Varmuutta ja joustavuutta liiketoimintaan

Ylä-Savon ammattiopistossa käynnistyi elokuussa 2022 EMill ennakointimalli -hanke, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää pienten ja keskisuurten yläsavolaisyritysten ennakointi- ja tulevaisuustaitoja. Ennakointiosaamisen merkitys korostuu vaikeina ja monimutkaisina aikoina. Korona-aika osoitti, että yritysten välillä on eroja siinä, miten toimintaympäristön yllättävistä muutoksista selvitään kuivin jaloin eteenpäin. Yrittäjälle ennakointiosaaminen tuo varmuutta ja joustavuutta liiketoimintaan silloin kun tulevaisuus näyttää sumealta.

Maailma muuttuu nopeasti, eikä kukaan voi tarkasti ennustaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevaisuuteen on kuitenkin mahdollista vaikuttaa, sillä tulevaisuus ei ole vain yksi vääjäämätön, itsestään tapahtuva asia. Ennakoinnin avulla yrittäjä nappaa kiinni useammasta mahdollisesta tulevaisuuskuvasta ja pääsee näin itse aktiivisesti kehittämään yrityksensä toimintaa kohti sitä toivotuinta tulevaisuutta. Ennakointiosaaminen auttaa havaitsemaan uhkia ja mahdollisuuksia ajoissa, eivätkä äkillisetkään tapahtumat heti venettä kaada. Ennakoinnin menetelmiä on useita ja niistä löytyy sopivimmat myös pienemmille yrityksille.

Vastaus otsikon kysymykseen ”Kirkastuuko yrityksen tulevaisuus ennakoimalla?” on kyllä. Ennakointi auttaa näkemään erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja ja tekemään yrityksesi tulevaisuuden kannalta parempia päätöksiä hyvissä ajoin. Ylä-Savon ammattiopiston ennakoinnin työpajoissa perehdymme aiheeseen ja kokeilemme ennakoinnin menetelmiä yhdessä. Seuraava YSAO:n ennakointityöpaja järjestetään marras-joulukuun 2022 vaihteessa ja ilmoittautuminen avautuu pian. Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä

Heidi Huttunen
hankeasiantuntija, EMill ennakointimalli hanke
heidi.huttunen@ysao.fi