keruu muodostuu pienryhmätapaamisista, valtakunnallisesta kyselystä sekä pienryhmähaastatteluista. Ympäri Suomen kokoontuvat pienryhmät valitsevat heitä kiinnostavat uudet peltoviljely- ja kotieläinteknologiat, jonka jälkeen he testaavat laitteita sekä dokumentoivat testauksessa kerätyn tiedon. Lisäksi hankkeen aikana toteutetaan laajamittainen yrittäjäkysely, jossa kartoitetaan Manner-Suomen alueen viljelijöiden uusien teknologioiden käyttöönottoa ja kiinnostusta.

Kesto
1/2024-12/2025

Budjetti
YSAOn osuus budjetista 25 000 €.


Rahoittaja
EU:n maatalous- ja maaseuturahoitus, Hämeen ELY-keskus

Hankepäällikkö
Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
040 4874807
tiina.tervaniemi@ysao.fi

Kestävän teknologian osaamiskeskittymä,KesTech II

Hankkeen hallinnoija

Savonia-ammattikorkeakoulu

Osatoteuttajat

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä,Iisalmen Teollisuuskylä Oy, Ylä-Savon seutukunnan yritykset.

Hankkeen taustat

Ylä-Savon teollisuusyritykset, oppilaitokset, julkiset toimijat sekä niihin liittyvät yhteistyötahot ja sidosryhmät muodostavat kiinteän verkoston, jossa jokainen palanen Ylä-Savon elinvoimaisuuden kannalta on kriittisen tärkeä. Verkoston yhteistyö on monitasoista ja näkyvimpänä, sekä elinvoimaisuuden kannalta tärkeimpänä linkkinä, on yritysten väliset riippuvuudet, joissa alueen pk-yritykset ruokkivat tuotteillaan ja palveluillaan suuryritysten tarpeita ja edelleen asiakkaita ympäri maailmaa kytkien Ylä-Savon verkoston osaksi globaalia kilpailua ja edelleen osaksi suurempia globaaleja verkostoja.

Jotta Ylä-Savon teollisuuden toimijoilla on mahdollisuus pärjätä globaalissa kilpailussa, tulee varmistaa, että verkoston jokaisella toimijalla, isoista pienimpiin on mahdollisuus kehittyä ja pysyä kilpailussa mukana. Tähän tarvitaan jatkuvaa verkoston toimijoiden välistä vuoropuhelua sekä luotettavaa ja laadukasta skenaario- ja ennakointietoa, johon perustuen lyhyen ja pitkän aikavälin kehitysstrategioita voidaan luoda ja toteuttaa huomioiden myös alueen ulkopuolelta tulevat odotukset ja muutospaineet liittyen vihreän siirtymän, vastuullisuuden ja globaalien megatrendien vaatimuksiin.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on tunnistaa energia- ja ilmastostrategian sekä muiden toimintaympäristön muutosten aiheuttamia vaatimuksia Ylä-Savon alueen teollisuuden ja teknologia-alan tulevaisuuden turvaamiseksi. Vaatimusten ennakointi ja alueen kehittymisen arviointi auttavat valmistavan teollisuuden alihankintaverkoston mikro- ja pk-yrityksiä valmistautumaan vihreän siirtymän ja vastuullisuuden vaateisiin sisältäen niin vastuullisuuden vaatimat toiminnan sekä prosessien muutokset kuin teknologiaan ja tuotanto- sekä palveluprosessiin kohdistuvat muutokset.

Lisäksi hankkeen on tarkoitus edistää ja syventää eri koulutusasteilla toimivien oppilaitosten yhteistyötä. Tiiviillä oppilaitosyhteistyöllä varmistetaan oppilaitosten kehittämisresurssien tehokas käyttö sekä suoraviivaistetaan ja nopeutetaan opintopolkuja sekö oppilaiden liikkuvuutta oppilaitosten välillä.

Kesto

1.10.2023 31.3.2026

Budjetti

335 354 €


Rahoittaja

Pohjois-Savon liitto

Projektityöntekijät

Projektipäällikkö Erno Heinonen
+358 40 481 4114
erno.heinonen@ysao.fi

Asiantuntija Tommi Röntynen
+358 40 646 3464
tommi.rontynen@ysao.fi

Hankepäällikkö


Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
040 4874807
tiina.tervaniemi@ysao.fi


Tulevaisuuden maatila kehittäminen/ investointi- hankepari

Hankkeen hallinnoija

Hankekokonaisuutta toteutetaan YSAO:n, Savonia-amk:n ja Maitoyrittäjät ry:n ryhmähankkeena, jossa kehittämishanketta toteuttavat em. kolme toimijaa, jonka investointihankeosa on tarkoitettu toteutuvaksi vain YSAO:n Peltosalmen yksikköön.

Hanketta koordinoi: YSAO

Hankkeen tuottamat blogitekstit

BLOGI 1. Ole järkevä johtaja tilallasi – Ota datajohtaminen haltuun!

BLOGI 2. Johdetaanko sinua datalla vai johdatko sinä datalla?

BLOGI 3. Kannattaa, ei kannata, kannattaa vai miten se voisi kannattaa?

BLOGI 4. Ollaan hiljaa niin naapurit ei kuule

BLOGI 5. Teknologia osaksi Tulevaisuuden Maatilaa

BLOGI 6. Minkälainen on tulevaisuuden maatila?

BLOGI 7. Mitä ihmeen maatalouden dataa?

Hankkeen tuottamat podcast jaksot

Tulevaisuuden maatila -hanke tien päällä! Apepäivä.

Tulevaisuuden maatila -hanke tien päällä! Paavolan maitotila.

Tulevaisuuden maatila -hanke! Datajohtaminen.

Tulevaisuuden maatila -hanke! Ruokinta ja kannattavuus.

Tulevaisuuden maatila -hanke! Työn suunnittelun vaikutukset yrittäjän hyvinvointiin ja kannattavuuteen.

Tulevaisuuden maatila -hanke! Maatilan osto ulkopuoliselta.

Tulevaisuuden maatila -hanke! Dataa ja teknologiaa myös opetuskäyttöön.

Tavoitteet

Tulevaisuuden maatila – hanke muodostaa hankeparin kehittämis- ja investointihankkeista .

Hankkeen tavoitteena on maatalouden toimintaedellytysten varmistaminen ja tehokkuuden kehittäminen. Hankkeen tavoitteena on tarkastella maatalouden kannattavuutta ja kestävyyttä uusien datajohtamisen työkalujen ja toimintamallien kautta. Lisäksi tavoitteena on kerätä ja välittää tietoa maatalouden rakennemuutoksen eri ulottuvuuksista ja tuoda reilun datatalouden osaamista sekä uusia liiketoimintamalleja yrittäjille. Hankkeen yhtenä tavoitteena on kehittää Ylä-Savon ammattiopiston Peltoniemen oppimisympäristöä alan living lab- ympäristöksi ja esimerkiksi mallintaa sen dataa.

Ryhmähankkeeseen liittyvässä tki-investointihankkeessa kehittämistä tuetaan hankekokonaisuuteen liittyvien kone- ja laitehankintojen muodossa. Koneet ja laitteet soveltuvat mm. dataan keräämiseen, ne tukevat maatilan hiilineutraaliutta ja kiertotaloutta.

Kesto

Kehittämishanke: 1.10.2023 – 31.3.2026

Investointihanke: 1.10.2023- 31.12.2025

Budjetti

460 696 € ( Kehittäminen)

619 150€ (Investointi)

Rahoittaja

Pohjois-Savon liitto

Hankepäällikkö

Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
040 4874807
tiina.tervaniemi@ysao.fi

Talent Hub Eastern Finland

Hankkeen hallinnoija

Itä-Suomen yliopisto

Osatoteuttajat ja yhteistyötahot

Savon koulutuskuntayhtymä, Savonia-amk, Riveria, Karelia-amk, Ylä-Savon seutukunnan yritykset

Taustat

Itä-Suomen oppilaitoksissa jo olevien kansainvälisten opiskelijoiden kiinnittyminen ja työllistyminen alueelle on heikkoa. Opiskelijat eivät tunne paikallisia työmahdollisuuksia, eivätkä kaikki yritykset työvoimapulasta huolimatta osaa hyödyntää kansainvälisten opiskelijoiden tarjoamaa osaamispotentiaalia. Itäsuomalaiset koulutuksenjärjestäjät ovatkin nyt yhdessä kehittämässä niin opiskelijoiden opinto- ja uraohjauksen palveluja kuin työpaikoilla järjestettävän oppimisen ja suomen kielen oppimisen palveluja työnantajille, jotta osaajat saataisiin työllistymään ja jäämään Itä-Suomen alueelle.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kv-opiskelijoiden työelämätaitoja ja -yhteyksiä heti opintojen alusta asti. Opiskelijan osaamisen tunnistaminen, sanoittaminen sekä paikallisen työelämän osaamistarpeiden täsmällisempi ymmärtäminen auttavat oppilaitoksia ohjaamaan opiskelijoita osuvammin työpaikkoihin. Yrittäjyydestä kiinnostuneille opiskelijoille tarjotaan sparraavaa yrittäjyyskoulutusta ja täydentävää valmennusta. Työnantajat puolestaan kaipaavat apua kv-työntekijöiden vastaanottamiseen, ohjaamiseen sekä työssä tarvittavan suomen kielen oppimiseen.

YSAOn roolina on yhdessä muiden verkoston ammatillisen koulutuksenjärjestäjien kanssa kehittää erityisesti työpaikkaohjaajakoulutusta huomioiden kv-opiskelijoiden erityispiirteet. Lisäksi YSAO toimii Ylä-Savon osalta opiskelijoiden työelämäkontaktien koordinaattorina.

In English

Talent Hub Eastern Finland is a joint project based on cooperation between six educational institutions from different levels of education in the North Karelia and North Savo region. It is funded by the ESF+ and runs from 2023 to 2027. The project parties are the University of Eastern Finland, Karelia University of Applied Sciences, Savonia University of Applied Sciences, Riveria North Karelia Municipal Education and Training Consortium Finland, Savo Vocational College and Ylä-Savo Vocational College.

The common goal of educational institutions is to increase the employment of international students in the region after graduation, especially in sectors suffering from labour shortages. Entrepreneurship is one of these means of employment. The project has four work packages that educational institutions implement in their own sub-projects, in collaboration with each other.

Contact projectmanager Mirja Iskanius +358405585454

Ajankohtaista Ylä-Savosta:

Ota Talent Hub Eastern Finland -viestintä seurantaan!

Tervetuloa mukaan kuulemaan kansainvälisten opiskelijoiden osaamisesta ja konkreettisista palveluista työpaikkojen moninaisuuden edistämiseksi. Kerromme kansainvälisten osaajien tarinoita ja tarjoamme työkaluja rekrytointiin, perehdyttämiseen sekä kielen oppimiseen työpaikalla. Tilaa uutiskirje ja verkostoidu kanssamme Linked Inissä.

Projektityöntekijät

Mirja Iskanius, projektipäällikkö
mirja.iskanius@ysao.fi p. 040 5585 454

Minna Jääskeläinen, asiantuntija
minna.jaaskelainen@ysao.fi p. 050 300 7102

Hankepäällikkö
Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
tiina.tervaniemi@ysao.fi p. 040 4874807

Kesto
1.9.2023-30.6.2027

Budjetti
489 247 €

Rahoittaja
Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Kood/Sisu – koodikoulu Pohjois-Savoon

Hankkeen hallinnoija

Kood/ Sisu ry.

Osatoteuttajat

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä ja KPY Novapolis Oy.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on

  • pilotoida ja vakiinnuttaa Pohjois-Savoon uusi, pysyväluonteinen ja jatkuvaan oppimiseen perustuva koulutusmalli, jolla kasvatetaan ohjelmistokehityksen osaajien määrää ja osaamistasoa.
  • kehittää uudenlaisia, työelämälähtöisiä opetussisältöjä ja lisätä oppilaitos-yritys -yhteistyötä.
  • rakentaa IT-ekosysteemiä paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti sekä integroida ekosysteemiä osaksi keskeisiä kasvu- ja osaamisekosysteemejä. Samalla vahvistetaan Pohjois-Savon, ja laajemminkin Itä-Suomen veto- ja pitovoimaisuutta kasvuyritysten sijaintipaikkana.

Kesto
1.9.2023 – 31.8.2025

Budjetti
YSAOn osuus budjetista 99 210€.


Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto

Hankepäällikkö
Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
040 4874807
tiina.tervaniemi@ysao.fi

Agri-Food Network

Hankkeen hallinnoija

Valtakunnallista hanketta koordinoi: Savonia – ammattikorkeakoulu Oy

Muut osatoteuttajat: Luonnonvarakeskus sekä ProAgria Itä-Suomi ry

Tavoitteet

Tavoitteena lisätä ruokaketjun eri toimijoiden keskinäistä yhtyeistyötä ja innovointia alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.Hankkeen avulla vahvistetaan Agri -Food klusterin roolia alueen ruokaketjun kehittäjänä.

Tavoitteena on myös sitouttaa verkoston jäsenet klusterin toimintaan sekä synnyttää asiakaslähtöisiä palveluja sekä klusterin jäsenille että ulkoisille kohderyhmille.Hankkeessa järjestetään tulevaisuustyöpajoja sekä ryhmäkeskustelutilaisuuksia koko ruokaketjulle.

Kohderyhmä

Alkutuottajat, jatkojalostajat, kaupat, ravintolat, julkiset keittiöt, kunnat, kaupungit sekä muut TKI-toimijat.

Kesto

01.06.2023-20.09.2025

Budjetti

893 745 €, josta YSAO:n osuus 115 072 €

Rahoittaja

Pohjois-Savon liitto

Hankepäällikkö

Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
040 4874807
tiina.tervaniemi@ysao.fi

Savolaisten ruokainnovaatioiden kehityskartta

Agri-Food Network-hankkeessa on kehitetty tuotekehityksen interaktiivinen toimijakartta.
Kartta on tarkoitettu ruoka-alan yrityksille tuotekehityksen tueksi. Tutustu karttaan tästä.


Agri-Food julkaisut sosiaalisessa mediassa:

Agri-Food Future 2024 -seminaari 16.1.2024, Instagram

Autonomisesti liikkuvan työkoneen kehittäminen/ investointi- hankepari (AI-MaSi)

Hankkeen hallinnoija

Hanketta koordinoi: Savonia-ammattikorkeakoulu

Tavoitteet

Raskaat työkoneet ovat tärkeitä vientituotteita Pohjois-Savolle ja koko Itä-Suomelle. Erityisesti perinteisillä maansiirron tai metsäteollisuuden aloilla koneet ovat toistaiseksi vielä lähes yksinomaan ihmisen ohjaamia. Autonomisten koneiden kehittäminen raskaiden työkoneiden alalle on haastavaa, koska työkoneet ovat usein pitkälle räätälöityjä ja pienen valmistuserän tuotteita.

Tässä hankkeessa on tavoitteena kouluttaa tekoäly ajamaan kaivinkonetta ja kehittää tekoälytyökalu ohjaamaan ja arvioimaan kuljettajaa kaivinkoneessa. Ylä-Savon ammattiopisto vastaa hankkeessa työpaketista, jossa YSAOn kaivinkoneeseen kehitetään tekoälytyökalu ohjaamaan ja arvioimaan kuljettajan toimia. Tekoälytyökalun avulla pyritään myös tuottamaan kunnossapitotietoa koneesta. Ylä-Savon ammattiopisto on myös mukana kaikissa muissa hankkeen työpaketeissa.

Hankeparin investointipuolella toteutettavan tekoälytyökalun avulla pyritään analysoimaan ja ohjaamaan reaaliaikaisesti kuljettajaa Infra-ala digittää hankkeessa hankitussa kaivinkoneessa, sekä tuottamaan arviointidataa ko. koneen käytöstä. Tekoälytyökalun avulla pyritään myös tutkimaan mahdollisuutta ennakoida kaivinkoneen huoltotoimintaa

Kohderyhmä

  • Hankkeen merkittävin välillinen kohderyhmä ja hyödynsaaja on Pohjois-Savon koneteknologia-alan yritysten tuotteiden loppukäyttäjät
  • Kehittäjät ja koulutusorganisaatiot
  • Muut ekosysteemikehittäjät

Kesto

Kehittämishanke: 1.4.2023-31.3.2026

Investointihanke: 1.4.2023-31.12.2024

Budjetti

140 415 € ( Kehittäminen)

37 555 € (invesotinti)

Rahoittaja

Pohjois-Savon liitto

Hankepäällikkö

Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
040 4874807
tiina.tervaniemi@ysao.fi

AI-MaSin julkaisut sosiaalisessa mediassa:

23.9.2023 Tekoälytyökalu on asennettu kaivinkoneeseen ja data virtaa! Katso video Facebookissa.

Kiertotaloudella uutta kasvua Pohjois-Savoon (KiertoKasvu)

Hankkeen hallinnoija

Valtakunnallista hanketta koordinoi: Savonia-ammattikorkeakoulu


Kohderyhmä

Hankkeessa on Pohjois-Savon alueelta pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka pyrkivät tehostamaan toimintaansa kiertotalouden tarjoamin keinoin. Mukana olevat yritykset edustavat laajasti erilaisia teollisuudet aloja. Varsinaisten kohderyhmien lisäksi KiertoKasvu lisää tietoa kiertotaloudesta ja ympäristövastuullisuudesta maakunnan alueella.

Tavoitteet

Kiertotalouden liiketoimintamahdollisuuksien tietämyksen lisääminen yrityksille. Yritykset ymmärtävät omat materiaalivirtansa, toimintansa energiankulutuksen ja hiilijalanjälkensä muodostumisen.

Kesto

1.4.2023 – 31.12.2025

Budjetti
345 548 €

Rahoittaja
Pohjois-Savon liitto

Hankepäällikkö
Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
040 4874807
tiina.tervaniemi@ysao.fi

AgriHubi

Kuvio, jonka päällä teksti YSAO kehittää sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Hankkeen hallinnoija

Valtakunnallista hanketta koordinoi: YSAO

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on aktiivinen osallistuminen AgriHubi -verkostossa ammatillisen koulutuksen viestin tuojana. Lisäksi tavoitteena on tiivis yhteistyö ammattikorkeakoulun AgriHubi –verkoston kanssa, innovaatioiden ja ennakointitiedon kokoaminen ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa, tiedon välittäminen AgriHubi verkostojen välillä sekä pysyvän AgriHubi-arvoverkoston kokoaminen ammatillisen koulutuksen järjestäjille.

Kesto

1.1.2023 – 31.12.2025

Budjetti

150 000 €

Rahoittaja

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Hankepäällikkö


Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
040 4874807
tiina.tervaniemi@ysao.fi

Seuraa somessa:

Hyvinvoivaa kasvua luva-alalla

Kuvio, jonka päällä teksti YSAO kehittää sekä Opetushallitus rahoittaa hanketta.

Hankkeen hallinnoija

Koulutuskuntayhtymä Brahe

Osatoteuttajat

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä , Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, Harjun oppimiskeskus, Hevosopisto Oy / Ypäjän Hevosopisto

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on lisätä hyvinvointia ja tasa-arvoa luonnonvara-alan oppilaitoksissa. Opiskelijoiden hyvinvointiin keskittyminen on tärkeää, sillä sen avulla voidaan torjua arjenhallintaan, mielenterveyteen sekä sosiaalisiin taitoihin liittyviä haasteita, joita korona-aika on osaltaan lisännyt.

Hankkeessa näitä tavoitteita toteutetaan muun muassa;

  • Kehittämällä muualla opiskelevien ohjausta (koso ja opso).
  • Opiskelijoiden arjenhallintataitojen ja sosiaalisten valmiuksien parantaminen: arjentaitojen ja sosiaalisten tilanteiden tukeminen sekä huomioidaan monikulttuurisuus arjessa.
  • Opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet ja osallisuuden parantaminen: opiskelijoiden opintoihin kiinnittymisen uudet kokeilut (mm. luomalla kohtaavan toiminnan malli).
  • Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen: luonnonvara-alan kampusten yhteisöllisyyden lisääminen sekä asuntolatoiminnan kehittäminen.
  • Lisäämällä yhteistyötä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Toimilla pyritään lisäämään kattavasti koko oppilaitosyhteisön hyvinvointia sekä lisäämään näin osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuutta.

Kesto

1.1.2023 – 30.4.2025

Hankepäällikkö

Ylä-Savon ammattiopisto
Tiina Tervaniemi
040 4874807
tiina.tervaniemi@ysao.fi