YSAOlta valmistuva saa virallisen tutkintotodistuksensa jatkossa sähköisenä. Myös muut todistukset ja eropäätökset annetaan sekä lähetetään jatkossa sähköisesti.

Opiskelijan valmistuessa 1.11.2023 alkaen opiskelijan tilaamista todistuksista myönnämme sähköisen tutkintotodistuksen tai osatutkintotodistuksen liitteineen. Sähköinen tutkintotodistus on virallinen pdf-tiedostomuodossa oleva alkuperäinen todistus, jonka koulutusjohtajamme on allekirjoittanut sähköisesti. Emme toimita todistuksista paperisia versioita, koska ne eivät ole virallisia todistuksia. Opiskelija voi myös perinteisesti tulostaa itselleen paperikopion todistuksesta, mutta kannattaa huomioida, että todistus on virallinen vain sähköisessä muodossa, kertoo kuntayhtymän johtaja Kari Puumalainen.

Sähköinen tutkintotodistus on luotettava, sillä sen väärentäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin paperisen todistuksen. Uudistus lisää tutkintotodistuksen luotettavuutta, nopeuttaa todistuksen saamista sekä helpottaa sen säilyttämistä. Lisäksi se on helppo liittää työhakemuksen tai jatko-opiskelupaikan hakemuksen liitteeksi.

YSAOlla opiskelee vuosittain n. 4000 yksittäistä opiskelijaa ja yhteishaun kautta opintoja aloittaa vuosittain n. 300 opiskelijaa.

Esimerkiksi meillä noin 2500 ammatillisesta tutkinto-opiskelijasta syntyy heidän opiskelunsa aikana asiakirjoja määrällisesti todella paljon, jonka vuoksi näemme heitä koskevien asiakirjojen digitalisoinnin kehittämisasiana, johon haluamme panostaa, sanoo kuntayhtymän johtaja Kari Puumalainen.

Todistusten ja muiden opiskelijahallinnon asiakirjojen sähköinen allekirjoittaminen liittyy YSAOn opiskelijahallinnon asiakirjojen sähköiseen arkistointiin siirtymiseen, joka edellyttää allekirjoituksen käyttöönottoa. Näin allekirjoitetut asiakirjat ovat todistusvoimaisia ja ne voidaan todentaa asianhallinnan tietojärjestelmässä. Lisäksi kehitysaskel vastaa YSAOn strategian vihreän siirtymän tavoitteisiin.

Ohjeita opiskelijoille todistusten toimituksesta ja lataamisesta löytyy YSAOn www-sivulta sekä opiskelijaintrasta.

Lisätietoja:
Kuntayhtymän johtaja Kari Puumalainen,
puh. +358 40 177 8600, kari.puumalainen@ysao.fi