Tilatyöntekijän työn perusteet, Maatalousalan perustutkinto (osatutkintona)

Luonnonvaraosaaminen

Tämä koulutus antaa sinulle valmiudet tilatyöntekijänä toimimisen perusteisiin. Osaat hoitaa ja ruokkia yleisimpiä tuotantoeläimiä sekä käyttää niiden hoitamisessa tarvittavia koneita ja laitteita. Hallitset rehukasvien tuottamisen perusteet ja osaat käyttää, huoltaa ja korjata peltotyökoneita.

Opiskele esimerkiksi tutkinnon osat:
– Tuotantoeläinten hyvinvoinnista huolehtiminen 25 osp
– Traktori- ja työkoneautomaation käyttäminen 10 osp
– Maatalouskoneiden huoltaminen ja korjaaminen 10 osp
– Rehukasvien tuottaminen 15 osp

Minustako tilatyöntekijä?
Kiinnostaako sinua monipuolinen työ maatilatyöntekijänä? Tuntuuko työ tuotantoeläinten ja maatilan työkoneiden parissa sinun omaltasi? Tuotantoeläinten hoitaminen, rehukasvien viljely ja maatalouskoneiden huoltaminen ja korjaaminen ovat osaamista, jota tarvitset tässä työssä.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinOppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Maatalousalan perustutkinto
Toteutusmuoto
Oppiminen tapahtuu lähiopintoina, alan työpaikoilla sekä verkko-opintoina eYSAOn kautta
Muut mahdolliset kustannukset
Muita mahdollisia kustannuksia voi olla alakohtaisesti tarvittavat mahdolliset työvälineet, työasut, viranomaismaksut (kortit/luvat), opintomatkat. Kysy tarvittaessa lisätietoja alla olevaan kenttään kirjatulta yhteyshenkilöltä.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Arja Aalto, p. 0400792802, arja.aalto@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - luonnonvaraosaaminen

Sukupolvenvaihdos kasvinviljelytilalla, Maatalousalan perustutkinto (osatutkintona)

Luonnonvaraosaaminen

Tästä koulutuksesta saat tietoa luonnonvara-alan yrityksessä toimimiseen ja opit parantamaan vuorovaikutusta eri asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa.

Opit muun muassa suunnittelemaan ja toteuttamaan työkokonaisuudet ja toimimaan yhteistyökykyisesti.

Hanki itsellesi tällä koulutuksella kestävällä tavalla toimimisen osaaminen rehuntuotannon suunnitteluun huomioiden viljelykierto, tuotantoprosessit, ravinteiden optimointi, maan rakenne ja vesitalous, hiiliviljelyn periaatteet ym.
Pääset perehtymään maaseutuyrityksen liiketoiminnan vastuulliseen suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Tai jos sinulla on jo osaaminen, tule osoittamaan se suoraan näytöllä.

Kohti kasvinviljelytilan sukupolven vaihdosta! Oletko tuleva maatalousyrittäjä jolle sukupolvenvaihdos ja sen toteutus ovat ajankohtaisia asioita lähitulevaisuudessa?
Mahdollisuus saada nuoren viljelijän aloitustukeen tarvittava koulutus ja osaaminen – kasvinviljelytilalle.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinOppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Maatalousalan perustutkinto
Toteutusmuoto
Oppiminen tapahtuu lähiopintoina, alan työpaikoilla sekä verkko-opintoina eYSAOn kautta
Muut mahdolliset kustannukset
Muita mahdollisia kustannuksia voi olla alakohtaisesti tarvittavat mahdolliset työvälineet, työasut, viranomaismaksut (kortit/luvat), opintomatkat. Kysy tarvittaessa lisätietoja alla olevaan kenttään kirjatulta yhteyshenkilöltä.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Arja Aalto, p. 0400792802, arja.aalto@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - luonnonvaraosaaminen

Sukupolvenvaihdos tuotantoeläintilalla, Maatalousalan perustutkinto (osatutkintona)

Luonnonvaraosaaminen

Tästä koulutuksesta saat tietoa luonnonvara-alan yrityksessä toimimiseen. Opit suunnittelemaan sekä tekemään eläinten hoitoa, ja huomioimaan valitun eläinlajin tuotanto- ja lisääntymiskierron eri vaiheet.

Koulutuksen sisältönä on muun muassa eläinten tarkkailu, käsitteleminen ja hoitaminen tuotanto- ja lisääntymiskierron eri vaiheissa. Opit myös vastuullisen ja kestävän tavan toimia tuotantoeläinten hoitotyössä.

Tai jos sinulla on jo osaaminen, tule osoittamaan se suoraan näytöllä.

Opiskele esimerkiksi tutkinnon osat:
– Luonnonvara-alan yrityksessä toimiminen 15 osp
– Eläinlajikohtainen tuotanto ja hyvinvoinnista huolehtiminen 20 osp

Kohti tuotantoeläintilan sukupolven vaihdosta! Oletko sukupolvenvaihdosta suunnitteleva ja toteuttava tuleva maatalousyrittäjä?

Mahdollisuus saada nuoren viljelijän aloitustukeen tarvittava koulutus ja osaaminen – tuotantoeläintilalle.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinOppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Maatalousalan perustutkinto
Toteutusmuoto
Oppiminen tapahtuu lähiopintoina, alan työpaikoilla sekä verkko-opintoina eYSAOn kautta
Muut mahdolliset kustannukset
Muita mahdollisia kustannuksia voi olla alakohtaisesti tarvittavat mahdolliset työvälineet, työasut, viranomaismaksut (kortit/luvat), opintomatkat. Kysy tarvittaessa lisätietoja alla olevaan kenttään kirjatulta yhteyshenkilöltä.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Arja Aalto, p. 0400792802, arja.aalto@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - luonnonvaraosaaminen

Tuotantoeläinten hoitotyön perusteet, Maatalousalan perustutkinto (osatutkintona)

Luonnonvaraosaaminen

Saat valmiudet tuotantoeläinten hoitotyön perusteisiin. Pääset suunnittelemaan, toteuttamaan työkokonaisuuksia itsenäisesti ja toisten kanssa. Kestävä tapa toimia tulee tuotantoeläinten hoitotyössä tutuksi. Lisäksi opit ruokinnasta ja rehujen käytöstä sekä tunnet luonnonvara-alan yrityksen toimintaympäristön.

Koulutuksessa opiskellaan myös tuotantotilojen automaatioon liittyvien ohjausjärjestelmien käyttämistä ja hyödyntämistä sekä opitaan toimimaan turvallisesti.

Opiskele esimerkiksi tutkinnon osat:
– Tuotantoeläinten hyvinvoinnista huolehtiminen 25 osp
– Luonnonvara-alan yrityksessä toimiminen 15 osp
– Maatalousalan tuotantotilojen automaation käyttäminen 10 osp

Minustako tuotantoeläinten hoitaja? Tämä koulutus on sinulle, mikäli olet kiinnostunut tuotantoeläinten hoitotyöstä ja tykkäät olla maaseudulla eläinten parissa. Tässä koulutuksessa pääset edistämään omalla työlläsi tuotantoeläinten hyvinvointia.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinOppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Maatalousalan perustutkinto
Toteutusmuoto
Oppiminen tapahtuu lähiopintoina, alan työpaikoilla sekä verkko-opintoina eYSAOn kautta
Muut mahdolliset kustannukset
Muita mahdollisia kustannuksia voi olla alakohtaisesti tarvittavat mahdolliset työvälineet, työasut, viranomaismaksut (kortit/luvat), opintomatkat. Kysy tarvittaessa lisätietoja alla olevaan kenttään kirjatulta yhteyshenkilöltä.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Arja Aalto, p. 0400792802, arja.aalto@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - luonnonvaraosaaminen

Mehiläisten hyvinvoinnista huolehtiminen sekä hunajan ja mehiläisvahan tuotanto 20 osp, Maatalousalan perustutkinto

Luonnonvaraosaaminen

Hanki tällä koulutuksella tietoa ja taitoa käynnistää oma mehiläistarhaus! Opit mehiläisten ja mehiläispesien hoitamisen perusteet. Koulutus on tutkinnon osa maatalousalan perustutkinnosta 2021 ja se soveltuu kaikille mehiläistarhauksesta kiinnostuneille ilman aikaisempaa kokemusta alasta. Koulutus toimii hyvänä perustana, mikäli haluat myöhemmin jatkaa opintoja mehiläistarhaajaksi. Kouluttajana toimii Suomen Mehiläishoitajain liiton kouluttaja Arja Korhonen.

Tässä tutkinnon osassa opiskellaan mehiläistarhauksen perusteita. Opiskelemaan voit tulla ilman aikaisempaa kokemusta mehiläistarhauksesta.

Koulutuksen toteutus

IisalmiLinkki tutkinnon perusteisiinRyhmä täynnä! Seuraava koulutus suunnitelmissa keväälle 2024. Seuraa markkinointiamme loppusyksystä 2023.

Koulutukseen valitaan 20 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutuksessa ei ole opiskelijamaksua. Koulutus toteutetaan Ylä-Savon ammattiopistolla, Peltoniemi (Iisalmi), Kotikyläntie 254, ajalla 25.2.2023-25.11.2023. Koulutukseen on mahdollista osallistua myös Teams-yhteydellä, mutta tarhapäivinä toivomme, että olet läsnä. Koulutuspäivät ovat lauantaisin neljä tuntia kerrallaan klo 9-13. Kaikkiaan yhteensä 64 tuntia. Opiskelija hankkii itse opinnoissa tarvittavan mehiläistarhaajan suojahaalarin ja käsineet sekä pesätaltan ja kakkupihdit. Ilmoittautuminen on sitova.Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Maatalousalan perustutkinto
Tutkinnon osa
Mehiläisten hyvinvoinnista huolehtiminen sekä hunajan ja mehiläisvahan tuotanto
Hakuaika päättyy
10.02.2023
Koulutus alkaa
25.02.2023
Koulutus päättyy
25.11.2023
Toteutusmuoto
Oppiminen tapahtuu lähiopintoina, alan työpaikoilla sekä verkko-opintoina eYSAOn kautta
Muut mahdolliset kustannukset
Muita mahdollisia kustannuksia voi olla alakohtaisesti tarvittavat mahdolliset työvälineet, työasut, viranomaismaksut (kortit/luvat), opintomatkat. Kysy tarvittaessa lisätietoja alla olevaan kenttään kirjatulta yhteyshenkilöltä.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Arja Aalto, p. 0400792802, arja.aalto@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Muut alan tutkinnot - luonnonvaraosaaminen

Ajoneuvoalan perustutkinto työvoimakoulutuksena (nro 711049)

Ajoneuvoasentaja tarkistaa punaisesta hybridiautosta öljyn.

Logistiikkaosaaminen

HAKU TE-TOIMISTON KAUTTA kohdasta " Hae koulutukseen". Haku päättyy 31.5.2023!

Tavoite: Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille sellaiset tiedolliset ja taidolliset valmiudet, että he pystyvät hakeutumaan alan yritysten palvelukseen ja työllistymään alalle.

Ajoneuvoalan perustutkinnossa ajoneuvotekniikan osaamisalaan kuuluvat seuraavat suuntautumisvaihtoehdot: automekaanikko, hyötyajoneuvomekaanikko ja diagnoosimekaanikko. Voit suunnata opintojasi kiinnostuksesi mukaisesti.

Ammatillinen perustutkinto muodostuu 180 osaamispisteestä. Ammatillisissa perustutkinnoissa on ammatillisia tutkinnon osia (145 osp) ja yhteisiä tutkinnon osia (35 osp). Yhteiset tutkinnonosat ovat viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen ja yhteiskunta- ja työelämäosaaminen.

Koulutuksen sisältö:

Pakolliset tutkinnonosat
– ajoneuvon huoltotyöt 25 osp
– alustan korjaustyöt 15 osp
– jarrujen korjaus 10 osp
– sähköjärjestelmän kunnon määrittäminen 10 osp

Automekaanikko
Pakolliset tutkinnonosat
– ajoneuvon määräaikaishuolto 25 osp
Valinnaiset tutkinnonosat
– polttomoottorin korjaus 15 osp
– voimansiirron korjaus 15 osp
– sähköjärjestelmien mittaaminen 15 osp
– sähkö- ja ohjausjärjestelmien diagnostiikka 15 osp

Diagnoosimekaanikko
Pakolliset tutkinnonosat
– ajoneuvon määräaikaishuolto 25 osp
Valinnaiset tutkinnonosat
– sähkö- ja hybridiajoneuvon huoltotyö 15 osp
– sähköjärjestelmien mittaaminen 15 osp
– ajoneuvon korkeajännitejärjestelmän korjaustyö 15 osp
– sähkö- ja ohjausjärjestelmien diagnostiikka 15 osp

Hyötyajoneuvomekaanikko
Pakolliset tutkinnonosat
– ajoneuvon määräaikaishuolto 25 osp
Valinnaiset tutkinnonosat
– hyötyajoneuvojen korjaus 30 osp
– työkoneiden korjaus 30 osp

Koulutusjärjestelyt: – päivittäinen opiskeluaika oppilaitoksella: klo 8.00 – 15.00
– työssäoppimispaikan työaikojen mukaisesti

Työpaikalla tapahtuva oppiminen:
Kaikkiin tutkintoihin sisältyy työelämässä oppimista. Työelämäjaksojen muotona on koulutussopimus. Työelämässä oppiminen koulutussopimuksella on palkatonta.
Opiskelija, koulu ja työpaikan edustajat suunnittelevat yhdessä työelämäjakson järjestelyt. Opettaja auttaa sinua sopivien työpaikkojen etsimisessä ja ohjaa sinua jakson aikana. Työpaikalla sinua ohjaa vastuullinen työpaikkaohjaaja.

Näyttösuunnitelma: Näytöt
Näytöillä saat arvosanat ammatillisista opinnoista eli tutkinnon osista. Ne osoittavat, että olet saavuttanut opintojen aikana ammatilliset tavoitteet ja työelämässä vaadittavan ammattitaidon. Näytöt ovat omalle opiskelualalle tyypillisiä työtehtäviä. Teet näytöt mahdollisuuksien mukaan työpaikoilla aidoissa työtilanteissa yhteistyössä työpaikkojen henkilöstön kanssa.

Kohderyhmä/pääsyvaatimukset: Autoalalle soveltuvat ja alasta kiinnostuneet, ammatinvaihtoa suunnittelevat tai jo aiemmin alalla työskennelleet joilta puuttuu alan tutkinto. Valinnan edellytyksenä on ammatissa vaadittava terveys. Kielitaitovaatimus B1.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinLisätietoja koulutukseen hakeutumisesta ja koulutuksen aikaisista taloudellisista eduista saa Työlinjan koulutusneuvonnasta, puh. 0295 020 702, ma-pe klo 9.00 – 16.15. Seuraa koulutusvalinnan etenemistä Oma asiointi-palvelussa, www.te-palvelut.fi . Palvelun käyttö edellyttää verkkopankkitunnuksia tai sirullista henkilökorttia.Lisätietoja
Koulutussuunnittelija Riitta Härö p. 0400-793 179
riitta.haro@ysao.fi
Vastuuohjaaja Antti Sonninen p.0400-6306898
antti.sonninen@ysao.fi
Koulutuspäällikkö Ossi Räty p.0400-793 181
ossi.raty@ysao.fi

Koulutuksen yhteyshenkilö TE-toimistossa Anne Partanen, anne.partanen@te-toimisto.fi, puh 0295 043 655

Suunniteltu valinta-aikataulu: Valintoja tehdään YSAON kanssa sovittavina aikoina yksilöllisesti. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Ajoneuvoalan perustutkinto
Hakuaika päättyy
31.05.2023
Lisätietoja antaa
Riitta Härö, p. 0400793179, riitta.haro@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseenMuut alan tutkinnot - logistiikkaosaaminen

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kotityöpalvelujen osaamisala

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, kodinhuoltaja -opiskelija työssään kodinsiivous ja tekstiilien huollossa imuroimassa sinistä sohvaa.

Palveluosaaminen

Kodinhuoltaja

Kotityöpalvelujen osaamisala

Kiinnostaako sinua työskentely puhtauden ja hygienian parissa? Haluatko työn, jossa saat liikkua tilasta toiseen? Puhtaus, siisteys ja järjestys eivät synny itsestään, tässä työssä näet työsi lopputuloksen.

Kodinhuoltaja toimii asiakaskohteessa kotityöpalvelujen työtehtävissä ja asiakaspalvelutilanteissa asiakaskohteen palvelusopimuksen mukaisesti. Hän osaa tuottaa ruokapalveluja ja kotisiivouspalveluja asiakaskodeissa tai kodinomaisissa laitoksissa. Lisäksi kodinhuoltaja osaa tehdä kodin siivouksen erityistilanteissa, hoitaa piha- ja ulkoalueita, huoltaa vaatteita ja tekstiilejä tai tuottaa avustamis- ja asiointipalveluja asiakaskodeissa.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus A2Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto
Toteutusmuoto
Opinnot toteutetaan monimuotokoulutuksena ja ne koostuvat lähiopinnoista sekä työpaikalla tapahtuvassa oppimisesta.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Ritva Ikonen, p. 0400793126, ritva.ikonen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - palveluosaaminen

Puhtauspalvelualan koulutus (nro 702799)

Palveluosaaminen

Koulutuksen sisältö:
Koulutuksessa valittavissa olevat tutkinnot tai tutkinnon osat:

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto
· toimitilahuollon osaamisala, toimitilahuoltaja pt
· kotityöpalvelujen osaamisala, kodinhuoltaja pt

Tutkinnon perusteet: https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/7584201/tiedot

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto
· toimitilahuollon osaamisala, laitoshuoltaja ja/tai toimitilahuoltaja at
· kotityöpalvelujen osaamisala, kodinhuoltaja at ja/tai henkilökohtainen avustaja

Tutkinnon perusteet: https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/7534955/tiedot

Koulutusjärjestelyt:
Lähipäivinä opetus tapahtuu pääsääntöisesti Ylä-Savon ammattiopiston Asevelikatu 4 -kiinteistössä. Lähipäivinä opetus tapahtuu klo 8.00-15.00. Koulutus alkaa kolmen viikon starttimoduulilla oppilaitoksessa tai työpaikalla järjestettävällä koulutuksella riippuen koulutukseen hakeutumisajankohdasta. Opiskeluun kuuluu ohjattua itsenäistä opiskelua, verkko-opiskelua sekä työpaikalla järjestettävää koulutusta.

Työpaikalla oppiminen:
Työpaikalla järjestetyssä koulutuksessa opiskelijat opiskelevat alan työtehtäviä aidoissa työelämän tilanteissa. Työpaikalla järjestetyn koulutuksen aikana noudatetaan työpaikan työaikaa tai erikseen sovittaessa muuta työaikaa, minimi 25h/vko. Työpaikalla järjestettävästä koulutuksesta tehdään työpaikan kanssa koulutussopimus.

Näyttösuunnitelma:
Jokaisesta tutkinnon osasta järjestetään näyttö, joka voi jakaantua useammalle päivälle tai useammalle työpaikalle. Näytöt tehdään aidoissa ympäristöissä ja aidoissa työtilanteissa. Näytön arvioinnin painopiste on tekemisessä ja työssä toimimisessa. Näytössä arvioidaan osaamista. Arviointi on kaksikantainen (koulutuksen järjestäjän edustaja ja työelämän edustaja).

Työllisyysnäkymät:
Yleisesti hyvä. Puhtauspalveluala on nopeasti kehittyvä ja haasteellinen ala, joka tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä ja työtehtäviä. Koteihin ostettavien puhdistuspalvelujen määrä on kasvussa, myös ikäihmiset asuvat kodeissaan yhä pidempään ja sitä kautta kotipalvelujen tarve heillä kasvaa.

Kotityöpalveluala on nopeasti kehittyvä ja haasteellinen ala, joka tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä ja työtehtäviä kodinomaisissa laitosympäristöissä tai yksityiskodeissa.

Ammattitaitoisilla työntekijöillä on hyvät uralla etenemis- ja jatkokoulutusmahdollisuudet.

Puhtaus- ja/tai kotityöpalvelualalle soveltuvat ja alasta kiinnostuneet, ammatinvaihtoa suunnittelevat tai jo aiemmin alalla työskennelleet, joilta puuttuu alan tutkinto. Valinnan edellytyksenä on ammatissa vaadittava terveys.

Suomen kielen kielitaitovaatimustaso on A2.2 henkilöillä, joiden äidinkieli ei ole suomi.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKOULUTUKSEEN HAKEMINEN:
Koulutukseen haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake www.tyomarkkinatori.fi > Henkilöasiakkaat > Haussa oleva työvoimakoulutus > Valitse oikea koulutus (Sanahakuun koulutuksen numero 702799) > Kuvaus- tai Tiedot -välilehdiltä klikkaamalla ”Hae tähän koulutukseen”. Palveluun kirjaudutaan henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla tai sirullisella henkilökortilla. Mikäli täytät sähköisen hakemuksen ilman kirjautumista, sinun tulee vahvistaa hakemuksesi TE-toimistossa ennen hakuajan päättymistä.

Koulutuksen ajalta voidaan maksaa työttömyysetuutta (mahdollisesti korotettuna) ja kulukorvausta. Tähän liittyen voit sopia koulutukseen hakeutumisen kirjaamisesta työllistymissuunnitelmaasi Oma asioinnissa.

Lisätietoja koulutukseen hakemisesta ja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista:
Koulutusneuvonta p. 0295 020 702 ma-pe klo 9-16.15.
Koulutusneuvontaa saa myös Facebookissa www.facebook.com/koulutusneuvonta

Lisätietoja:
Koulutuksen sisällöstä Minna Kastarinen, p. 040 179 8165, minna.kastarinen@ysao.fi

Koulutuksen yhdyshenkilö Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimistossa on Heini Kokkonen, p. 0295 043 732, heini.kokkonen@te-toimisto.fi.Täytäthän hakemuksesi huolellisesti, erityisesti kohdan ”Tarkemmat perustelut”, sillä haastatteluun kutsuttavat valitaan hakemuksen perusteella.

Voit seurata hakemuksesi käsittelyä www.tyomarkkinatori.fi > Oma asiointi – Henkilöasiakas -palvelusta kohdasta Työvoimakoulutus > Hakemusteni tilanne. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto
Hakuaika päättyy
15.10.2023
Lisätietoja antaa
Minna Kastarinen, p. 0401798165, minna.kastarinen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseenMuut alan tutkinnot - palveluosaaminen

Kone- ja tuotantotekniikan koulutus (nro 710354)

Teknologiaosaaminen

HAKU TE-TOIMISTON KAUTTA kohdasta " Hae koulutukseen". Haku päättyy 04.06.2023

Tavoitteena on suorittaa kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto tai tuotantotekniikan ammattitutkinto tai tutkinnon osia.

Perustutkintoon johtava koulutus ei vaadi aikaisempaa pohjakoulutusta tai aikaisempaa työkokemusta alalta, kiinnostus alaa kohtaan katsotaan eduksi. Ammattitutkintoon johtava koulutus edellyttää alan perustutkinnon suoritusta tai riittävän vankkaa ammatillista perusosaamista. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet tai allergiat voivat olla este valinnalle.

Koulutuksen sisältö määräytyy tutkintojen perusteiden mukaan. Tutustu kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon perusteisiin: https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/7823349/tiedot. Tuotantotekniikan ammattitutkinnon osia voi suorittaa kouluttajan järjestämismahdollisuuksien mukaan.

Koulutusjärjestelyt: Koulutuksessa käytetään Ylä-Savon ammattiopiston kone- ja tuotantotekniikan oppimisympäristöjä Iisalmessa.

Koulutuksen työkohteet sijaitsevat työsaleissa, sekä alueen yrityksissä olevissa oppimisympäristöissä. Päivittäinen keskimääräinen opiskeluaika teoriaopiskelussa ja työssäoppimisjaksolla on 7 tuntia.

Työssäoppimisjärjestelyt: Työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa noudatetaan työpaikan työaikaa.

Työllisyysnäkymät: Teknologia-ala on Ylä-Savossa suuri työllistäjä ja alueen yritykset tulevat tarvitsemaan työvoimaa teknologia-alan työtehtävissä.

Kiinnostaako sinua opiskelu kone- ja tuotantotekniikan monipuolisiin tehtäviin, kuten koneistajaksi, levyseppähitsaajaksi tai koneenasentajaksi?

Koulutus on tutkintotavoitteista. Voit suorittaa kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon tai alan ammattitutkinnon tai osia niistä.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinHakeminen:
Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille TE-toimiston asiakkaille, joiden työnhaku on voimassa TE-toimistossa.

Koulutukseen haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake osoitteessa www.tyomarkkinatori.fi. Seuraa valinnan etenemistä Oma asiointi-palvelussa, www.tyomarkkinatori.fi > Oma asiointi > Työvoimakoulutus. Koulutukseen on jatkuva haku.

Valinta-aikataulu: valintoja suoritetaan joustavasti vuoden aikana.

Lisätietoja koulutukseen hakemisesta ja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista: Koulutusneuvonta p. 0295 020 702 ma-pe klo 9-16.15. Koulutusneuvontaa saa myös facebookissa www.facebook.com/koulutusneuvonta

Lisätietoja koulutuksen sisällöstä: Jarkko Ruotsalainen, puh. 040 177 8536, jarkko.ruotsalainen@ysao.fi.

Koulutuksen yhdyshenkilö Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimistossa Arto Mustonen, 0295 043634, arto.mustonen@te-toimisto.fiKoulutukseen voi jättää hakemuksia jatkuvasti. Kouluttaja kutsuu haastatteluun. Koulutuksen aloittaminen sopimuksen mukaan.
Seuraa valinnan etenemistä Oma asiointi -palvelun kautta, www.tyomarkkinatori.fi > Oma asiointi – Henkilöasiakas > Työvoimakoulutus.
Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto
Hakuaika päättyy
04.06.2023
Lisätietoja antaa
Tero Kumpulainen, p. 0400792803, tero.kumpulainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseenMuut alan tutkinnot - teknologiaosaaminen

Talonrakennusalan koulutus (nro 709943)

Rakentamisosaaminen

Talonrakentaja

Talonrakennuksen osaamisala

Koulutus sisältää tutkinnon osia rakennusalan perustutkinnosta tai talonrakennusalan ammattitutkinnosta. Ammatillisen koulutuksen pituus määräytyy henkilökohtaisen koulutussuunnitelman (HOKS) mukaan. Rakennusalalla olleet hakijat siirtyvät suoraan henkilökohtaistamisen mukaiseen koulutukseen/näyttöihin.

YLEISSIVISTÄVÄT SISÄLLÖT:
Työelämätaidot: opiskelijan ohjaus, aikuisen oppiminen, itsetuntemus ja vuorovaikutus, sosiaaliset taidot, ryhmä- ja tiimityötaidot, työyhteisön toimintakulttuurit, asiakaspalvelu, tietotekniikka, yrittäjyys, yritystoiminta, tuottava toiminta, työelämätietous. Lisäksi ensiapu 1, tulityö- ja työturvallisuuskorttikoulutus.

Ammatilliset sisältövaihtoehdot:
Perustutkinto:

Pakolliset osat:
Perustustyöt ja runkovaiheen työt.

Valinnaiset osat:
Sisävalmistusvaiheen työt, ulkoverhous- ja kattotyöt, muuraus, laatoitus, raudoitus ja betonointi, rappaus, muottityöt, teräsrakentaminen, teräsohutlevyrakentaminen, hirsirakentaminen, korjausrakentaminen, telinerakentaminen, ikkunatyöt, vedeneristys, piharakentaminen, rakennuskiven laastiasennus, rakennuskiven mekaaninen kiinnitys, tasokiviasennus, ympäristökiviasennus, luonnonkivitulisijan rakentaminen, mittaus, rakentamispalvelut, yritystoiminnan suunnittelu, tutkinnon osa ammatillisista perustutkinnoista, tutkinnon osa ammattitutkinnoista tai erikoisammattitutkinnoista.

Tavoite:
Koulutuksen tavoitteena on antaa hyvät perusvalmiudet rakennusalan erilaisiin työtehtäviin. Tavoitteena on myös antaa opiskelijalle sellaiset valmiudet, että hän pystyy toimimaan työtehtävissä itsenäisesti, työryhmien/tiimien jäsenenä ja asiakaspalvelutehtävissä.

Näyttösuunnitelma:
Tutkintosuoritukset (näytöt) suoritetaan työpaikoilla, käytännön työtehtävissä. Tutkintosuorituksissa on uusintamahdollisuus.

KOULUTUSJÄRJESTELYT: Viikoittainen opiskeluaika on 35 tuntia/viikko. Keskimääräinen päivittäinen opiskeluaika on 7 tuntia. Mikäli poiketaan säännöllisestä rytmistä opiskeluaika tasoitetaan 2 viikon jaksoissa siten, että keskimääräinen opiskeluaika toteutuu. Lähiopetuspäivinä 8.00 – 15.00. Työssäoppimisen (koulutussopimus) aikana harjoittelupaikan aikataulujen mukaan.

Kiinnostaako opiskelu talonrakennusalan ammattilaiseksi? Vai onko sinulla tarvetta lisätä tai päivittää rakennusalan osaamistasi? Nyt sinulla on mahdollisuus suorittaa rakennusalan perustutkinto tai talonrakennusalan ammattitutkinto tai osia niistä.

Koulutuksen kohderyhmänä ovat talonrakennusalasta kiinnostuneet tai alalla jo työskennelleet ja alalle soveltuvat henkilöt.

Koulutuksen tavoitteena on talonrakennusalan työtehtävissä tarvittavan ammattiosaamisen hankkiminen, lisääminen ja päivittäminen.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinTyövoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille TE-toimiston asiakkaille, joiden työnhaku on voimassa TE-toimistossa.

Koulutukseen haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake osoitteessa www.tyomarkkinatori.fi. Mikäli täytät sähköisen hakemuksen ilman pankkitunnuksia, Sinun pitää vahvistaa hakemuksesi TE-toimistossa ennen hakuajan päättymistä. Koulutushakemuksesi käsittelyä voit seurata www.tyomarkkinatori.fi > Oma asiointi > Työvoimakoulutus

Koulutuksen ajalta voidaan maksaa työttömyysetuutta (mahdollisesti korotettuna) ja kulukorvausta.

Lisätietoja koulutukseen hakemisesta ja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista:
Koulutusneuvonta p. 0295 020 702 ma-pe klo 9-16.15.
Koulutusneuvontaa saa myös facebookissa www.facebook.com/koulutusneuvonta

Koulutuksen yhdyshenkilö Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimistossa Arto Mustonen, puh. 0295 043 634, arto.mustonen@te-toimisto.fiVoit seurata hakemuksesi käsittelyä Oma asiointi -verkkopalvelusta kohdasta Työvoimakoulutus > Hakemusteni tilanne. Koulutukseen voi hakea jatkuvasti, koulutusvalintoja tehdään joustavasti. Kouluttaja kutsuu puhelimitse haastatteluun. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Rakennusalan perustutkinto
Hakuaika päättyy
28.11.2023
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Esa Korhonen, p. 0400792820, esa.korhonen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseenMuut alan tutkinnot - rakentamisosaaminen

Peruskengityksen tekeminen, 60 osp, Hevostalouden perustutkinto

Luonnonvaraosaaminen

Koulutuksen tavoitteena on, että omaksut hyvät kengityksen perustaidot ja opit arvioimaan hevosen rakenteen sekä arvioimaan hevosen terveydentilaa.
Koulutuksen aikana saat valmiudet toimia sivu- tai päätoimisena kengittäjänä sekä saat hyvät lähtökohdat ammatilliseen jatkokouluttautumiseen (Hevostalouden ammattitutkinto).
Opintojen aikana verkostoidut muiden ammattilaisten kanssa ja jaat kokemuksia.

Koulutus on tarkoitettu sinulle, joka olet kiinnostunut kavionhoidosta ja kengityksestä ja sinulla on aikaisempaa kokemusta hevosista aikaisempien koulutusten tai harrastusten tai työelämän kautta ja jonkin verran kokemusta myös kavionhoidosta ja kengittämisestä (irtokenkäosaaminen).

Koulutuksen toteutus

KiuruvesiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKoulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena, jakautuen lähiopiskeluun Hingunniemessä, verkko-opintoihin ja itsenäiseen etäopiskeluun (kengitysharjoitukset).
Koulutuksen kesto on n. 10 kuukautta ja lähijaksoja on kerran kuukaudessa, jotka ajoittuvat pääasiassa viikonloppuihin (pe-su).
Opiskelijalla tulee olla mahdollisuus kengittää hevosia etäjaksoilla.

Koulutuksen tavoitteena on, että opit tekemään hyvän peruskengityksen hevoselle. Koulutus koostuu kahdesta tutkinnon osasta: Peruskengityksen tekeminen 60 osp ja Hevosten tuntemus 10 osp.

Sisältö:
Hevosten käsittely kengitystilanteissa
Hevosten rakenteen arvioiminen
Hevosten terveyden tilan arvioiminen ja hevosten anatomian tuntemus
Kengitysvälineiden huoltaminen ja käyttäminen
Peruskengityksen tekeminen
Yleisimmät kaviovammat ja –sairaudet

Koulutus alkaa kaksi kertaa vuodessa tammikuussa ja syyskuussa. Opiskelupaikat täytetään järjestyksessä niiden opiskelijoiden kesken, joilla on riittävät edellytykset (lähtötaso riittävä ja kengitettäviä hevosia etäjaksoilla) aloittaa opinnot.

Usein kysytyt kysymykset:

Pitääkö olla aikaisempaa kokemusta hevosista ja kengittämisestä?
– Suositellaan, että aikasempaa kokemusta olisi ainakin kengän pois ottamisesta ja takaisin laittamisesta. Hevososaamista on hyvä olla, jota olet voinut hankkia hevostalouden perustutkinnosta tai harrastuksen tai työn kautta.

Onko pakko osallistua lähiopetukseen?
– Lähiopetusjaksoja on vähän ja niihin osallistuminen on pakollista, jotta opintojen aikana ehtii saavuttaa vaaditun osaamisen.

Pitääkö tehdä näyttö koulutuksen jälkeen?
– Tähän koulutukseen kuuluun kaksi tutkinnon osaa ja opiskelijan velvollisuus on osallistua näyttöön. Näytön voi suorittaa heti, kun osaamista on saavuttanut riittävästi.

Paljonko pitää olla kengitettäviä hevosia etäjaksoilla?
– Koulutuksen aikana on oltava hevosia niin, että kengityksiä/ vuoluja tulee vähintään 50 kpl koulutuksen aikana. Kengitettävistä hevosista pidetään oppimispäiväkirjaa.

Voinko opiskella oppi- tai koulutussopimuksella?
– Kyllä voit. Opintojen alussa sinulle laaditaan Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, jossa suunnitellaan miten hankit lähiopetuksen lisäksi osaamista.

Kielitaitovaatimus A2Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Hevostalouden perustutkinto
Tutkinnon osa
Peruskengityksen tekeminen
Toteutusmuoto
Oppiminen tapahtuu lähiopintoina, alan työpaikoilla sekä verkko-opintoina eYSAOn kautta
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Tarja Komulainen, p. 0400798529, tarja.komulainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - luonnonvaraosaaminen

Kiinteistönhoidon osaamisala, työvoimakoulutuksena (nro 709563)

Rakentamisosaaminen

Kiinteistönhoidon osaamisala

HAKU TE-TOIMISTON KAUTTA kohdasta " Hae koulutukseen". Haku päättyy 20.11.2023!

Koulutuksen tavoitteena on suorittaa puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustkinto, kiinteistönhoidon osaamisalalta.

Koulutus on tarkoitettu kiinteistönhoitajan työstä kiinnostuneille henkilöille.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiin Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto
Hakuaika päättyy
20.11.2023
Toteutusmuoto
Päivittäinen opiskeluaika on 7 oppituntia (à 45 min.) päivässä klo 8-16 välisenä aikana.
Lisätietoja antaa
Markku Linninen, p. 0401798159, markku.linninen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseenMuut alan tutkinnot - rakentamisosaaminen

Elintarvikealan perustutkinto, työvoimakoulutuksena (nro 709674)

Palveluosaaminen

HAKU TE-TOIMISTON KAUTTA kohdasta " Hae koulutukseen". Haku päättyy 15.10.2023!

Koulutuksen tavoitteena on suorittaa elintarvikealan perustutkinnosta elintarviketeknologian tai leipomoalan osaamisalalta koko- tai osatutkinto.

Suoritettuaan tutkinnon henkilö hallitsee valitsemiensa tutkinnon osien vaatimusten mukaiset työtehtävät. Elintarvikealan perustutkintokoulutus tarjoaa uusimman tiedon alalla tapahtuvasta kehityksestä. Koulutus antaa hyvät perusvalmiudet elintarvikealalla työskentelyyn ja parantaa työllistymismahdollisuuksia.

Koulutuksen sisältö:
Koulutuksen alussa on orientointi elintarvikealalle:
· Oppimisvalmiudet ja opiskelutekniikat
· Elintarvikeala tutuksi
· Alan työpaikkoihin ja työnantajiin tutustuminen
· Alan työllistävyysnäkymät
· Viestintä- ja yhteistyötaidot opiskelussa ja työelämässä
· Asiakaspalvelutaidot työelämässä
· Digivälineet ja -ohjelmat oppimisen tukena ja apuna
· Elintarvikealan perusteet:
· Hygienia- ja omavalvonta, työturvallisuus ja ergonomia
· Perusruuanvalmistus- ja leivontataidot sekä raaka-aineet
· Elintarvikkeiden teollinen valmistaminen
· Ammattikeittiön ja leipomon koneet, laitteet ja valmistusmenetelmät
· Hygieniapassi (suoritetaan opintojen alussa, vaikka opinnot alkaisivat työpaikalla järjestettävällä koulutuksella eikä oppilaitoksessa)

Koulutuksen kohderyhmänä ovat elintarvikealasta kiinnostuneet ja alalle soveltuvat henkilöt, ammatinvaihtoa suunnittelevat tai jo aiemmin alalla työskennelleet, joilta puuttuu alan tutkinto. Valinnan edellytyksenä on ammatissa vaadittava terveys. Koulutus soveltuu hyvin myös maahanmuuttajataustaisille henkilöille.

Suomen kielen kielitaitovaatimustaso on A2.2 henkilöillä, joiden äidinkieli ei ole suomi.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiin Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Elintarvikealan perustutkinto
Hakuaika päättyy
15.10.2023
Toteutusmuoto
Päivittäinen opiskeluaika oppilaitoksessa toteutettavan koulutuksen aikana on pääsääntöisesti klo 8-15.
Lisätietoja antaa
Anna-Riitta Koski-Vähälä, p. 0400792856, anna-riitta.koski-vahala@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseenMuut alan tutkinnot - palveluosaaminen

Ravitsemisalan osaaminen ajan tasalle, työvoimakoulutuksena (nro 709713)

Palveluosaaminen

HAKU TE-TOIMISTON KAUTTA kohdasta " Hae koulutukseen". Haku päättyy 15.10.2023!

Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiuksia työskennellä erilaisissa valmistus- ja palvelukeittiöiden tehtävissä.

Koulutuksen alussa jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, jossa määritellään tarkemmin opiskeltavat sisällöt ja tutkinnon osat opiskelijan valmiuksien ja tavoitteiden mukaisesti.

Esimerkkejä valittavista tutkinnon osista:
– Erityisruokavalioaterioiden valmistaminen
– Annosruokien valmistus
– Lounasruokien valmistus
– Erityisruokavalioiden toteuttaminen ammattikeittiössä
– Kahvilapalvelut
– Katu- ja pikaruokapalvelut
– Palvelu- ja jakelukeittiön toiminnot
– Ravitsemispalveluissa toimiminen
– Suurkeittiön ruokatuotanto
– Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
– Tilaus- ja juhlaruokien valmistus
– Tilaus- ja juhlatarjoilu

Koulutuksen sisältöä on mm. raaka-ainetuntemus, keittiön koneet ja laitteet, erilaiset valmistusmenetelmät, elintarvikehygienia ja omavalvonta, asiakaspalvelu, kassatoiminnot, erityisruokavaliot teoriassa ja käytännössä. Edellä mainituista aiheista perusvalmiudet opiskellaan oppilaitoksessa ja osaamista syvennetään työpaikoilla jokaisen henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti.

Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat saavuttaneet ravitsemisalan osaamista työkokemuksen kautta tai ovat aikaisemmin hankkineet ravitsemis- tai keittiöalan koulutuksen ja ovat olleet poissa alan työtehtävistä.

Suomen kielen kielitaitovaatimustaso on A2.2 henkilöillä, joiden äidinkieli ei ole suomi.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiin Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Ravintola- ja catering-alan perustutkinto
Hakuaika päättyy
15.10.2023
Toteutusmuoto
Opetuspäivän pituus teoriaopetuksessa on klo 8-15. Koulutus toteutetaan joustavasti päivä- ja monimuotokoulutuksena. Koulutuksen kesto ja lähiopetuspäivät määräytyvät henkilökohtaistamisen mukaan. Koulutuksen alussa opiskellaan oppilaitoksessa, jonka jälkeen opiskelijat lähtevät työelämässä oppimaan.
Lisätietoja antaa
Jaana Huttunen, p. 0401778534, jaana.huttunen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseenMuut alan tutkinnot - palveluosaaminen

Ravintola- ja cateringalan koulutus, työvoimakoulutuksena (nro 709676)

Palveluosaaminen

HAKU TE-TOIMISTON KAUTTA kohdasta " Hae koulutukseen". Haku päättyy 15.10.2023!

Koulutuksen tavoitteena on suorittaa koko tutkinto tai tutkinnon osia seuraavista tutkinnoista:
– Ravintola- ja cateringalan perustutkinto
– Ruokapalvelujen ammattitutkinto

Tavoitteena on lisäksi saada riittävästi ammatillisia valmiuksia työllistyä erilaisiin tehtäviin ravitsemisalalla.

Ysaolle tulee usein kyselyjä osaavista keittiöalan ammattilaisista. Alalla eläköityminen on runsasta nyt ja lähitulevaisuudessa.

Kohderyhmänä ovat alasta kiinnostuneet, ammatinvaihtoa suunnittelevat tai jo aiemmin alalla työskennelleet, joilta puuttuu alan koulutus. Koulutus soveltuu myös hyvin maahan muuttaneille.

Valinnan edellytyksenä on ammatissa vaadittava terveys. Työskentely ravitsemisalalla on pääasiassa seisomatyötä. Perustutkintoon hakijalta ei vaadita pohjakoulutusta eikä työkokemusta. Ammattitutkintoon pääsyvaatimuksena on suoritettu perustutkinto tai vahva työkokemus alalta. Hakija ohjataan soveltuvaan tutkintoon haastattelun perusteella.

Suomen kielen kielitaitovaatimustaso on A2.2 henkilöillä, joiden äidinkieli ei ole suomi.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiin Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Ravintola- ja catering-alan perustutkinto
Hakuaika päättyy
15.10.2023
Toteutusmuoto
Lähipäivinä opetus tapahtuu pääsääntöisesti Ylä-Savon ammattiopiston kiinteistössä, joka sijaitsee osoitteessa Asevelikatu 4. Lähipäivinä opetusta on klo 8-15. Koulutus alkaa starttijaksolla oppilaitoksessa tai työpaikalla järjestettävällä koulutuksella riippuen koulutukseen hakeutumisajankohdasta. Lähiopetuksen lisäksi opiskeluun kuuluu ohjattua itsenäistä opiskelua sekä työelämässä oppimista.
Lisätietoja antaa
Raija Perälä, p. 0400792821, raija.perala@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseenMuut alan tutkinnot - palveluosaaminen

Ajoneuvoalan perustutkinto

Ajoneuvoasentaja tarkistaa punaisesta hybridiautosta öljyn.

Logistiikkaosaaminen

Automekaanikko
Diagnoosimekaanikko
Hyötyajoneuvomekaanikko

Ajoneuvotekniikan osaamisala

Opiskelun aikana, omilla suuntautumisvalinnoilla voit suunnata kohti tavoitteitasi ja hankkia osaamista autojen, hyötyajoneuvojen tai pienkoneiden osa-alueista.

Automekaanikkona suuntaat autojen mekaanisiin korjauksiin, kun taas diagnoosimekaanikon painopiste on ajoneuvojen sähköisten järjestelmien tuntemuksessa. Mikäli haluat suunnata hyötyajoneuvomekaanikoksi, on sinulla valittavana laaja hyötyajoneuvojen segmentti.

Valmistuneena ammattilaisena voit toimia korjaus-, huolto- ja vianhakutehtävissä ajoneuvo- tai konekorjaamoiden työntekijänä, itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yrittäjänä ajoneuvoalan yrityksissä. Työssäsi osaat huomioida ajoneuvoalaa koskevat säädökset.

Teknisen osaamisen lisäksi työssä korostuvat asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaidot. Käytät työssäsi tietokoneita, diagnosointilaitteita sekä maahantuojien ja varaosaliikkeiden tietokoneohjelmia. Työssäsi noudatat ajoneuvon valmistajien ohjeita ja otat huomioon työturvallisuuden sekä ympäristösuojelun edellyttämät menettelytavat.

Haluatko tehdä työtä, jossa saat hyödyntää hyvää tekniikan tuntemusta ja ongelmanratkaisukykyä sekä työskennellä niin tiimissä kuin itsenäisestikin?
Ajoneuvoalan monipuoliset tehtävät vaihtelevat diagnosoinnista asiakaspalveluun, jonka lisäksi pääset käyttämään nykyaikaisia korjaamolaitteita.

Ajoneuvoalan perustutkinnon suorittaneena hallitset ajoneuvojen huollot, vianmääritykset ja korjaukset. Voit työskennellä auto- tai työkonetalon, maahantuojan tai erilaisten korjaamojen palveluksessa. Opintojen aikana perehdyt myös sähkö- ja hybridiautotekniikkaan, ja osaamisalan suorittaneena osaat valita sekä käyttää alan työkaluja, oikeita menetelmiä ja valita käytettävät materiaalit kohteen mukaan. Varmistat, että työn lopputulos vastaa työlle asetettuja vaatimuksia.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinOltava B-luokan ajo-oikeus
Kielitaitovaatimus B1
Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Tutkinto
Ajoneuvoalan perustutkinto
Toteutusmuoto
Oppiminen tapahtuu lähiopintoina, alan työpaikoilla sekä verkko-opintoina eYSAOn kautta
Muut mahdolliset kustannukset
Muita mahdollisia kustannuksia voi olla alakohtaisesti tarvittavat mahdolliset työvälineet, työasut, viranomaismaksut (kortit/luvat), opintomatkat. Kysy tarvittaessa lisätietoja alla olevaan kenttään kirjatulta yhteyshenkilöltä.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Riitta Härö, p. 0400793179, riitta.haro@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - logistiikkaosaaminen

Hevostalouden perustutkinto, hevospalveluohjaaja

Henkilö silittää hevosta.

Luonnonvaraosaaminen

Hevospalveluohjaaja

Haluatko työn, jossa olet hevosten kanssa ja havainnoit olosuhteiden, ihmisten ja hevosten läsnäolon vaikutusta?Hevostalouden perustutkinto, hevospalveluohjaaja -koulutuksen myötä saat hyvän väylän hevosalalle ja hevosalan ammattiin.

Hevospalveluohjaajana osaat toimia ohjaajana erilaisissa hevosharrastepalveluissa. Osaat työskennellä itsenäisenä työntekijänä tai yrittäjänä ratsutallilla, hevoskasvatusta harjoittavalla tallilla tai hevospalveluja tuottavassa yrityksessä.

Hevospalveluohjaajana voit toimia ohjaajana erilaisissa hevosharrastepalveluissa ja järjestää tapahtumia, joissa vastaat hevosten hoidosta, ohjaat asiakkaita ja opetat hevostaitoja.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

KiuruvesiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinTyöpaikka ja käytössä olevat hevoset: Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena työn ohessa (työpaikka/työssäoppimispaikka hevosalalla välttämätön). Työpaikan/ työssäoppimispaikan hakija hankkii itse (myös oma yritys käy). Työpaikassa tulisi päästä harjoittelemaan mahdollisimman monipuolisesti tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia. Paikan ei tarvitse olla sama koko koulutuksen ajan. Ratsastuksenohjaajaksi aikovilla koulutustyöpaikan täytyisi olla mielellään SRL:n hyväksymä ratsastuskoulu ja opiskelijan oman ratsastustaidon tulisi kehittyä koulutusaikana tutkinnon osaamistavoitteiden mukaisesti. Työssäoppimispaikka ravisuuntautuneilla tulisi olla aktiivisesti toimiva ravitalli. Lisäksi työpaikkaohjaajalle tulee olla riittävät tiedot ja taidot opiskelijan ohjauksessa.
Kielitaitovaatimus A2

Lisäksi ratsastuksenohjaajilla ja hevosharrastepalveluiden tuottamiseen erikoistuvilla tulee olla vähintään helppo B-tasoinen hevonen/ hevosia käytössään. Ratsastuksenohjaajien soveltuvuuskokeessa estekorkeus on n. 80–90 cm, hevosharrastepalveluiden tuottajilla n. 50-60 cm. Lisätietoja ratsastuksen tasokokeesta: terhi.toikka@ysao.fi.

Lähijaksoilla asuminen ja ruokailu maksuton.
Tallipaikka maksullinen.
Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Hevostalouden perustutkinto
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Tarja Komulainen, p. 0400798529, tarja.komulainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - luonnonvaraosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Hevostalouden perustutkinto, ratsastuksenohjaaja -koulutus, tutustu!

Hevostalouden perustutkinto, hevostenhoitaja

Hevostenhoitaja antaa hevoselle lämpöhoitoa.

Luonnonvaraosaaminen

Hevostenhoitaja

Sinustako hevostenhoitaja? Viihdytkö hyvin eläinten parissa, ja haluat jatkuvasti ylläpitää ja kehittää hevosten käsittelytaitoasi? Onko sinulla oma-aloitteisuutta ja pidät työstä, jossa tehdään myös fyysisesti raskaita tehtäviä? Hevostenhoitaja, hevostalouden perustutkinto tarjoaa hyvän väylän hevosalalle ja hevosalan ammatteihin.

Hevostenhoitajan työhön mahtuu monenlaista – kengittämisestä aina hevosvarusteiden huoltoon ja valmistamiseen. Hevostenhoitaja huolehtii hevosten päivittäisestä terveydestä ja hyvinvoinnista, ja hevostenoitajana voit erikoistua joko hevosten kasvatus- ja hoitotyöhön tai ravihevosten valmentamiseen ja kilpailuttamiseen tai hevosharrastepalveluiden tuottamiseen.

Arki pitää sisällään monimuotoisia tallitöitä, kuten karsinan ja tallin siivousta, ruokinnasta huolehtimista, lannan käsittelyä, laiduntamisen järjestelyä ja laitumen huoltotöitä sekä liikutuksia niin ajaen kuin ratsaillakin. Pääset osallistumaan myös siitoshevosten ja varsojen hoitoon oriasemalla.

Hevostalouden perustutkinto, hevostenhoitaja, on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

KiuruvesiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinTyöpaikka ja käytössä olevat hevoset: Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena työn ohessa (työpaikka/työssäoppimispaikka hevosalalla välttämätön). Työpaikan/ työssäoppimispaikan hakija hankkii itse (myös oma yritys käy). Työpaikassa tulisi päästä harjoittelemaan mahdollisimman monipuolisesti tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia. Paikan ei tarvitse olla sama koko koulutuksen ajan. Ratsastuksenohjaajaksi aikovilla koulutustyöpaikan täytyisi olla mielellään SRL:n hyväksymä ratsastuskoulu ja opiskelijan oman ratsastustaidon tulisi kehittyä koulutusaikana tutkinnon osaamistavoitteiden mukaisesti. Työssäoppimispaikka ravisuuntautuneilla tulisi olla aktiivisesti toimiva ravitalli. Lisäksi työpaikkaohjaajalle tulee olla riittävät tiedot ja taidot opiskelijan ohjauksessa.
Kielitaitovaatimus A2

Lisäksi ratsastuksenohjaajilla ja hevosharrastepalveluiden tuottamiseen erikoistuvilla tulee olla vähintään helppo B-tasoinen hevonen/ hevosia käytössään. Ratsastuksenohjaajien soveltuvuuskokeessa estekorkeus on n. 80–90 cm, hevosharrastepalveluiden tuottajilla n. 50-60 cm. Lisätietoja ratsastuksen tasokokeesta: terhi.toikka@ysao.fi.

Lähijaksoilla asuminen ja ruokailu maksuton.
Tallipaikka maksullinen.
Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Hevostalouden perustutkinto
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Tarja Komulainen, p. 0400798529, tarja.komulainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - luonnonvaraosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Hevostalouden perustutkinto, hevospalveluohjaaja -koulutus, tutustu!

Hevostalouden perustutkinto, ratsastuksenohjaaja

Hevostalouden perustutkinto, ratsastuksenohjaaja tai hevostalouden ammattitutkinto, ratsastuksen opettaja-opiskelija oppimisympäristössään Kiuruveden Hingunniemen maneesissa ratsastamassa.

Luonnonvaraosaaminen

Ratsastuksenohjaaja

Ratsastuksenohjaaja tekee työtä, jossa pääsee liikkumaan paljon, lähelle hevosia ja huolehtimaan hevosten liikunnasta. Onko sinulla oma-aloitteisuutta ja halua toimia itsenäisesti? Hevostalouden perustutkinto, ratsastuksen ohjaaja -koulutuksen myötä saat hyvän väylän hevosalalle ja hevosalan ammattiin.

Ratsastuksenohjaajana pidät yllä hevosten koulutustasoa sekä koulutat ja perehdytät asiakkaitasi ratsastuksen saloihin. Voit työskennellä ratsastus-, ravi- tai vaellustalleilla, oppilaitoksissa tai ratsastustoimintaa järjestävissä hevosalan yrityksissä.

Asiakaspalvelutaidot ovat valttia, sillä ratsastuksenohjaajana arkeesi kuuluu ratsastustuntien pitäminen ryhmille, joiden taso voi olla hyvinkin vaihteleva. Työnkuvaan kuuluu myös hevosten hoitoa, tallitöitä ja ratsaille kipuamista liikutusten merkeissä. Tehtäviä varten sinulle tulee olla hyvä yleiskunto sekä hyvä asenne.

Muuttuvat olosuhteet ja erilaiset asiakasryhmät edellyttävät positiivista asennetta, itsenäistä otetta, kykyä joustaa ja toimia yhteistyössä valmentajien, kilpailijoiden ja harrastajien kanssa.

Hevosalalla pääset upeiden eläinten pariin, ja voit jatkuvasti kehittää hevosten käsittelytaitoasi.

Hevostalouden perustutkinto, ratsastuksenohjaaja on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

KiuruvesiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinTyöpaikka ja käytössä olevat hevoset: Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena työn ohessa (työpaikka/työssäoppimispaikka hevosalalla välttämätön). Työpaikan/ työssäoppimispaikan hakija hankkii itse (myös oma yritys käy). Työpaikassa tulisi päästä harjoittelemaan mahdollisimman monipuolisesti tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia. Paikan ei tarvitse olla sama koko koulutuksen ajan. Ratsastuksenohjaajaksi aikovilla koulutustyöpaikan täytyisi olla mielellään SRL:n hyväksymä ratsastuskoulu ja opiskelijan oman ratsastustaidon tulisi kehittyä koulutusaikana tutkinnon osaamistavoitteiden mukaisesti. Työssäoppimispaikka ravisuuntautuneilla tulisi olla aktiivisesti toimiva ravitalli. Lisäksi työpaikkaohjaajalle tulee olla riittävät tiedot ja taidot opiskelijan ohjauksessa.
Kielitaitovaatimus A2

Lisäksi ratsastuksenohjaajilla ja hevosharrastepalveluiden tuottamiseen erikoistuvilla tulee olla vähintään helppo B-tasoinen hevonen/ hevosia käytössään. Ratsastuksenohjaajien soveltuvuuskokeessa estekorkeus on n. 80–90 cm, hevosharrastepalveluiden tuottajilla n. 50-60 cm. Lisätietoja ratsastuksen tasokokeesta: terhi.toikka@ysao.fi.

Lähijaksoilla asuminen ja ruokailu maksuton.
Tallipaikka maksullinen.
Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Hevostalouden perustutkinto
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Tarja Komulainen, p. 0400798529, tarja.komulainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - luonnonvaraosaaminen

Katso lisätietoja ratsastuksenohjaajan opintoihin liittyen

Taideteollisuusalan perustutkinto, sisustus, restaurointi tai verhoilu

Taideteollisuusalan perustutkinto, sisustus, restaurointi tai verhoilu, opiskelija asentaa koristeellista seinäpanelointia omakotitalon työmaalla.

Rakentamisosaaminen

Artesaani

Sisustusalan osaamisala

Restaurointialan osaamisala

Verhoilualan osaamisala

Haluatko toteuttaa itseäsi sisärakennusalan töissä? Taideteollisuusalan perustutkinto, sisustus, restaurointi tai verhoilu -opinnot sekä artesaani ammattina voivat olla sinun juttusi! Työ on monipuolista ja käytännönläheistä, ja artesaani pääsee toteuttamaan erilaisia sisustusprojekteja. Sisustettava tila voi olla osa tai kokonaisuus asunnosta, julkisesta tilasta, myymälästä tai muusta esittelytilasta tai vaikkapa teatterilavasteista. Alalle on tyypillistä asiakaslähtöinen työskentely, esteettisyys, visuaalisuus, kulttuuriosaaminen sekä kädentaidot. Taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani -koulutus antaa sinulle hyvät ammatilliset valmiudet, joilla pystyt työllistymään sisustusrakentamisen eri työtehtäviin ja saat tehdä asioita yhteistyössä muiden rakennusalan ammattilaisten kanssa.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus B1.Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Taideteollisuusalan perustutkinto
Toteutusmuoto
Iisalmi
Peltoniemen kampus

Sisustusalan osaamisala: Koulutus tapahtuu pääasiassa lähiopetuksessa.
Restaurointialan osaamisala: Koulutus tapahtuu pääasiassa työpaikka painotteisesti, työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa.
Verhoilualan osaamisala: Koulutus tapahtuu kokonaan työpaikka painotteisesti, työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa.
Muut mahdolliset kustannukset
Muita mahdollisia kustannuksia voi olla alakohtaisesti tarvittavat mahdolliset työvälineet, työasut, viranomaismaksut (kortit/luvat), opintomatkat. Kysy tarvittaessa lisätietoja alla olevaan kenttään kirjatulta yhteyshenkilöltä.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Ritva Ikonen, p. 0400793126, ritva.ikonen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - rakentamisosaaminen

Sisustusala

Opinnoissa painottuvat käsillä tekeminen käytännön työkohteissa: tapetointi-, maalaus-, levytys-, tasoitus-, rakennus-, suunnittelu-, laatoitus-, panelointi-, lattianasennus-, asiakaspalvelu-, sekä ovi- ja kalusteasennuksen työtehtävissä.
Opintojen aikana tutustutaan sisustussuunnitelman tekemiseen 3D-mallinnuksen avulla. Voit sisällyttää tutkintoon myös restauroinnin opintoja.

Osa suuntautumisvaihtoehdoista toteutetaan kokonaan työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa.

Tulevaisuuden työpaikkasi voi olla esimerkiksi:

  • sisärakennustöissä rakennusalan yrityksessä
  • keittiökaluste- ja rakennustarvikeliikkeessä
  • ohjaus- tai asiakaspalvelutehtävissä
  • verhoilijan työssä
  • sisustusmyymälöissä
  • itsenäisenä yrittäjäjä

Restaurointi

Opinnot painottuvat pääosin sisäpintojen – ja rakenteiden kunnostamiseen perinteisin materiaalein. Kohteina voi olla myös rakennuksen ulkoverhous ja sen koristeelliset yksityiskohdat. Opinnot on tarkoitus toteuttaa pääsääntöisesti työelämässä.

Peltoniemen kampuksella tutuksi tulevat ikkunoiden-, ja ovien kunnostus, perinnemaalit, paperi-, ja pinkopahvinasentaminen, panelointi-, ja laatoitustyöt, restauroinnin historia sekä dokumentointi.

Restaurointialan opinnoissa perehdytään rakennustyömaalla toimimiseen, materiaaleihin, koneisiin ja tarvittaviin asiakirjoihin. Tavoitteena on, että opintojen aikana opiskelijalle syntyy osaamisen ja tutkinnon lisäksi kontakteja työelämään, lisäosaamista mahdolliseen nykyiseen toimenkuvaan tai kenties yritysidea tai monipuolista tietopohjaa hakeutua halutessaan jatko-opintoihin.

Opintojen jälkeen voit työskennellä joko toisen palveluksessa tai itsenäisenä yrittäjänä.

Verhoiluala

Verhoilualan artesaanitutkinto voidaan suorittaa ainoastaan työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa joko koulutussopimuksella tai oppisopimuksella.

Kaksoistutkinto

Artesaani tutkinnon osaamista voit laajentaa rakennusalan tutkinnon osilla tai suorittamalla koko rakennusalan perustutkinnon samanaikaisesti, tällä kaksoistutkinnolla valmistut artesaaniksi sekä talonrakentajaksi.

Laaja-alaisella perusosaamisellaan perustustöistä viimeistelytöihin saakka työllistymis- mahdollisuudet ovat hyvät.

Sinua saattaa kiinnostaa myös Rakennusalan perustutkinto, talonrakennuksen osaamisala -koulutus, tutustu!

Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja

Kilpikonna.

Luonnonvaraosaaminen

Eläintenhoitaja

Eläintenhoidon osaamisala

Ovatko eläimet sydämesi asia? Oletko toimelias ja vastuullinen ja tykkäät touhuta maatilalla sekä eläinten parissa? Haaveiletko maatalousalan ammatista? Valitse maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja -koulutus, niin haaveestasi voi tulla ammattisi! Eläintenhoitajana pääasiallinen tehtäväsi on eläinten hoitaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja -opinnoissa voit suuntautua tuotantoeläimiin tai seura- ja harraste-eläimiin sekä valinnaisina opintoina perehtyä yksittäisiin lajeihin. Opintoihin sisältyy myös yritysopintoja.

Eläintenhoitaja voi työllistyä erilaisiin eläinalan yrityksiin kuten esim. eläinpuistoihin, koirahoitoloihin tai tuotantoeläinten hoitajiksi tai maatalouslomittajiksi. Eläintenhoitajan työhön sisältyy paljon opastusta ja neuvontaa, ja työ vaatii hyvää kuntoa sekä joustavuutta. Eläintenhoitajana hoidat ja ruokit eläimiä ja huolehdit eläintilojen puhtaanapidosta.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus A2Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Maatalousalan perustutkinto
Toteutusmuoto
Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena koulutus- tai oppisopimuksella. Opiskelija etsii itse koulutus- tai oppisopimuspaikan. Lisäksi osaamisen hankkimisessa käytetään hyödyksi lähi- ja verkko-opetusta.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Tarja Komulainen, p. 0400798529, tarja.komulainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - luonnonvaraosaaminen

Lisätietoja Ylä-Savon ammattiopiston Peltoniemen kampuksesta löydät täältä!

Talotekniikan perustutkinto

Putkiasentaja tarkistaa ja huoltaa lämmitysjärjestelmiä.

Rakentamisosaaminen

Putkiasentaja

Putkiasennuksen osaamisala

Putkiasentajan työympäristöt ja asiakkaat vaihtuvat lämpö-, vesi- ja ilmastointilaitteiden asennuksen ja korjauksen lomassa. Putkiasentajana voit erikoistua työssäsi vesi-, lämpöjohto-, ilmastointi- ja jäähdytyslaitteisiin tai lämpöpumppuihin.
Mielenkiintoinen ammatti edellyttää hyvää tekniikan tuntemusta, matkusteluhalukkuutta, tiimityöosaamista sekä erityistä tarkkuutta ja huolellisuutta. Putkiasentajan hommissa tärkeää on pitää kiinni aikatauluista ja asiakkaille annetuista lupauksista. Mikäli olet vastuullinen, suunnitelmallinen, asiakaspalvelutaitoinen sekä modernista teknologiasta kiinnostunut, tämä ammatti ja talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja, on sopiva juuri sinulle.
Koulutuksen kesto on noin 2-3 vuotta

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus B1.Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Talotekniikan perustutkinto
Toteutusmuoto
Opinnot toteutetaan monimuotokoulutuksena ja ne koostuvat lähi-, teamstunneista sekä etäopetuksesta ja ohjatuista verkko-opinnoista sekä työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta. Opinnot voi suorittaa oppisopimuksella
Muut mahdolliset kustannukset
Muita mahdollisia kustannuksia voi olla alakohtaisesti tarvittavat mahdolliset työvälineet, työasut, viranomaismaksut (kortit/luvat), opintomatkat. Kysy tarvittaessa lisätietoja alla olevaan kenttään kirjatulta yhteyshenkilöltä.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Ritva Ikonen, p. 0400793126, ritva.ikonen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - rakentamisosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kiinteistönhoidon osaamisala -koulutus, tutustu!

Kokeile ja tutustu! Talotekniikka ja käytäntö tutuksi ennen hakua!

Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto

IT-tukihenkilö valmistaa 3D-osia.

Teknologiaosaaminen

IT-tukihenkilö

Oletko kiinnostunut tietotekniikasta ja haluat osaajaksi digitalisoituvaan maailmaan? Heittäydy mukaan nopeasti kehittyvään IT-alaan! Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, IT-tukihenkilö-koulutuksen suoritettuasi olet valmis uusiin haasteisiin ja pysyt ajan hermolla.

IT-tukihenkilönä voit työskennellä monipuolisissa työtehtävissä ja nähdä digitalisoituvan maailman kehityksen. IT-tukihenkilönä ylläpidät tietoteknistä ympäristöä halliten laitteistoja, ohjelmistoja, lähiverkkoja ja palvelimia, sekä osaat selvittää tietoteknisiä ongelmia. Toimit yritysten asiakastuessa, järjestelmäasiantuntijana tai teknisissä myyntitehtävissä.

Tässä työssä pääset hyödyntämään hyvää kielitaitoa ja haluasi kehittyä.

Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden myös korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus B1.Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto
Toteutusmuoto
Tutkinto tai sen osat suoritetaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.Näytöt voi tehdä oppilaitoksen oppimisympäristöissä tai koulutussopimustyöpaikalla.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Antti Ronkainen, p. 0401778599, antti.ronkainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - teknologiaosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, sähköasentaja, automaatioasentaja -koulutus, tutustu!

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, ruokapalvelun osaamisala, kokki

Kokki valmistaa ruoka-annosta keittiössä.

Palveluosaaminen

Kokki

Ruokapalvelun osaamisala

Tuo työsi välityksellä ihmisille mielihyvää usean eri aistin myötä! Kokkina työsi tulokset näkyvät, tuoksuvat ja maistuvat. Valintasi on siis ravintola- ja catering-alan perustutkinto, ruokapalvelun osaamisala, kokki.

Kokki valmistaa maukkaita lounas-, à la carte- ja tilausruokia sekä leivonnaisia. Kokki osaa huolehtia keittiön omavalvonnasta, raaka-aineiden varastoinnista ja puhtaanapidosta. Päivittäiseen työhösi kuuluu erilaisten ruoka-annosten suunnittelu ja valmistus sekä raaka-aineiden käsittely. Luovuus ja hyvä mielikuvitus ovat kokin valtteja siinä missä tarkkuus ja huolellisuuskin. Pääset toteuttamaan itseäsi ja tekemään tiimityötä, sekä toisaalta saat tehdä nopeita ja itsenäisiä päätöksiä.

Tulevaisuuden työpaikkojasi voivat olla erilaiset anniskelu- ja ruokaravintolat, henkilöstö- ja lounasravintolat, cateringalan yritykset, suurkeittiöt, kahvilat ja liikenneasemat, pikaruokaravintolat sekä juhla- ja pitopalveluyritykset.

Koulun oma ravintola, Ravintola Oppimestari, toimii opiskelijoiden oppimispaikkana, jossa opiskelijat tuottavat ravintolatoimintaa opettajansa valvonnassa. Sen lisäksi ravintolaoppimisympäristönä toimii kolme opiskelijaravintolaa Iisalmessa, Peltoniemessä ja Kiuruvedellä: Kaisla, Apila ja Aisakello sekä Kahvila-myymälä Eväsmestari.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus B1.Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Ravintola- ja catering-alan perustutkinto
Toteutusmuoto
Voit suorittaa vain tutkinnon osia tai kokonaan toisen osaamisalan jo suorittamastasi perustutkinnosta (esim. oppisopimuksella)
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Ritva Ikonen, p. 0400793126, ritva.ikonen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - palveluosaaminen

Tutustu opetusravintola Oppimestariin, joka toimii yhtenä oppimisympäristönämme.

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto

Sähkö- ja automaatioalan opiskelija, sähkösentaja tekee kytkentöjä sähkökaapilla.

Teknologiaosaaminen

Sähköasentaja
Automaatioasentaja

Kiinnostaako työskentely vauhdilla kehittyvän sähkötekniikan parissa? Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto voisi olla sinun juttusi! Kehittyvän tekniikan myötä alan tietoja ja taitoja on pidettävä jatkuvasti ajan tasalla.

Sähkö- ja automaatioasentajan työssä tehtävät ja työskentelypaikat vaihtelevat. Työpäivät kuluvat erilaisten sähkölaitteiden, koneiden, mittareiden, valaisimien, muuntajien ja sähkökeskuksien asennusten, korjausten ja huollon parissa.

Sähköasentaja, automaatioasentaja osaa toimia asiakkaiden kanssa, markkinoida tuotteita ja palveluja sekä työskennellä niin itsenäisesti kuin isommassa porukassakin. Tässä ammatissa pääset hyödyntämään työhön vaadittavaa näppäryyttä, erityistä huolellisuutta, kielipäätä sekä halua oppia uutta.

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto-opiskelijat suorittavat osan tutkinnostaan POK Oy:lla, jonne on rakennettu sähköalan oppimisympäristö. POK Oy:n päätuotteita ovat erilaiset sähkönjakokeskukset. Opintojen edetessä opiskelijat käyvät myös muissa sähkö- ja automaatioalan yrityksissä.
Lisätietoja oppimisympäristöstä: https://ysao.fi/pok

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus B1.Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto
Toteutusmuoto
Tutkinto tai sen osat suoritetaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.Näytöt voi tehdä oppilaitoksen oppimisympäristöissä tai koulutussopimustyöpaikalla.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Antti Ronkainen, p. 0401778599, antti.ronkainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - teknologiaosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, tutustu!

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, asiakaspalvelun osaamisala, tarjoilija

Ravintola- ja cateringalan opiskelija, tarjoilija, tuomassa ravintolapöytään ruoka-annosta ravintola Oppimestarin oppimisympäristössä.

Palveluosaaminen

Tarjoilija

Asiakaspalvelun osaamisala

Ravintola- ja cateringalan perustutkinto-opiskelija, tarjoilija pääsee työssään näyttämään käden taitojaan ja työn tulokset näkyvät heti. Tarjoilijana hallitset erityyppisten ravintoloiden salityöskentelyn. Huolehdit ravintolan tekstiileistä, astioista sekä osaat kattaa ja siistiä pöytiä.
Ravintola- ja cateringalan perustutkinto, tarjoilija -koulutuksen suorittanut opiskelija osaa:

– toimia asiakaspalvelijan tehtävissä erilaisin liikeideoin tai toiminta-ajatuksin toimivissa ravintoloissa tai julkisen sektorin toimipaikoissa
– kunnostaa asiakastiloja
– laittaa esille myytäviä tuotteita
– esitellä, myydä ja tarjoilla ruokia ja juomia

Pääset asiakaspalvelualalle tekemään myyntityötä, kassatoimintoja, erilaisia tarjoilutapoja ja olemaan esillä. Voit hyödyntää sosiaalisia- ja yhteistyötaitojasi sekä joustavia ryhmätyötaitoja nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Erilaisten asiakasryhmien kanssa voit hyödyntää mm. kielitaitoasi. Tarjoilijana sinulla on vahva ruoka- ja juomatuntemus, joka on tärkeä osa ammattitaitoasi.

Tarjoilijana työpaikkasi voi olla anniskelu- ja ruokaravintolat, kahvilat, laivaravintolat, yökerhot, henkilöstöravintolat, liikenneasemat, pikaruokalat, juhla- ja pitopalveluyritykset sekä matkailu- ja suurtalousalan toimipaikat.

Ravintola Oppimestari toimii opiskelijoiden oppimispaikkana ja oppimisympäristönä, jossa opiskelijat tuottavat ravintolatoimintaa opettajansa valvonnassa. Sen lisäksi ravintolaoppimisympäristönä toimii kolme opiskelijaravintolaamme; Kaisla Iisalmessa, Apila Peltoniemessä ja Aisakello Kiuruvedellä sekä Kahvila-myymälä Eväsmestari Iisalmessa.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus B1.Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Ravintola- ja catering-alan perustutkinto
Toteutusmuoto
Voit suorittaa vain tutkinnon osia tai kokonaan toisen osaamisalan jo suorittamastasi perustutkinnosta (esim. oppisopimuksella)
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Ritva Ikonen, p. 0400793126, ritva.ikonen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - palveluosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Ravintola- ja cateringalan perustutkinto, kokki, tutustu!

Tutustu myös Ravintola Oppimestariin, ravintola- ja catering -alan oppimisympäristöön!

Rakennusalan perustutkinto, Maarakennuskoneenkuljetuksen osaamisala, Iisalmi

Rakennusalan perustutkinto, maarakennuskoneenkuljettaja opiskelijat työssään Volvo kuorma-auton ja kaivinkoneen kanssa maarakennustyömaalla.

Logistiikkaosaaminen

Maarakennuskoneenkuljettaja

Maarakennuskoneenkuljetuksen osaamisala

Maarakennuskoneenkuljettaja on tarkka ja huolellinen rakennus- ja infra-alan ammattilainen. Olitpa kaivinkoneen, puskutraktorin, pyöräkuormaajan, maansiirtoauton tai kiinteistönhoitokoneen puikoissa, olet käytännönläheisen rakennusalan työn näköalapaikalla.

Maarakennuskoneenkuljettajan monipuolisiin työtehtäviin voi kuulua niin teiden ja muiden alueiden kuin koneidenkin huolto- ja kunnossapitotöitä, mittaus- ja maisemointitöitä sekä ympäristönhoitotöitä. Valinnaisissa osissa voit opiskella kuljetusalan perustason ammattipätevyyden ja C-ajokortin.

Maarakennuskoneenkuljettaja voit tehdä töitä eri tyyppisillä ja kokoisilla työkoneilla, muun muassa kaivinkoneella, pyörökoneella ja dumpperilla. Rakennusalan perustutkinto, maarakennuskoneenkuljetuksen osaamisala -koulutus valmistaa sinut toimimaan rakennusalan käytännönläheisellä alalla.

Maarakennuskoneenkuljettaja pääsee kohtaamaan jatkuvasti uusia, mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä ja oppii alituisesti uutta. Kokemuksen kartuttua voit erikoistua ja kouluttautua vaativampiin tehtäviin maarakennusalalla.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus B1. Hakijalla oltava B-ajokortti.

Tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset (katso liitteet)
Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Rakennusalan perustutkinto
Toteutusmuoto
Tutkinto toteutetaan monimuotokoulutuksena henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan. Opinnot koostuvat lähiopinnoista ja työpaikalla järjestettävänä koulutuksena sekä etäopinnoista.
Muut mahdolliset kustannukset
Muita mahdollisia kustannuksia voi olla alakohtaisesti tarvittavat mahdolliset työvälineet, työasut, viranomaismaksut (kortit/luvat), opintomatkat. Kysy tarvittaessa lisätietoja alla olevaan kenttään kirjatulta yhteyshenkilöltä.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Riitta Härö, p. 0400793179, riitta.haro@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - logistiikkaosaaminen

Sinua saattaisi kiinnostaa myös Logistiikan perustutkinto, tutustu!

Rakennusalan perustutkinto, Maarakennuskoneenkuljetuksen osaamisala, Siilinjärvi

Rakennusalan perustutkinto, maarakennuskoneenkuljettaja opiskelijat työssään Volvo kuorma-auton ja kaivinkoneen kanssa maarakennustyömaalla.

Logistiikkaosaaminen

Maarakennuskoneenkuljettaja

Maarakennuskoneenkuljetuksen osaamisala

Maarakennuskoneenkuljettaja on tarkka ja huolellinen rakennus- ja infra-alan ammattilainen. Olitpa kaivinkoneen, puskutraktorin, pyöräkuormaajan, maansiirtoauton tai kiinteistönhoitokoneen puikoissa, olet käytännönläheisen rakennusalan työn näköalapaikalla.

Maarakennuskoneenkuljettajan monipuolisiin työtehtäviin voi kuulua niin teiden ja muiden alueiden kuin koneidenkin huolto- ja kunnossapitotöitä, mittaus- ja maisemointitöitä sekä ympäristönhoitotöitä. Valinnaisissa osissa voit opiskella kuljetusalan perustason ammattipätevyyden ja C-ajokortin.

Maarakennuskoneenkuljettaja voi tehdä töitä eri tyyppisillä ja kokoisilla työkoneilla, muun muassa kaivinkoneella, pyörökoneella ja dumpperilla. Rakennusalan perustutkinto, maarakennuskoneenkuljetuksen osaamisala -koulutus valmistaa sinut toimimaan rakennusalan käytännönläheisellä alalla.

Maarakennuskoneenkuljettaja pääsee kohtaamaan jatkuvasti uusia, mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä ja oppii alituisesti uutta. Kokemuksen kartuttua voit erikoistua ja kouluttautua vaativampiin tehtäviin maarakennusalalla.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

SiilinjärviKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus B1. Hakijalla oltava B-ajokortti.

Tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset (katso liitteet)
Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Rakennusalan perustutkinto
Toteutusmuoto
Tutkinto toteutetaan monimuotokoulutuksena henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan. Opinnot koostuvat lähiopinnoista ja työpaikalla järjestettävänä koulutuksena sekä etäopinnoista.
Muut mahdolliset kustannukset
Muita mahdollisia kustannuksia voi olla alakohtaisesti tarvittavat mahdolliset työvälineet, työasut, viranomaismaksut (kortit/luvat), opintomatkat. Kysy tarvittaessa lisätietoja alla olevaan kenttään kirjatulta yhteyshenkilöltä.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Riitta Härö, p. 0400793179, riitta.haro@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - logistiikkaosaaminen

Pääsääntöisesti koulutuspaikkana toimii Toivalan toimipaikkamme Siilinjärvellä, tutustu!

Rakennusalan perustutkinto, Talonrakennuksen osaamisala

Rakennusalan perustutkinto, Talonrakentaja -opiskelijat asentamassa ikkunanpielilautoja, toinen kiinnittää ja toinen tukee lautaa.

Rakentamisosaaminen

Talonrakentaja

Talonrakennuksen osaamisala

Haluaisitko sinä toimia rakennusalan näkyvimmissä ja tunnetuimmissa työtehtävissä? Rakenna vankka pohja tulevaisuudellesi ja hae talonrakentajaksi! Jos sinulta löytyy oma-aloitteisuutta, osaat toimia vastuullisesti ja tehokkaasti niin tiimissä kuin itsenäisesti, haluat kehittyä koko ajan ammatissasi paremmaksi ja osaat ajatella taloudellisesti, talonrakentajan ammatti on kuin nakutettu juuri sinulle!

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus B1.Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Rakennusalan perustutkinto
Toteutusmuoto
Opinnot toteutetaan monimuotokoulutuksena ja ne koostuvat lähi-, teamstunneista sekä etäopetuksesta ja ohjatuista verkko-opinnoista sekä työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta. Opinnot voi suorittaa oppisopimuksella
Muut mahdolliset kustannukset
Muita mahdollisia kustannuksia voi olla alakohtaisesti tarvittavat mahdolliset työvälineet, työasut, viranomaismaksut (kortit/luvat), opintomatkat. Kysy tarvittaessa lisätietoja alla olevaan kenttään kirjatulta yhteyshenkilöltä.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Ritva Ikonen, p. 0400793126, ritva.ikonen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - rakentamisosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja -koulutus, tutustu!

Talonrakennus

Rakennusalan töihin mahtuu niin muurarin, kirves- tai betonimiehen, raudoittajan kuin erilaisten elementtien valmistus- ja asennustyötehtäviä.

Työnkuvaasi voi kuulua myös maarakennustyötä, tie- ja vesirakennus- sekä muita yhdyskuntateknisiä avustavia töitä.

Tulevaisuuden työpaikkasi voi olla esimerkiksi
• rakennusliikkeissä
• maa-, piha- ja vesirakennusyrityksissä
• rakennustuoteteollisuudessa
• itsenäisenä yrittäjänä

Kaksoistutkinto

Talonrakentajan tutkinnon osaamista voit laajentaa sisustus- tai restaurointialan tutkinnonosilla. Vaihtoehtoisesti voit suorittaa artesaanitutkinnon samanaikaisesti, jolloin kaksoistutkinnolla valmistut talonrakentajaksi sekä artesaaniksi.

Kaksoistutkinnosta saat laaja-alaisen perusosaamisen perustustöistä aina viimeistelytöihin saakka, jolloin työllistymismahdollisuudet ovat hyvät.

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kiinteistönhoidon osaamisala

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kiinteistönhoidon osaamisala -opiskelija, kiinteistönhoitaja työssään säätämässä ikkunalukituksen kiinnitystä.

Rakentamisosaaminen

Kiinteistönhoitaja

Kiinteistönhoidon osaamisala

Pidätkö käsillä tekemisestä ja vaihtuvista työpisteistä sekä työtehtävistä? Kiinteistönhoitajana toimit asiakaskohteessa kiinteistönhoidon työtehtävissä ja asiakaspalvelutilanteissa. Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kiinteistönhoidon osaamisala, kiinteistöhoitaja -koulutuksen suoritettuasi osaat huolehtia kiinteistön yleishoidosta ja valvonnasta sisä- ja ulkoalueilla sekä arvioida rakennusten yleistä teknistä kuntoa, toimivuutta ja turvallisuutta.

Kiinteistönhoitajana työtehtäviisi kuuluu kiinteistön sisäilman laadun arvioiminen, kiinteistöteknisten järjestelmien toimintahäiriöiden paikantaminen sekä niiden aiheuttajien tunnistaminen. Opit huoltamaan tavanomaiset kiinteistöteknisten järjestelmien laitteet ja varusteet ja ylläpitämään ilmanvaihtokoneiden toimintakuntoa tekemällä muun muassa määräaikaishuoltoa. Kiinteistönhoitaja oppii käyttämään kiinteistöautomaatiota asiakaskohteessa.
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kiinteistönhoitaja -koulutuksen suorittanut henkilö toimii kiinteistönhoidon, kotityöpalvelujen tai toimitilahuollon asiakaskohteissa puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus A2.Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto
Toteutusmuoto
Opinnot toteutetaan monimuotokoulutuksena ja ne koostuvat lähi-, teamstunneista sekä etäopetuksesta ja ohjatuista verkko-opinnoista sekä työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta. Opinnot voi suorittaa oppisopimuksella.
Haku vain jatkuvan haun kautta (ei yhteishaussa).
Muut mahdolliset kustannukset
Muita mahdollisia kustannuksia voi olla alakohtaisesti tarvittavat mahdolliset työvälineet, työasut, viranomaismaksut (kortit/luvat), opintomatkat. Kysy tarvittaessa lisätietoja alla olevaan kenttään kirjatulta yhteyshenkilöltä.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Ritva Ikonen, p. 0400793126, ritva.ikonen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - rakentamisosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Talotekniikan perustutkinto -koulutus, tutustu!

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, toimitilahuollon osaamisala

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, toimitilahuoltaja -opiskelija lähdössä työhönsä siivouskärryn kanssa siivouskeskuksessa.

Palveluosaaminen

Toimitilahuoltaja

Toimitilahuollon osaamisala

Kiinnostaako sinua työskentely puhtauden ja hygienian parissa? Haluatko työn, jossa saat liikkua tilasta toiseen? Puhtaus, siisteys ja järjestys eivät synny työpaikoille, hoitolaitoksiin ja kiinteistöihin itsestään.

Toimitilahuoltaja toimii asiakaskohteessa toimitilahuollon työtehtävissä ja asiakaspalvelutilanteissa asiakaskohteen palvelusopimuksen mukaisesti. Hän osaa suunnitella ja toteuttaa puhtauspalveluja erilaisissa asiakaskohteissa, joita ovat asuinkiinteistöt, hotelli- ja majoitustilat, kauppakeskukset ja myymälätilat, kodin erityistilanteet, liikennevälineet, oppilaitokset ja päiväkodit, sosiaalihuoltolaitokset, terveydenhuoltolaitokset, teollisuuslaitokset, terveydenhuoltotilat tai uima-allas- ja kylpylätilat.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus A2Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto
Toteutusmuoto
Opinnot toteutetaan monimuotokoulutuksena ja ne koostuvat lähiopinnoista sekä työpaikalla tapahtuvassa oppimisesta.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Ritva Ikonen, p. 0400793126, ritva.ikonen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - palveluosaaminen

Katso oheisesta videosta kuinka monipuolista puhtausala on.

Sinua saattaa kiinnostaa myös Elintarvikealan perustutkinto, Elintarvikkeiden valmistaja, Leipuri-kondiittori, tutustu!

Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä

Neljä maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä -opiskelijaa maatilalla pienkuormaajan edessä.

Luonnonvaraosaaminen

Maaseutuyrittäjä

Maatilatalouden osaamisala

Tunnetko omaksesi mullan tuoksun, koneiden jyrinän ja eläinten hörinät? Ota kutsu vastaan, saat oikeat tiedonjyvät meiltä – maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä -koulutus on silloin oikea osoitteesi!

Maatilataloudessa toimitaan luonnon ja eläinten ehdoilla, joten työajat ja -olosuhteet vaihtelevat. Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä -opinnoissa voit suuntautua esimerkiksi kasvinviljelyyn, eläintenhoitoon, maatalouskoneiden huoltamiseen tai koneurakointiin ja samalla valmistua maaseutuyrittäjäksi. Lisäksi voit toimia toimia maatilatalouden eri ammateissa, kuten maanviljelijänä, tuotantoeläinten hoitajana, maatalouslomittajana, maataloustarvikekaupassa sekä lomitus-, työ-, kone-, bioenergia- ja maisemanhoitopalveluja tarjoavissa yrityksissä.

Koulutuksen suorittaneena maaseutuyrittäjä oppii käyttämään ja huoltamaan työssä tarvittavia koneita ja laitteita, sekä oppii hoitamaan tuotantoeläimiä niiden hyvinvointia edistäen. Maaseutuyrittäjä -koulutuksen suorittanut oppii harjoittamaan suunnitelmallista metsätaloutta, palvelemaan asiakkaita tai käyttämään ja suunnittelemaan yrityksen tuotantoteknologiaa sekä toimimaan rakennuttajana.

Maatilatalouden taloussuunnittelu, kirjanpito ja erilaiset alan tietotekniset sovellukset edellyttävät, että olet halukas oppimaan uutta koko ajan. Työskentely vaatii joustavuutta, hyvää yleiskuntoa sekä itsenäistä, reipasta ja oma-aloitteista otetta ja halua huolehtia omasta työhyvinvoinnista.

Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä -koulutus on mahdollista suorittaa myös osatutkintona esim. tilanteessa, jossa haet nuoren viljelijän aloitustukea Ruokavirastolta.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus A2.Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Maatalousalan perustutkinto
Toteutusmuoto
Koulutus toteutetaan päivämuotoisena opiskeluna tai monimuotokoulutuksena koulutus- tai oppisopimuksella. Opiskelija etsii itse koulutus- tai oppisopimuspaikan. Lisäksi osaamisen hankkimisessa käytetään hyödyksi lähi- ja verkko-opetusta.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Tarja Komulainen, p. 0400798529, tarja.komulainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - luonnonvaraosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja -koulutus, tutustu!

Logistiikan perustutkinto

Logistiikan perustutkinto, työvoimakoulutuksena antaa eväät kuljetustehtäviin mm. kuvassa näkyvillä kuorma-autoilla ja yhdistelmäajoneuvolla.

Logistiikkaosaaminen

Kuorma-autonkuljettaja
Linja-autonkuljettaja
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja

Kuljetuspalvelujen osaamisala

Autonkuljettaja, linja-autonkuljettaja ja yhdistelmäajoneuvonkuljettaja ovat kuljetusalan ammatteja, joissa työ on itsenäistä, vaihtelevaa ja vastuullista, ja jossa asiakaspalvelutaidot ovat valttia. Näihin ammatteihin kouluttaudut logistiikan perustutkinto -koulutuksella. Autonkuljettajan työtehtävät ja ohikiitävät maisemat vaihtuvat päivittäin, kuljetatpa sitten ihmisiä, tavaroita tai ajoneuvoja joko henkilöautolla, taksilla, linja-autolla tai yhdistelmäajoneuvolla.

Autonkuljettajan ammatti vaatii teknistä taituruutta, oma-aloitteisuutta sekä hyvää fyysistä kuntoa. Mikäli sinulta löytyy itsenäistä otetta työntekoon ja kiinnostusta ihmisten palvelemiseen tien päällä, älä enää jarruta, vaan hae logistiikan perustutkinto -koulutukseen, autonkuljettajaksi!

Tämän tutkinnon myötä saat valmiudet toimia alan työntekijänä tai yrittäjänä, ja mahdollisuutenasi on nähdä maailmaa myös kansainvälisissä kuljetustehtävissä.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinHakijalla on oltava vähintään B-ajokortti!
Kielitaitovaatimus B1.

Tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset (katso liitteet)
Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Logistiikan perustutkinto
Toteutusmuoto
Opinnot toteutetaan monimuotokoulutuksena ja ne koostuvat lähi-, sekä etäopetuksesta ja ohjatuista verkko-opinnoista sekä työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta. Opinnot voi suorittaa oppisopimuksella
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Riitta Härö, p. 0400793179, riitta.haro@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - logistiikkaosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Rakennusalan perustutkinto, Maarakennuskoneenkuljetuksen osaamisala -koulutus, tutustu!

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja, Iisalmi

Koneistaja ohjelmoimassa CNC-työstölaitetta Ylä-Savon ammattiopiston teknologia-alan oppimisympäristössä.

Teknologiaosaaminen

Koneistaja

Tuotantotekniikan osaamisala

Houkuttaisiko työ tietokoneohjattujen työstökoneiden parissa teknologiateollisuudessa? Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja on silloin valintasi! Työ, jossa tekninen taituruus ja huolellisuus punnitaan, ja jossa pääset käyttämään kädentaitojasi. Koneistajana voit valmistaa monimuotoisia ja tarkkoja työpiirustuksien mukaisia kappaleita ja koneenosia sekä komponentteja eri teollisuuden aloille, erilaisten työstömenetelmien avulla manuaalisilla ja CNC-ohjatuilla työstökoneilla. Digitalisaation myötä alan kehitys on ollut huimaa. Ohjelmointitaidot sekä CAM-ohjelmointi on keskeinen osa koneistajien ammattitaitoa. Koneistajana osaat laatia koneille tarvittavat ohjelmat sekä tarkistat mittaamalla, että valmiit kappaleet ovat piirustusten mukaisia. Valmistus voi olla yksittäiskappaleiden tekemistä tai sarjavalmistusta. Osaat suunnitella valmistuksen eri työvaiheiden keskinäisen järjestyksen sekä käyttää alan materiaaleja, koneita- ja laitteita sekä menetelmiä työn kannalta tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti. Koneistajana vastaat myös valmistamiesi tuotteiden laadusta, käyttämiesi koneiden oikeista säädöistä ja toiminnasta. Pääset työskentelemään erilaisissa projekteissa, joten tarvitset tiimityöskentely- ja yhteistyötaitoja.
Tyypillisimmät työpaikat ovat erilaiset metalliteollisuuden konepajat ja teollisuuden kunnossapitoyritykset. Koneistaja toimii koneenosien koneistustehtävissä sekä valmistettujen tuotteiden mittaus- ja laadunvarmistustehtävissä. Erikokoisia ja eritarkkuusvaatimuksilla koneistettuja osia käytetään kaikkialla kone- ja laiterakennuksessa.
Koneistajana sinulla on hyvät mahdollisuudet toimia myös yksityisenä yrittäjänä. Alan työllisyysnäkymät ovat hyvät. Sinulla on myös mahdollisuus valmistua täsmäosaajaksi polkuopintoja pitkin suoraan töihin Ponsse Oyj:lle tai Hanza Toolfac Oy:lle.
Ponsse-polku: www.ysao.fi/ponssepolku.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus A2/koneistaja ja koneasentaja.
Kielitaitovaatimus A1.3/levyseppähitsaaja.
Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto
Toteutusmuoto
Tutkinto tai sen osat suoritetaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.Näytöt voi tehdä oppilaitoksen oppimisympäristöissä tai koulutussopimustyöpaikalla.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Antti Ronkainen, p. 0401778599, antti.ronkainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - teknologiaosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, levyseppähitsaaja -koulutus, tutustu!

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja, Vieremä

Koneistaja ohjelmoimassa CNC-työstölaitetta Ylä-Savon ammattiopiston teknologia-alan oppimisympäristössä.

Teknologiaosaaminen

Koneistaja

Tuotantotekniikan osaamisala

Houkuttaisiko työ tietokoneohjattujen työstökoneiden parissa teknologiateollisuudessa? Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja on silloin valintasi! Työ, jossa tekninen taituruus ja huolellisuus punnitaan, ja jossa pääset käyttämään kädentaitojasi. Koneistajana voit valmistaa monimuotoisia ja tarkkoja työpiirustuksien mukaisia kappaleita ja koneenosia sekä komponentteja eri teollisuuden aloille, erilaisten työstömenetelmien avulla manuaalisilla ja CNC-ohjatuilla työstökoneilla. Digitalisaation myötä alan kehitys on ollut huimaa. Ohjelmointitaidot sekä CAM-ohjelmointi on keskeinen osa koneistajien ammattitaitoa. Koneistajana osaat laatia koneille tarvittavat ohjelmat sekä tarkistat mittaamalla, että valmiit kappaleet ovat piirustusten mukaisia. Valmistus voi olla yksittäiskappaleiden tekemistä tai sarjavalmistusta. Osaat suunnitella valmistuksen eri työvaiheiden keskinäisen järjestyksen sekä käyttää alan materiaaleja, koneita- ja laitteita sekä menetelmiä työn kannalta tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti. Koneistajana vastaat myös valmistamiesi tuotteiden laadusta, käyttämiesi koneiden oikeista säädöistä ja toiminnasta. Pääset työskentelemään erilaisissa projekteissa, joten tarvitset tiimityöskentely- ja yhteistyötaitoja.
Tyypillisimmät työpaikat kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja -koulutuksen suoritettuasia ovat erilaiset metalliteollisuuden konepajat ja teollisuuden kunnossapitoyritykset. Koneistaja toimii koneenosien koneistustehtävissä sekä valmistettujen tuotteiden mittaus- ja laadunvarmistustehtävissä. Erikokoisia ja eritarkkuusvaatimuksilla koneistettuja osia käytetään kaikkialla kone- ja laiterakennuksessa.
Koneistajana sinulla on hyvät mahdollisuudet toimia myös yksityisenä yrittäjänä. Alan työllisyysnäkymät ovat hyvät.

YSAOn Vieremän kone- ja tuotantotekniikan oppimisympäristössä opiskellaan työelämälähtöisesti keskellä laajaa alan yritysverkostoa. Opinnot etenevät joustavasti oppimisympäristöissä ja työpaikoilla tapahtuvan oppimisen siivittämänä. Useasti opintojen loppuvaiheessa opinnot jatkuvatkin yrityksen kanssa solmitun oppisopimuksen merkeissä.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

VieremäKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus A2/koneistaja ja koneasentaja.
Kielitaitovaatimus A1.3/levyseppähitsaaja.
Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto
Toteutusmuoto
Tutkinto tai sen osat suoritetaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.Näytöt voi tehdä oppilaitoksen oppimisympäristöissä tai koulutussopimustyöpaikalla.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Antti Ronkainen, p. 0401778599, antti.ronkainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - teknologiaosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, levyseppähitsaaja -koulutus, tutustu!

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, levyseppähitsaaja, Iisalmi

Levyseppähitsaaja työstää metallia oppimisympäristössään teknologia-alan yrityksessä.

Teknologiaosaaminen

Levyseppähitsaaja

Tuotantotekniikan osaamisala

Miltä kuulostaa uuden luominen kehittyvän tekniikan parissa? Levyseppähitsaajan käsittelyssä, erilaisten levyntyöstö- ja liitostekniikoiden avulla teräs, alumiini ja erikoismetallit saavat uudet muotonsa. Hitsaajana osaat valmistaa metallilevystä tuotteita monenlaista jatkokäyttöä varten. Nykyaikaisissa konepajoissa sekä tuoteverstaissa osia valmistetaan ja liitetään yhteen valmiiksi tuotteeksi. Tarvittaessa työnkuvaan kuuluu, että isot teräsrakenteet ja laitekokonaisuudet, esim. voimalaitokset, kokoonpannaan asiakkaan luona kotimaassa tai ulkomailla. Levyseppähitsaajana osaat hallita manuaalisia ja ohjelmoitavia koneita sekä tuntea materiaalien käyttäytymisen eri tilanteissa. Osaat hahmottaa työpiirustuksista tuotteet ja sen mukaan suunnitella työn toteutuksen. Tässä työssä pääset hyödyntämään taitoasi hahmottaa muotoja avaruudellisesti, sekä saat valmiudet hallita erilaisia teknisiä välineitä ja materiaaleja. Sinulla on myös mahdollisuus valmistua täsmäosaajaksi polkuopintoja pitkin suoraan töihin Ponsse Oyj:lle tai Normet Oy:lle. Ponsse-polku: www.ysao.fi/ponssepolku
Normet-polku: www.ysao.fi/normetpolku

Kohderyhmänä on henkilöt, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta kone-ja tuotantotekniikan-alasta ja haluavat suorittaa alan perustutkinnon.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus A2/koneistaja ja koneasentaja.
Kielitaitovaatimus A1.3/levyseppähitsaaja.
Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto
Toteutusmuoto
Tutkinto tai sen osat suoritetaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.Näytöt voi tehdä oppilaitoksen oppimisympäristöissä tai koulutussopimustyöpaikalla.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Antti Ronkainen, p. 0401778599, antti.ronkainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - teknologiaosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja -koulutus, tutustu!

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, levyseppähitsaaja, Vieremä

Levyseppähitsaaja työstää metallia oppimisympäristössään teknologia-alan yrityksessä.

Teknologiaosaaminen

Levyseppähitsaaja

Tuotantotekniikan osaamisala

Miltä kuulostaa uuden luominen kehittyvän tekniikan parissa? Levyseppähitsaajan käsittelyssä, erilaisten levyntyöstö- ja liitostekniikoiden avulla teräs, alumiini ja erikoismetallit saavat uudet muotonsa. Hitsaajana osaat valmistaa metallilevystä tuotteita monenlaista jatkokäyttöä varten. Nykyaikaisissa konepajoissa sekä tuoteverstaissa osia valmistetaan ja liitetään yhteen valmiiksi tuotteeksi. Tarvittaessa työnkuvaan kuuluu, että isot teräsrakenteet ja laitekokonaisuudet, esim. voimalaitokset, kokoonpannaan asiakkaan luona kotimaassa tai ulkomailla. Levyseppähitsaajana osaat hallita manuaalisia ja ohjelmoitavia koneita sekä tuntea materiaalien käyttäytymisen eri tilanteissa. Osaat hahmottaa työpiirustuksista tuotteet ja sen mukaan suunnitella työn toteutuksen. Tässä työssä pääset hyödyntämään taitoasi hahmottaa muotoja avaruudellisesti, sekä saat valmiudet hallita erilaisia teknisiä välineitä ja materiaaleja.
YSAOn Vieremän oppimisympäristössä opiskellaan työelämälähtöisesti keskellä laajaa alan yritysverkostoa. Opinnot etenevät joustavasti oppimisympäristössä ja työpaikoilla tapahtuvan oppimisen siivittämänä. Monesti opintojen loppuvaiheessa opinnot jatkuvatkin yrityksen kanssa solmitun oppisopimuksen merkeissä.

Kohderyhmänä on henkilöt, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta kone-ja tuotantotekniikan-alasta ja haluavat suorittaa alan perustutkinnon.

Koulutuksen toteutus

VieremäKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus A2/koneistaja ja koneasentaja.
Kielitaitovaatimus A1.3/levyseppähitsaaja.
Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto
Toteutusmuoto
Tutkinto tai sen osat suoritetaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.Näytöt voi tehdä oppilaitoksen oppimisympäristöissä tai koulutussopimustyöpaikalla.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Antti Ronkainen, p. 0401778599, antti.ronkainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - teknologiaosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja -koulutus, tutustu!

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneasentaja, Iisalmi

Koneasentaja kytkee liitoksia.

Teknologiaosaaminen

Koneasentaja

Asennuksen ja automaation osaamisala

Onko sinulla asennetta koneasentajaksi? Kiehtovatko koneet ja tekniikka? Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneasentaja -koulutus on silloin sinun juttusi!
Koneasentajana kokoat, asennat, huollat, koekäytät ja tarkistat niin suuret koneet kuin pienemmät laitteetkin. Koneasentajana sinulta hoituvat mm. metsä- ja maatalouskoneiden, kaivosajoneuvojen, voimalaitosten laitteiden ja automaatiojärjestelmien kokoonpanoasennukset. Lisäksi sinulla on hanskassasi perustaidot hitsauksesta, levytöistä ja automaatiotekniikasta. Konepajoilla ja kulkuneuvoteollisuudessa työskentelevänä työkalupakistasi löytyvät erilaiset asennustyökalut, mittalaitteet ja hitsausvälineet. Järeämpien koneiden asennuksessa käytät apunasi nosto- ja siirtolaitteita.
Mikäli sinulta löytyy teknistä taituruutta, etkä säiky kuvioita ja kaavioita, olet suunnitelmallinen ja huolellinen, etkä karta tiimissä työskentelyä, älä enää mieti! Suuntaudu ihmeessä hyvin työllistävälle teknologia-alalle koneasentajaksi!
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneasentaja -koulutuksen käytyäsi pääset loistotyöhön jatkuvasti kehittyvälle teknologia-alalle teknisen asentamisen pariin. Teknologia-alalla on lisäksi hyvät työllistymismahdollisuudet.
Sinulla on myös mahdollisuus valmistua täsmäosaajaksi polkuopintoja pitkin suoraan töihin Ponsse Oyj:lle tai Normet Oy:lle.
Lisätietoja löydät verkkosivuiltamme

Ponsse-polku: www.ysao.fi/ponssepolku
Normet-polku: www.ysao.fi/normetpolku

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus A2/koneistaja ja koneasentaja.
Kielitaitovaatimus A1.3/levyseppähitsaaja.
Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto
Toteutusmuoto
Tutkinto tai sen osat suoritetaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.Näytöt voi tehdä oppilaitoksen oppimisympäristöissä tai koulutussopimustyöpaikalla.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Antti Ronkainen, p. 0401778599, antti.ronkainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - teknologiaosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, levyseppähitsaaja -koulutus, tutustu!

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneasentaja, Vieremä

Koneasentaja työskentelee hymyillen työhallissa, teknologia-alan Vieremän oppimisympäristössä..

Teknologiaosaaminen

Koneasentaja

Asennuksen ja automaation osaamisala

Onko sinulla asennetta koneasentajaksi? Kiehtovatko koneet ja tekniikka? Koneasentajana kokoat, asennat, huollat, koekäytät ja tarkistat niin suuret koneet kuin pienemmät laitteetkin. Koneasentajana sinulta hoituvat mm. metsä- ja maatalouskoneiden, kaivosajoneuvojen, voimalaitosten laitteiden ja automaatiojärjestelmien kokoonpanoasennukset. Lisäksi sinulla on hanskassasi perustaidot hitsauksesta, levytöistä ja automaatiotekniikasta. Konepajoilla ja kulkuneuvoteollisuudessa työskentelevänä työkalupakistasi löytyvät erilaiset asennustyökalut, mittalaitteet ja hitsausvälineet. Järeämpien koneiden asennuksessa, käytät apunasi nosto- ja siirtolaitteita. Mikäli sinulta löytyy teknistä taituruutta, etkä säiky kuvioita ja kaavioita, olet suunnitelmallinen ja huolellinen etkä karta tiimissä työskentelyä, älä enää mieti, vaan suuntaudu asentajaksi! Tämän koulutuksen käytyäsi pääset loistotyöhön teknisen asentamisen pariin.
YSAOn Vieremän oppimisympäristössä opiskellaan työelämälähtöisesti keskellä laajaa alan yritysverkostoa. Opinnot etenevät joustavasti oppimisympäristössä ja työpaikoilla tapahtuvan oppimisen siivittämänä. Useasti opintojen loppuvaiheessa opinnot jatkuvatkin yrityksen kanssa solmitun oppisopimuksen merkeissä.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

VieremäKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus A2/koneistaja ja koneasentaja.
Kielitaitovaatimus A1.3/levyseppähitsaaja.
Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto
Toteutusmuoto
Tutkinto tai sen osat suoritetaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.Näytöt voi tehdä oppilaitoksen oppimisympäristöissä tai koulutussopimustyöpaikalla.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Antti Ronkainen, p. 0401778599, antti.ronkainen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - teknologiaosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, levyseppähitsaaja -koulutus, tutustu!

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kampaaja, parturi

Hymyilevä hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kampaaja -opiskelija pesee asiakkaan hiuksia pesupaikalla.

Palveluosaaminen

Kampaaja
Parturi

Kampaajatyön osaamisala

Parturityön osaamisala

Hius ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kampaaja- tai parturiopinnot suoritettuasi sinulla on ammattitaito palvella asiakkaita sekä myydä hius ja kauneudenhoitoalan tuotteita ja palveluja. Lisäksi työ- ja asiakasturvallisuudesta huolehtiminen ovat osaamisesi ydintä. Alalla pääset kehittämään ja käyttämään luovuuttasi ja kädentaitojasi. Ammattilaisena voit työllistyä parturi-kampaamoyrityksiin sekä tukkuliikkeisiin työntekijöinä tai toimia itsenäisenä yrittäjänä.

Parturi-kampaamo Hiustaiturit toimii Tähtiniemessä alan opiskelijoiden oppimispaikkana. Se toimii tavallisen parturi-kampaamoyrityksen tavoin, ja opiskelijat tekevät työt opettajansa valvonnassa.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus B1Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto
Toteutusmuoto
Jatkuvan haun kautta opintoihin hakeutuvat integroidaan muihin opiskelijaryhmiin yksilöllisen suunnitelman mukaan
Muut mahdolliset kustannukset
Muita mahdollisia kustannuksia voi olla alakohtaisesti tarvittavat mahdolliset työvälineet, työasut, viranomaismaksut (kortit/luvat), opintomatkat. Kysy tarvittaessa lisätietoja alla olevaan kenttään kirjatulta yhteyshenkilöltä.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Ritva Ikonen, p. 0400793126, ritva.ikonen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - palveluosaaminen

Kampaaja

Kampaajana sinulla on taito tehdä asiakkaille hiustenleikkauksia kampaajatyötekniikoilla sekä kampauksia erilaisilla tekniikoilla.

Parturi

Parturina sinulla on taito toteuttaa hiustenleikkauksia parturityötekniikoilla sekä parturipuolen kampauksia ja partakäsittelyjä.

Elintarvikealan perustutkinto

Elintarvikealan perustutkinto, elintarvikkeiden valmistaja pakkaa ruokaa keittiössä.

Palveluosaaminen

Elintarvikkeiden valmistaja
Leipuri-kondiittori

Elintarviketeknologian osaamisala

Leipomoalan osaamisala

Antaudu työlle, jossa aistit ja kädentaitosi heräävät eloon! Leipuri-kondiittorina osaat näyttävien ja herkullisten leipomo- ja kondiittorituotteiden sekä einestuotteiden valmistamisen.

Tulevaisuuden työpaikkasi voi olla leipomoissa, kahviloissa, kaupan paistopisteissä, pitopalveluyrityksissä tai ravintoloissa. Saat myös taidon työskennellä pienemmissä yrityksissä, jossa teet työtä pitkälti käsityönä, tai suurissa tuotantolaitoksissa, jolloin koneet ja niiden käyttö ovat suuremmassa roolissa tuotteiden valmistuksessa.

Elintarviketeknologian osaamisala
Elintarvikkeiden valmistaja työskentelee elintarvikkeiden valmistusprosessissa yritystoiminnan periaatteiden mukaisesti. Hän noudattaa elintarvikealan laatu- ja hygieniavaatimuksia, valmistaa, pakkaa ja varastoi elintarvikkeita, seuraa ja säätää valmistusprosessia, käyttää koneita ja laitteita sekä huolehtii pesu- ja puhdistustoiminnoista. Elintarvikkeiden valmistaja valmistaa erilaisia elintarvikkeita, kuten valmisruokatuotteita, kalatuotteita, juomia, makeisia sekä kasvis-, marja- ja hedelmätuotteita. Hän toimii luotettavasti ja omatoimisesti sekä työyhteisössään yhteistyökykyisesti. Hän suunnittelee omaa työtään ja tulkitsee ohjeita. Hän ottaa vastuun omista töistään ja arvioi omaa työsuoritustaan.

Elintarvikkeiden valmistaja työskentelee valmistus-, pakkaus- ja varastointitehtävissä elintarviketeollisuudessa, pienimuotoisessa elintarvikkeiden valmistuksessa tai elintarvikeliikkeiden myymälätoiminnoissa.

Leipomoalan osaamisala
Leipuri-kondiittori työskentelee leipomoalan valmistusprosessissa yritystoiminnan periaatteiden mukaisesti. Hän noudattaa elintarvikealan laatu- ja hygieniavaatimuksia, valmistaa, pakkaa ja varastoi leipomotuotteita, seuraa ja säätää valmistusprosessia, käyttää koneita ja laitteita sekä huolehtii pesu- ja puhdistustoiminnoista. Leipuri-kondiittori valmistaa mm. erilaisia ruokaleipätuotteita, kahvileipätuotteita ja konditoriatuotteita. Hän toimii luotettavasti ja omatoimisesti sekä työyhteisössään yhteistyökykyisesti. Hän suunnittelee omaa työtään ja tulkitsee ohjeita. Hän ottaa vastuun omista töistään ja arvioi omaa työsuoritustaan.

Leipuri-kondiittori työskentelee leipomoissa ja konditorioissa tai teollisuusleipomoissa, paistopisteissä ja kahvila-konditorioissa valmistus-, pakkaus- ja myyntitehtävissä.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Koulutuksen toteutus

IisalmiKoulutuksen aloitus ja kesto määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.Linkki tutkinnon perusteisiinKielitaitovaatimus A2Oppilaitoksesta otetaan sinuun yhteyttä 2 viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja selvitetään opiskelumahdollisuus. Opiskelijavalintaan vaikuttaa hakemukseen täyttämäsi tiedot sekä mahdolliset haastattelut ja/tai soveltuvuuskokeet. Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Elintarvikealan perustutkinto
Toteutusmuoto
Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena koulutus- tai oppisopimuksella. Opiskelija etsii itse koulutus- tai oppisopimuspaikan. Lisäksi osaamisen hankkimisessa käytetään hyödyksi lähi- ja verkko-opetusta.
Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat
Opiskelu on maksutonta niille opiskelijoille, jotka kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, pääasiassa vuonna 2005 syntyneet, keväällä 2021 perusopetuksen päättäneet ja myös niitä henkilöitä, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021.
Lisätietoja antaa
Ritva Ikonen, p. 0400793126, ritva.ikonen@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Hae koulutukseen - jatkuva haku nuorille ja aikuisilleMuut alan tutkinnot - palveluosaaminen

Sinua saattaa kiinnostaa myös Ravintola- ja cateringalan perustutkinto, kokki -koulutus, tutustu!