Tiedote. Julkaistu: 04.04.2022, 13:27
YSAO Ylä-Savon ammattiopisto

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän 59. toimintavuosi oli ammatillisen koulutuksen neljäs uuden lainsäädännön mukainen toimintavuosi.

Vuonna 2020 alkanut koronaepidemia jatkui koko vuoden 2021 ajan, mutta uudistettujen toimintatapojen avulla pystyimme toteuttamaan koulutustoimintaa ”uuden normaalin” -mallien mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ammatillinen koulutus uudistui koko Suomessa nopeassa ajassa erilaisten hybridi-opiskelumallien osalta ja digitaalisuus-osaaminen kasvoi oppilaitoksissa merkittävästi. Vaikka kansantaloudellisesti korona on ollut haastavaa aikaa, se on kuitenkin pakottanut eri organisaatiot uudistamaan toimintaansa nopeammin, kuin mitä ilman koronaa olisi todennäköisesti tapahtunut.

Toiminnallisesti ja laadullisesti Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän vuosi 2021 oli hyvä.

-Saavutimme ja osittain ylitimme laadulliset tavoitteemme. Erityisesti opiskelijapalautteiden osalta tulokset olivat erinomaisia. Olemme erityisen tyytyväisiä myös siihen, että saimme pidettyä opintojen keskeyttämisen alhaalla huolimatta siitä, että valtakunnallisesti opintojen keskeyttäminen kasvoi, kertoo Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Kari Puumalainen.

Korona vaikutti opintojen läpimenoaikaan ja perustutkintojen osalta keskimääräinen läpimenoaika pidentyi n. 8,6%:lla aiempiin vuosiin verrattuna. Läpimenoaika vuonna 2021 valmistuneilla oli keskimäärin 2,26 vuotta.

-Ylitimme myös opiskelijavuositavoitteemme, vuoden aikana kertyi yhteensä 1585 opiskelijavuotta (tavoite 1550) vuotta, Puumalainen lisää. Tutkintoja syntyi yhteensä 625.

Hakeutuminen Ylä-Savon ammattiopistoon oli hyvää ja vuoden aikana oppilaitoksen ammatillisiin tutkintokoulutuksiin haki yhteensä 1874 henkilöä (yhteishaku ja jatkuva haku). Näiden lisäksi hakijoita oli VALMA -koulutukseen sekä erilaisiin lyhyt koulutuksiin.

Kuntayhtymän toimintatuotot vuonna 2021 olivat 21,4 milj. euroa (102 % budjetoidusta), joka on edellisen vuoden tasolla ja toimintamenot 19,2 milj. euroa (99 % budjetoidusta), joka on 0,5 milj. euroa enemmän kuin edellisenä vuonna.

Kuntayhtymän tilikauden tulos oli 0,9 milj. euroa ja tilikauden ylijäämä 1,0 milj. euroa, mikä on 0,2 milj. euroa parempi kuin syksyllä 2021 päivitetyssä talousarviossa. Alkuperäiseen talousarvioon verrattuna tulos on n. 1 M€ parempi kuin valmistelussa syksyllä 2020 arvioitiin.

Oppilaitoksessa opiskeli vuoden aikana yhteensä n. 4000 opiskelijaa, jotka tulivat yhteensä 175:stä kunnasta eri puolelta Suomea. Omistajakuntien ulkopuolelta tuli noin kolmasosa kaikista opiskelijoista. Kaikista opiskelijavuosista n. 33 % oli alle 20 vuotiaiden suorittamia ja 77 % yli 20-vuotiaiden suorittamia.

Lisätietoja
Kari Puumalainen
kuntayhtymän johtaja
040 1778 600
kari.puumalainen@ysao.fi