Leipomoalan ammattitutkinto, leipurikisälli

Leipurikisälli

Koulutus on tarkoitettu henkilölle, joilla on elintarvikealan perustutkinto suoritettuna. Toisaalta sinulla voi olla monipuolinen työkokemus kondiittorin työtehtävistä, vaikka sinulla ei perustutkinnon koulutusta olisikaan ja silloin tämä koulutus on sinulle juuri sopiva.

Onko sinulla leipomoalan työkokemusta ja haluat syventää omaa ammattiosaamistasi lisää ruoka- ja kahvileipien valmistuksessa. Koulutuksen avulla laajennat osaamistasi erilaisten leipomoeinesten ja leipurikisällin taitotöiden osalta ja parannat työllistymismahdollisuuksiasi.

Koulutuksen sisältö

Erilaiset ruokaleivät, hapanjuurileivät, sämpylät, patongit ja rieskat. Kahvileivät, erilaiset pullat, pitkotuotteet, wienerit, munkit, makeat piirakat. Leipomoeinestuotteiden valmistus voileipäkakut, coctailtuotteet, tuulihatut. Leipomoalan taitotyö erilaisista koristetaikinoista.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

6-9 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Voit tulla päivittämään konditoria-alan tiedot ja taidot niin leivosten, täytekakku ja koristetuotteiden tekemisessäkin.

K: Tarvitseeko minun osata konditoria-alan asioita ennen koulun aloittamista?
V: Kyllä tarvitsee, sinulla tulee olla alan perustutkinto tai konditoria-alan työkokemusta.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
02.10.2024

Elintarvikejalostuksen ammattitutkinto, Elintarvikealan osaamisala

Koulutus on tarkoitettu henkilölle, jolla on elintarvikealan perustutkinto suoritettuna tai pitkä työkokemus elintarvikealalta.

Koulutus soveltuu jatkokoulutukseksi alalla työskenteleville, joilla on hankittuna aikaisempaa osaamista.
Opit valmistamaan valitsemasi tutkinnon osien mukaisia elitarvikkeita ammattimaisesti. Tutkinnon suorittaneena voit toimia elintarvikkeiden valmistus-, pakkaus- ja varastointitehtävissä pienyrityksissä tai teollisuudesssa. Voit myös ryhtyä alan yrittäjäksi.

Osaamisala

Elintarvikealan osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Oppisopimuskoulutus ! Hakijalla on oltava alan oppisopimustyöpaikka.

Kielitaitovaatimustaso

B1.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Terveyssuositukset

Hyvä fyysinen kunto.

Muut mahdolliset kustannukset

Kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Lähipäivien aikana voit asua Peltoniemen asuntolossa.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
02.10.2024

Kaasuajoneuvojen korjaustyöt, 20osp, Ajoneuvoalan ammattitutkinto

Kaasuautojen tankkaus ja korjaus.

Koulutus soveltuu sinulle ajoneuvoasentaja, jolla tarve päivittää osaamistasi tai hankkia osaamista kaasukäyttöisten ajoneuvojen tekniikkaan, huoltamiseen ja korjaamiseen.
Edellyttää aiempaa kokemusta ajoneuvojen korjauksesta.

Haluatko olla edelläkävijä kaasuajoneuvojen huollossa ja korjauksessa? Tässä koulutuksessa saat valmiudet toimia kaasukäyttöisten ajoneuvojen kanssa.

Tutkinnon osa

Kaasuajoneuvojen korjaustyöt

Koulutuksen sisältö

– Korjaustyön suunnitteleminen
– Kaasukäyttöisen ajoneuvon moottorin sekä sen apulaitteiden ja osien mittaaminen ja korjaaminen
– Ajoneuvon kaasujärjestelmien mittaaminen ja testaaminen

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Koulutukseen hakijalla tulee olla ajoneuvoalan perus- tai ammattitutkinto tai pitkä työkokemus alalta.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Koulutus ei sisällä PKaasu -pätevyys koulutusta

K: Pitääkö minun olla alan töissä koulutuksen aikaan?
V: Kyllä
K: Voinko osallistua koulutukseen työn ohessa?
V: Kyllä
K: Saako koulutuksesta kaasupätevyyden Tukes:in rekisteriin?
V: Ei, kaasuajoneuvojen korjaus ei vaadi Pkaasu pätevyyttä asentajalta, jos asennukset tarkastutetaan luvan omaavassa yrityksessä. Tämä koulutus ei sisällä Pkaasu- pätevyys koulutusta.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Härö Riitta
puh. +358 400 793 179
sähköposti: riitta.haro@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
21.08.2024

Lähiesihenkilönä toimiminen, 70 osp, Lähiesimiestyön ammattitutkinto

Kaksi henkilöä keskustelee työpöydän yli.

Lähiesihenkilönä toimimisen tutkinnon osa on tarkoitettu sinulle, joka työskentelet päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesihenkilönä tai työryhmän vetäjänä. Työssäsi suunnittelet ja ohjaat työryhmäsi toimintaa sekä perehdytät työryhmässä jo työskenteleviä, uusia työntekijöitä tai opiskelijoita organisaatioon ja työtehtäviin.

Saat valmiuksia ohjata tiimisi jäseniä inhimillisellä ja asiantuntevalla otteella onnistumaan omassa työssään. Kehität myös perehdyttämisosaamistasi huomioiden perehdyttämisprosessin eri vaiheet kokonaisvaltaisesti.

Tutkinnon osa

Lähiesihenkilönä toimiminen

Koulutuksen sisältö

– Insights Discovery – valmennus
– Nykyaikaisen esihenkilön tärkeät taidot
– Esihenkilö työryhmän ohjaajana ja viestijänä
– Työlainsäädäntö
– Ratkaisukeskeinen työyhteisö -koulutus
– Tuloksekas perehdyttäminen
– Työhyvinvointikorttikoulutus

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Tutkinnonosan suorittaminen edellyttää lähiesihenkilönä toimimista.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
08.08.2024

Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinto, työnjohtaja

Työnjohtaja

Tuotannon esihenkilö -koulutus.

Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto -koulutus on tarkoitettu esimiestehtävissä toimiville tai niissä juuri aloittavalle henkilöille, jotka haluavat kehittää omaa ammattitaitoaan esimiehenä tai siirtyessään vaativimpiin tehtäviin. Koulutus soveltuu erityisesti tuotannon työnjohtotehtävissä toimiville henkilöille.

Vahvistat osaamistasi esihenkilönä. Saat käytännön työkaluja ja menetelmiä esihenkilötyöhön, mikä parantaa kykyäsi johtaa tiimejä ja kehittää tuotantoprosesseja. Opit optimoimaan tuotantoprosesseja, mikä johtaa parempaan tuottavuuteen ja tehokkuuteen. Koulutuksesta saat myös valmiuksia kehittää tiimisi motivaatiota, mikä parantaa työilmapiiriä.

Koulutuksen sisältö

Lähipäivien lukumäärä noin 12 kpl sekä itsenäisesti suoritettavia verkkokursseja. Saat oman henkilökohtaisten suunnitelman jossa lähipäivien määrä tarkentuu. Koulutuksen teemoja ovat muun muassa työlainsäädäntö, esihenkilön taidot työryhmän ohjaajana, talouden suunnittelua ja perehdyttäminen.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Henkilöllä on esihenkilön tehtäviä työssään sekä alaisia.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Pitääkö minun olla jo esihenkilö, yrittäjä tai tuleeko työnkuvani sisältää johtajan tehtäviä?
V: Kyllä, tutkinto perustuu näyttösuorituksiin ja oppimiseen työpaikalla

K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivä toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäivä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

K: Kuinka paljon koulutus vaatii minulta?
V:Tutkinnon suorittaminen liittyy vahvasti työssä tapahtuvaan oppimiseen.

K: Pitääkö minulla olla työpaikkaohjaaja / mentori?
V: Kyllä, hänellä tulee olla vastaavat tiedot ja taidot kuin tutkinnossa.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
14.08.2024

Hevostalouden erikoisammattitutkinto, tallimestari

Tallimestari

Erikoisammattitutkinto on tarkoitettu henkilölle jolla on jo hevosalan aiempi tutkinto tai työelämän kautta hankittuna riittävän vahva perusammattitaito.

Tallimestari koulutus on sopiva sinulle, jolla on jo vahva työkokemus hevosten kanssa työskentelystä ja haluat syventää sekä päivittää osaamistasi. Mainio mahdollisuus verkostoitua sekä hyödyntää osaamisesi tutkinnoksi!

Osaamisala

Hevostallin toiminnan johtamisen osaamisala

Koulutuksen sisältö

Monipuolinen koulutus jossa aiheina ovat mm. hevosen terveydenhoito, ruokinta, talliolosuhteet, hevosjalostus, varsottaminen, valmennus sekä hevosten kouluttaminen. Tutkinnon suorittaminen vaatii tallimestarin toimenkuvaa vastaavan työpaikan tai yritystoimintaa. Koulutusopimus tai oppisopimus on myös vaihtoehtona asian toteuttamiseksi. Koulutukseen on mahdollista osallistua mistä päin tahansa Suomea Teams etäyhteydellä. Koulutuspäiviä on 3-4 kuukaudessa.
Valinnaiseksi tutkinnon osaksi voit valita joko hevosten valmennuksesta huolehtimisen tai hevosalan kehittämisen.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Aloituspaikat

10

Koulutuksen suunniteltu kesto

1-1,5 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

A2.2 Kehittyvä peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Koulutus sisältää käytännönläheisen siittolaviikon kesäkuun alussa Hingunniemessä Kiuruvedellä. Siihen osallistuminen on välttämätöntä ellei sinulla jo ole vastaavaa ammattitaitoa tai ellet halua suorittaa siittolaharjoittelua koulutusopimuksella muualla.

K: Voinko opiskella mistä päin Suomea tahansa?
V: Kyllä voit. Kontaktiopetus toteutetaan Teams- etäyhteydellä.

K: Voinko opiskellla työn tai yritystoiminnan ohella?
V: Kyllä voit. Opetuspäivät ovat hyvissä ajoin tiedossa ja osa koulutuksista myös tallennetaaan käyttöösi.

K: Miten tutkinnonosien näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan työelämälähtöisesti. Arviointia suoritetaan mm. erilaisten dokumenttien sekä käytännön toimintasi perusteella. Mahdollisesti tulemme arvioimaan myös paikan päälle tallillesi tai työpaikallesi.

K: Minulla on jo runsaasti kokemusta hevosalalta, onko koulutuksesta silti hyötyä?
V: Koulutus antaa mainion mahdollisuuden ajantasaistaa sekä syventää osaamistasi. Koulutuksessa myös verkostoidut muiden hevosalan ammattilaisten kanssa. Tutkinnon suorittamisen myötä saat virallisen todistuksen ammattitaidostasi. Koulutusta on järjestetty tässä muodossa jo useita vuosia. Mukana on ollut erittäin kokeneita ammattilaisia ja myös he ovat kokeneet koulutuksen hyödylliseksi.

K: Löytyykö tallimestareille työpaikkoja?
V: Pätevistä tallimestareista on kova kysyntä. Meiltä valmistuneet ovat sijoittuneet mainiosti työelämään.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
14.08.2024

Peruskengityksen tekeminen (osatutkinto)

Opettaja ohjaa opiskelijaa hevosen kengityksessä.

Koulutus on tarkoitettu sinulle, joka olet kiinnostunut kavionhoidosta ja kengityksestä ja sinulla on aikaisempaa kokemusta hevosista aikaisempien koulutusten tai harrastusten tai työelämän kautta ja jonkin verran kokemusta myös kavionhoidosta ja kengittämisestä (irtokenkäosaaminen).

Koulutuksen tavoitteena on, että omaksut hyvät kengityksen perustaidot ja opit arvioimaan hevosen rakenteen sekä arvioimaan hevosen terveydentilaa.
Koulutuksen aikana saat valmiudet toimia sivu- tai päätoimisena kengittäjänä sekä saat hyvät lähtökohdat ammatilliseen jatkokouluttautumiseen (Hevostalouden ammattitutkinto).
Opintojen aikana verkostoidut muiden ammattilaisten kanssa ja jaat kokemuksia

Tutkinnon osa

Peruskengityksen tekeminen

Koulutuksen sisältö

Koulutuksen tavoitteena on, että opit tekemään hyvän peruskengityksen hevoselle. Koulutus koostuu kahdesta tutkinnon osasta: Peruskengityksen tekeminen 60 osp ja Hevosten tuntemus 10 osp.

Sisältö:
Hevosten käsittely kengitystilanteissa
Hevosten rakenteen arvioiminen
Hevosten terveyden tilan arvioiminen ja hevosten anatomian tuntemus
Kengitysvälineiden huoltaminen ja käyttäminen
Peruskengityksen tekeminen
Yleisimmät kaviovammat ja –sairaudet

Linkki tutkinnon perusteisiin

Aloituspaikat

10

Koulutuksen suunniteltu kesto

9-12 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena työn ohessa (mielellään hevosalan työpaikka tai oman työn ohessa) ja merkittävässä roolissa on kengitystyö etäjaksojen aikana. Kengitettäviä hevosia tulisi olla koulutuksen ajan n. 10 kpl ja yksittäisiä kengityksiä yhteensä 50 kpl.

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat

Opiskelu on maksutonta alle 20-vuotiaille, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa.

Muuta huomioitavaa

Oppilaitoksella on mahdollisuus majoittua lähiopintojen aikana Majoitusvaraukset

K: Kuinka usein on lähijaksoja?
V: Lähijaksoja on n. 3 pv/kk. ja ovat sekä arkena että viikonloppuna.

K: Mitä etäjaksot pitävät sisällään?
V: Opiskeluun oleellisesti liittyvä etäjaksoilla tapahtuva viikoittainen harjoittelu (hevosten kengittäminen) vaatii hyvää aikataulun organisointia, koska kengitystyötä on tehtävä säännöllisesti viikottain.

K: Pitääkö olla omat kengitystyökalut?
V: Oppilaitoksella on kengitysvälineitä käytössä lähijaksolla, mutta etäjaksolla tulee olla omat välineet. Suositellaan omien välineiden kuljettamista myös lähijaksoille.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
01.10.2024

Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja

Eläintenhoitaja

Eläintenhoitaja ja maatalouslomittaja huolehtimassa lehmien hyvinvoinnista maatilalla navetassa.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Ovatko eläimet sydämesi asia? Oletko toimelias ja vastuullinen ja tykkäät touhuta maatilalla sekä eläinten parissa? Haaveiletko maatalousalan ammatista? Valitse maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja -koulutus, niin haaveestasi voi tulla ammattisi! Eläintenhoitajana pääasiallinen tehtäväsi on eläinten hoitaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja -opinnoissa voit suuntautua tuotantoeläimiin tai seura- ja harraste-eläimiin sekä valinnaisina opintoina perehtyä yksittäisiin lajeihin. Opintoihin sisältyy myös yritysopintoja.

Eläintenhoitajana voit työllistyä erilaisiin eläinalan yrityksiin kuten esim. eläinpuistoihin, koirahoitoloihin tai tuotantoeläinten hoitajiksi tai maatalouslomittajiksi. Eläintenhoitajan työhön sisältyy paljon opastusta ja neuvontaa, ja työ vaatii hyvää kuntoa sekä joustavuutta. Eläintenhoitajana hoidat ja ruokit eläimiä ja huolehdit eläintilojen puhtaanapidosta.

Osaamisala

Eläintenhoidon osaamisala

Koulutuksen sisältö

Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoidon osaamisala 180 osp
Pakolliset tutkinnon osat 80 osp
– Toiminta maatalousalalla 15 osp
– Luonnonvara-alan yrityksessä toiminen 15 osp
– Tuotantoeläinten hyvinvoinnista huolehtiminen 25 osp
– Seura- ja harraste-eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen 25 osp
Valinnaiset tutkinnon osat 65 osp
– valittavissa useista eri vaihtoehdoista
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp

Eläintenhoidon osaamisalan suorittanut eläintenhoitaja osaa ruokkia, hoitaa ja kasvattaa hyvinvoivia eläimiä erilaisissa eläintenhoitoalan yrityksissä. Hänellä on laajat perustiedot eläinten elintoiminnoista, ravinnontarpeesta ja rehuista, terveydenhoidosta, käyttäytymisestä ja hyvinvoinnista. Hän pystyy huolehtimaan erilaisten eläinten hyvinvoinnista ja tekemään eläinten hoitotyöt voimassa olevien säädösten ja asetusten mukaisesti. Hän osaa käyttää työssä tarvittavia koneita ja laitteita oikeilla työtavoilla, turvallisesti ja ympäristöystävällisesti. Eläintenhoitajalla on valmiudet perustaa eläintenhoitoalan yritys tai toimia eläintenhoitajana maatilalla, lomittajana, kotieläinpuistossa, eläintarhassa, tutkimuslaitoksessa, eläinhoitolassa ja muissa eläinalan yrityksissä. Eläintenhoidon osaamisalalla voi erikoistua tuotantoeläinten sekä seura- ja harraste-eläinten hoitamiseen ja hyvinvointiin.

Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja -koulutus on mahdollista suorittaa myös osatutkintona.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena työlämäpainotteisesti koulutus- tai oppisopimuksella. Opiskelija etsii itse tähän tarvittavan työpaikan, joka voi olla kasvinviljely- tai tuotantoeläintila. Työpaikkaohjaajalta saatava ohjaus ja tuki on tärkeä osa opintoja. Opiskelijan osaamista täydennetään henkilökohtaistamisen mukaisesti määritetyllä tarvittavalla osaamisen hankkimisella lähiopetusta ja verkko-oppimista hyödyntäen.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
25.06.2024

Yrittäjyyden ammattitutkinto, Yritystoiminnan kehittämisen osaamisala

Kännykkä, jonka näyttö vaikuttaa kaupan ikkunalta.

Koulutus on tarkoitettu yrittäjälle, joka on kiinnostunut verkkokaupan mahdollisuuksista ja on aikeissa perustaa verkkokaupan tai haluaa kehittää jo olemassa olevaa.
Sopii myös yrittäjälle, joka haluaa parantaa myyntiä tehostamalla mm. digimarkkinointia ja henkilöbrändäystä.

Sinulla on jo verkkokauppa, jonka myyntiä haluat kehittää tai olet yrittäjä ja vasta suunnittelemassa verkkokaupan perustamista. Verkkokauppaan ei tule myyntiä ilman tehokasta digimarkkinointia. Yrittäjänä tarvitset hyvän osaamisen mm. Facebook-, Instagram- ja Google-markkinoinnista. Sinun tulee myös ottaa haltuun helpot kuvankäsittelyohjelmat ja hallita yksinkertainen videoeditointi ja sähköpostimarkkinointi.

Osaamisala

Yritystoiminnan kehittämisen osaamisala

Koulutuksen sisältö

Koulutuksen toteutus:
– itsenäistä opiskelua sähköisessä oppimisympäristössä (Itslearning)
– OnLine-koulutuspäivät, workshopit, verkkokurssivideot
– OnLine-livekoulutukset Zoomilla ja tallenteet Its-learningissa
– tutkinnon suorittamiseen kuuluvat tehtävät
– henkilökohtaiset ohjaukset Teamsin kautta

Linkki tutkinnon perusteisiin

Aloituspaikat

30

Koulutuksen suunniteltu kesto

1-1,5 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Valinta edellyttää palautettua ennakkotehtävää ja siihen liittyvää haastattelua.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Kouluttajina ovat Suomen parhaimpia verkkokaupan ja markkinoinnin asiantuntijoita, joiden koulutustyyli on 100% innostava! Koulutuksesta saat käytännönläheisiä ideoita ja vinkkejä, joita voit heti soveltaa omassa työssäsi ja lisätä myyntiä. Koulutus toteutetaan Intoo Koulutuksen kanssa.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
25.06.2024

Eläinalan yritystoiminta, 20 osp, Eläintenhoidon ammattitutkinto

Eläintenkouluttaja ja koulukoira Urho.

Eläinalan yritystoiminnasta kiinnostunut tai yritystoimintaa harkitseva

Suorittamalla eläintenhoidon ammattitutkinnosta tämän tutkinnon osan, tiedät kuinka tehdä liiketoiminta- ja markkinointisuunnitelma, meno- ja tulobudjetti sekä kannattavuuslaskelma. Lisäksi eläinalan yritystoiminta -koulutuksessa perehdyt työnantajan ja työntekijän vastuu- ja velvoiteasioihin, laskutukseen, yritysmuotojen vertailuun, arvonlisäverotukseen ja eläinalan yrityksen toiminnan kehittämiseen sekä tuotteiden ja palveluiden markkinointiin.

Tutkinnon osa

Eläinalan yritystoiminta

Koulutuksen sisältö

Opiskelija laatii yritysidealleen liiketoimintasuunnitelman, jota voi hyödyntää perustaessaan omaa yritystään.
Jos hänellä on jo olemassa oleva yritys, opiskelija laatii kehittämissuunnitelman yritykselleen ja hyödyntää sitä oman yrityksen kehittämiseen

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
19.06.2024

Uudiskohteen isännöinti, 30 osp, Isännöinnin ammattitutkinto

Isännöinnin ammattitutkinto antaa hyvät eväät isonkin taloyhtiön, kuten kuvassa, kerrostaloyhtiön isännöintiin.

Alan vaihtajat ja jo isännöinnin parissa työskentelevät.

Uudiskohteen isännöinti -koulutuksen suorittamalla pystyt huolehtimaan uudiskohteen sopimusasioista ja toimimaan yhteistyössä rakennusaikaisen hallinnon kanssa. Osaat huolehtia kohteen vastaanotosta ja taloushallinnon siirtymisestä rakennusaikaisesta käytönaikaiseen. Osaat myös käynnistää käytönaikaisen hallinnon sekä käsitellä rakennusajan virheet takuu- ja vastuuaikana.

Tutkinnon osa

Uudiskohteen isännöinti

Koulutuksen sisältö

Opiskelija osaa
• toimia yhteistyössä rakennusaikaisen hallinnon kanssa
• hoitaa uudiskohteen sopimusasiat
• huolehtia kohteen vastaanotosta
• käynnistää käytönaikaisen hallinnon
• huolehtia taloushallinnon siirtymisestä rakennusaikaisesta käytönaikaiseen
• käsitellä rakentamiseen liittyvät virheet takuu- ja
vastuuaikana

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Harjoittelupaikka tarvitaan. Uudiskohde harjoittelupaikassa näytön mahdollistamiseksi.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Lähiopetus alkaa 15.8.24.

K: Tarvitsenko harjoittelupaikan?
V: Kyllä, koska valmistuminen ja osaamisen osoittaminen perustuu näyttöihin.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
11.06.2024

Vuokratalon isännöinti, 60 osp, Isännöinnin ammattitutkinto

Vuokrakohteen isännöinti.

Alan vaihtajat ja jo isännöinnin alalla eri tehtävissä toimivat.

Vuokratalon isännöinti -koulutuksen käymällä hallitset kohteiden vastaanoton ja luovutuksen sekä yhtiön hallinnassa olevien tilojen vuokrauksen sekä lainsäädännön, hallitset talouden suunnittelun sekä kunnossapitovastuut ja teknisen elinkaaren vaikutuksen vuokraan ja vuokrauskustannuksiin.

Tutkinnon osa

Vuokratalon isännöinti

Koulutuksen sisältö

Opiskelija osaa
• hoitaa hallintoa
• hoitaa kokouskäytännöt
• hoitaa taloutta
• hoitaa teknistä elinkaarta.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Harjoittelupaikka aloittaessa tarvitaan.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Lähiopinnot alkavat 15.8.2024.

K: Tarvitsenko harjoittelupaikan?
V: Kyllä, koska valmistuminen ja osaamisen osoittaminen perustuu näyttöihin.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
11.06.2024

Toimitilaisännöinti, 60 osp, Isännöinnin ammattitutkinto

Henkilö esittelee toimitilan vuokrausta.

Alan vaihtajat ja jo isännöinnin tehtävien parissa työskentelvät.

Toimitilaisännöinti -koulutuksen suorittamalla opit tuntemaan alan lainsäädännön. Hallitset yhtiön hallinnassa olevien tilojen markkinoinnin, vuokrauksen ja kiinteistön palvelujen hankintaosaamisen

Tutkinnon osa

Toimitilaisännöinti

Koulutuksen sisältö

Opiskelija osaa
• hoitaa hallintoa
• hoitaa kokouskäytännöt
• hoitaa taloutta
• hoitaa teknistä elinkaarta.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Harjoittelupaikka tarvitaan.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Opinnot alkavat 15.8 lähiopintojen osalta

K: Tarvitsenko harjoittelupaikan?
V: Kyllä, koska valmistuminen ja osaamisen osoittaminen perustuu näyttöihin.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
11.06.2024

Tekniset palvelut isännöinnissä, 30 ops, Isännöinnin ammattitutkinto

Isännöintialan koulutus. Isännöitsijä tutkiin talon piirustuksia.

Alan vaihtajat ja jo isännöinnin alalla toimivat.

Tekniset palvelut isännöinnissä -koulutuksella vahvistat osaamistasi, jos toimit jo isännöitsijänä. Voit olla myös alan vaihtaja tai ehkäpä haluat siirtyä tekniseen isännöintiin. Koulutus auttaa sinua ymmärtämään teknisen elinkaaren merkityksen ja osaat toimia tavoitteellisesti ja taloudellisesti kiinteistön hallinnassa.

Tutkinnon osa

Tekniset palvelut isännöinnissä

Koulutuksen sisältö

Opiskelija osaa
• hoitaa kiinteistön sopimusasioita
• tiedottaa kohderyhmille
• hoitaa hankkeen taloutta
• hoitaa energia-asioita
• huolehtia kiinteistön toiminnallisesta ylläpidosta
• valvoa ja hallinnoida korjaushankkeita.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Harjoittelupaikka tarvitaan.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Lähiopinnot alkavat 15.8.24

K: Tarvitsenko harjoittelupaikan?
V: Kyllä, koska valmistuminen ja osaamisen osoittaminen perustuu näyttöihin.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
11.06.2024

Asumisneuvonta, 30 osp, Isännöinnin ammattitutkinto

Isännöinnin ammattitutkinto antaa hyvät eväät isonkin taloyhtiön, kuten kuvassa, kerrostaloyhtiön isännöintiin.

Alan vaihtajat ja jo alalla isännöinnin eri tehtävissä toimivat.

Asumisneuvonta, Isännöinnin ammattitutkinnon suoritettuasi osaat tuottaa asumisneuvontapalveluja sekä toimia asumisneuvonnan asiakaspalvelussa. Osaat myös dokumentoida ja raportoida niin toimeksiantajalle kuin viranomaisillekin.

Vahvistaa asumisneuvonnan osaamisen eri alueita jo alalla toimiville ja uusille alanvaihtajille ja kouluttaa perusteet ja vaatimukset tutkinnon osan sisällön hallintaan käytännössä.

Tutkinnon osa

Asumisneuvonta

Koulutuksen sisältö

Opiskelija osaa
• tuottaa asumisneuvontapalveluja
• palvella asumisneuvonnan asiakkaita
• dokumentoida ja raportoida toimeksiantajalle ja viranomaisille
• kehittää osaamistaan ja ylläpitää palveluverkostoa.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Harjoittelupaikka tarvitaan.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Lähiopinnot alkavat 15.8.2024

K: Tarvitsenko harjoittelupaikan?
V: Kyllä, koska valmistuminen ja osaamisen osoittaminen perustuu näyttöihin.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
11.06.2024

Tilatyöntekijän työn perusteet, Maatalousalan perustutkinto (osatutkintona)

Tilatyöntekijä työtehtävissään traktorin kanssa lumisessa peltomaisemassa.

Perustutkinto (myös osatutkintona) on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille ja perusosaamista vahvistaville. Tilatyöntekijän perusteet -koulutus suunnattu maatilan tilatyöntekijän työstä kiinnostuneille.

Minustako tilatyöntekijä?
Kiinnostaako sinua monipuolinen työ maatilatyöntekijänä? Tuntuuko työ tuotantoeläinten ja maatilan työkoneiden parissa sinun omaltasi? Tuotantoeläinten hoitaminen, rehukasvien viljely ja maatalouskoneiden huoltaminen ja korjaaminen ovat osaamista, jota tarvitset tässä työssä.

Tämä koulutus antaa sinulle valmiudet tilatyöntekijänä toimimisen perusteisiin. Osaat hoitaa ja ruokkia yleisimpiä tuotantoeläimiä sekä käyttää niiden hoitamisessa tarvittavia koneita ja laitteita. Hallitset rehukasvien tuottamisen perusteet ja osaat käyttää, huoltaa ja korjata peltotyökoneita.

Koulutuksen sisältö

– Tuotantoeläinten hyvinvoinnista huolehtiminen 25 osp
– Traktori- ja työkoneautomaation käyttäminen 10 osp
– Maatalouskoneiden huoltaminen ja korjaaminen 10 osp
– Rehukasvien tuottaminen 15 osp

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

9-12 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Koulutus on suunniteltavissa ja tutkinnon osat valittavissa hakijan osaamistarpeiden mukaisesti.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
06.06.2024

Sukupolvenvaihdos kasvinviljelytilalla, Maatalousalan perustutkinto (osatutkintona)

Maatalouskoneenkuljettaja lähdössä työtehtäviin traktorilla maatilalla.

Kasvinviljelytilalle sukupolvenvaihdosta suunnittelevat. Mahdollistaa nuoren viljelijän aloitustukeen tarvittavan koulutuksen ja osaamisen kasvinviljelytilalle.

Kohti kasvinviljelytilan sukupolven vaihdosta! Oletko tuleva maatalousyrittäjä jolle sukupolvenvaihdos ja sen toteutus ovat ajankohtaisia asioita lähitulevaisuudessa?
Mahdollisuus saada nuoren viljelijän aloitustukeen tarvittava koulutus ja osaaminen – kasvinviljelytilalle.

Tästä koulutuksesta saat tietoa luonnonvara-alan yrityksessä toimimiseen ja opit parantamaan vuorovaikutusta eri asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa.

Opit muun muassa suunnittelemaan ja toteuttamaan työkokonaisuudet ja toimimaan yhteistyökykyisesti.

Hanki itsellesi tällä koulutuksella kestävällä tavalla toimimisen osaaminen rehuntuotannon suunnitteluun huomioiden viljelykierto, tuotantoprosessit, ravinteiden optimointi, maan rakenne ja vesitalous, hiiliviljelyn periaatteet ym.
Pääset perehtymään maaseutuyrityksen liiketoiminnan vastuulliseen suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Tai jos sinulla on jo osaaminen, tule osoittamaan se suoraan näytöllä.

Koulutuksen sisältö

Maatalousalan perustutkinnosta tutkinnon osat:

– Luonnonvara-alan yrityksessä toimiminen 15 osp
– Rehukasvien tuottaminen 15 osp tai vaihtoehtoisesti Kasvilajikohtainen tuottaminen 15 osp

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

6-9 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Lähde: https://www.ruokavirasto.fi/tuet/maatalous/nuoren-viljelijan-tuet/nuoren-viljelijan-aloitustuki/

Voit saada nuoren viljelijän aloitustukea, jos olet alle 41-vuotias viljelijä, joka aloittaa tilanpidon ensimmäistä kertaa. Sinulla tulee olla riittävä osaaminen, jotta voit saada aloitustukea. Sinun tulee saavuttaa riittävä ammattitaito viimeistään 36 kuukauden kuluessa tuen myöntämisestä.

Vähimmäisvaatimuksena on:
– tarkoituksenmukainen vähintään toisen asteen luonnonvara-alan tai muu vastaava koulutus tai
kolmen vuoden kokemus maataloudesta sekä
– yritystoiminnan harjoittamisen kannalta tarkoituksenmukainen vähintään 20 opintoviikon / 30 opinto- tai osaamispisteen koulutus. Koulutukseen pitää sisältyä 10 opintoviikon / 15 opinto- tai osaamispisteen verran taloudellista koulutusta.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
06.06.2024

Sukupolvenvaihdos tuotantoeläintilalla, Maatalousalan perustutkinto (osatutkintona)

Päivä maalla -tapahtuma lehmät.

Tuotantoeläintilalle sukupolvenvaihdosta suunnittelevat. Mahdollistaa nuoren viljelijän aloitustukeen tarvittavan koulutuksen ja osaamisen tuotantoeläintilalle.

Kohti tuotantoeläintilan sukupolven vaihdosta! Oletko sukupolvenvaihdosta suunnitteleva ja toteuttava tuleva maatalousyrittäjä?

Mahdollisuus saada nuoren viljelijän aloitustukeen tarvittava koulutus ja osaaminen – tuotantoeläintilalle.

Tästä koulutuksesta saat tietoa luonnonvara-alan yrityksessä toimimiseen. Opit suunnittelemaan sekä tekemään eläinten hoitoa, ja huomioimaan valitun eläinlajin tuotanto- ja lisääntymiskierron eri vaiheet.

Koulutuksen sisältö

Koulutuksen sisältönä on muun muassa eläinten tarkkailu, käsitteleminen ja hoitaminen tuotanto- ja lisääntymiskierron eri vaiheissa. Opit myös vastuullisen ja kestävän tavan toimia tuotantoeläinten hoitotyössä.

Tai jos sinulla on jo osaaminen, tule osoittamaan se suoraan näytöllä.

Opiskele esimerkiksi tutkinnon osat:
– Luonnonvara-alan yrityksessä toimiminen 15 osp
– Eläinlajikohtainen tuotanto ja hyvinvoinnista huolehtiminen 20 osp

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

6-9 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Lähde: https://www.ruokavirasto.fi/tuet/maatalous/nuoren-viljelijan-tuet/nuoren-viljelijan-aloitustuki/

Voit saada nuoren viljelijän aloitustukea, jos olet alle 41-vuotias viljelijä, joka aloittaa tilanpidon ensimmäistä kertaa. Sinulla tulee olla riittävä osaaminen, jotta voit saada aloitustukea. Sinun tulee saavuttaa riittävä ammattitaito viimeistään 36 kuukauden kuluessa tuen myöntämisestä.

Vähimmäisvaatimuksena on:
– tarkoituksenmukainen vähintään toisen asteen luonnonvara-alan tai muu vastaava koulutus tai
kolmen vuoden kokemus maataloudesta sekä
– yritystoiminnan harjoittamisen kannalta tarkoituksenmukainen vähintään 20 opintoviikon / 30 opinto- tai osaamispisteen koulutus. Koulutukseen pitää sisältyä 10 opintoviikon / 15 opinto- tai osaamispisteen verran taloudellista koulutusta.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
06.06.2024

Tuotantoeläinten hoitotyön perusteet, Maatalousalan perustutkinto (osatutkintona)

Lehmiä pellolla.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Minustako tuotantoeläinten hoitaja? Tämä koulutus on sinulle, mikäli olet kiinnostunut tuotantoeläinten hoitotyöstä ja tykkäät olla maaseudulla eläinten parissa. Tässä koulutuksessa pääset edistämään omalla työlläsi tuotantoeläinten hyvinvointia.

Saat valmiudet tuotantoeläinten hoitotyön perusteisiin. Pääset suunnittelemaan, toteuttamaan työkokonaisuuksia itsenäisesti ja toisten kanssa. Kestävä tapa toimia tulee tuotantoeläinten hoitotyössä tutuksi. Lisäksi opit ruokinnasta ja rehujen käytöstä sekä tunnet luonnonvara-alan yrityksen toimintaympäristön.

Koulutuksessa opiskellaan myös tuotantotilojen automaatioon liittyvien ohjausjärjestelmien käyttämistä ja hyödyntämistä sekä opitaan toimimaan turvallisesti.

Koulutuksen sisältö

Opiskele esimerkiksi tutkinnon osat:
– Tuotantoeläinten hyvinvoinnista huolehtiminen 25 osp
– Eläinlajikohtainen tuotanto ja hyvinvoinnista huolehtiminen 20 osp
– Luonnonvara-alan yrityksessä toimiminen 15 osp
– Maatalousalan tuotantotilojen automaation käyttäminen 10 osp

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

9-12 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Koulutus on suunniteltavissa ja tutkinnon osat valittavissa hakijan osaamistarpeiden mukaisesti.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
05.06.2024

Maatalousalan ammattitutkinto, tuotantoeläintenhoitaja

Tuotantoeläintenhoitaja

Eläintenhoitaja seisoo lehmän vierellä navetassa.

Maatalousalan ammattitutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on jo maatalousalan perustutkinto suoritettuna tai jotka omaavat hyvää perusosaamista ja työkokemusta maatalousalasta. Tuotantoeläinten hoitamisen osaamisala on suunnattu henkilöille, jotka haluavat toimia tuotantoeläinten hoitotyössä mm. tilatyöntekijänä. Työssä tarvitaan joustavuuden lisäksi hyviä eläintenkäsittely- ja työyhteisötaitoja. Osaamisalan suorittaminen antaa myös valmiudet maatalouslomittajan työhön.

Oletko hankkinut perusosaamista tuotantoeläinten hoitamisesta? Onko sinulla hyvät työelämätaidot ja palvelet mielelläsi asiakkaita? Osaaminen hankitaan työelämäpainotteisesti, joten tarvitset alan työpaikan koulutus- tai oppisopimuksella. Voit toimia työntekijänä tai yrittäjänä.

Tuotantoeläintenhoitajalla on valmiudet työskennellä tuotantoeläintilalla eläintenhoitotehtävissä. Ammatin keskeistä osaamista ovat tuotantoeläinten hoito sekä asiakaspalvelu- ja työelämätaidot.

Tuotantoeläinten hoitajana vastaat tuotantoeläinten hoitamisesta itsenäisesti tai tiimin jäsenenä. Osaat ottaa huomioon eläinten fysiologiset ja muut käyttäytymistarpeet ja opit käsittelemään eläimiä turvallisesti. Voit hyödyntää monipuolisesti erilaisia koneita ja tuotantoteknologiaa sekä eläinten hoitamisessa, että hyvinvoinnin seurannassa ja edistämisessä. Osallistut ja sitoutudut oman roolisi mukaisesti maatalousyrityksen tavoitteiden ja laatuvaatimusten saavuttamiseen.

Maatalousalan ammattitutkinnon suoritettuasi sinulla on ammattitaito toimia työtehtävissä vastuullisesti, taloudellisesti ja laatutavoitteiden mukaisesti. Osaat ylläpitää työssäjaksamista, hyvää ergonomiaa ja turvallisuutta toimintaympäristössä.

Saat hyvän kokonaisnäkemyksen tuotanto- ja palveluprosesseista ja osaat seurata aktiivisesti toimialan kehitystä. Tuotantoeläintenhoitajana voit hoitaa eläimiä tuotantoeläintilalla joko yrittäjänä tai työntekijänä. Yrityksenä voi olla myös Green Care-tila, kotieläinpihatyyppinen tai muu matkailua ja elämyksiä tarjoava yritys. Tutkinnon osien valintojen myötä voit erikoistua mm. luonnonmukaiseen kotieläintuotantoon ja valitsemiisi eläinlajeihin.

Osaamisala

Tuotantoeläinten hoitamisen osaamisala

Koulutuksen sisältö

Maatalousalan ammattitutkinto, tuotantoeläinten hoitamisen osaamisala 150 osp

Pakollinen tutkinnon osa 50 osp:
– Maatalousalan työtehtävissä toimiminen

Valinnaiset tutkinnon osat 100 osp:
Valittavissa useista eri tutkinnon osista esim:
– Maidon tuottaminen 90 osp
– Naudanlihan tuottaminen 50 osp
Tutkintoon voidaan tunnustaa opintoja tutkinnon toiselta osaamisalalta, toisesta ammattitutkinnosta, perustutkinnosta, erikoisammattututkinnosta tai korkeakouluopinnoista.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena työelämäpainotteisesti koulutus- tai oppisopimuksella. Opiskelija etsii itse tähän tarvittavan työpaikan, jossa hän pääsee työskentelemään tuotantoeläinten hoitotyön parissa. Työpaikkaohjaajalta saatava ohjaus ja tuki on tärkeä osa opintoja. Opiskelijan osaamista täydennetään henkilökohtaistamisen mukaisesti määritetyllä tarvittavalla osaamisen hankkimisella verkko-oppimista hyödyntäen.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
05.06.2024

Maatalousalan ammattitutkinto, maatalouslomittaja

Maatalouslomittaja

Opiskelija ruokkii lehmiä navetassa.

Maatalousalan ammattitutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on jo maatalousalan perustutkinto suoritettuna tai jotka omaavat hyvää perusosaamista ja työkokemusta maatalousalasta. Maatalouslomittamisen osaamisala on suunnattu henkilöille, jotka haluavat toimia tuotantoeläinten hoitotyössä vaihtelevissa olosuhteissa. Työssä tarvitaan joustavuuden lisäksi hyviä eläintenkäsittely-, ihmissuhde- ja asiakaspalvelutaitoja. Osaamisalaa voi tulla suorittamaan esim. henkilö, joka jo työskentelee maatalouslomittajan työssä ilman alan tutkintoa.

Omaksutko nopeasti uutta tietoa ja osaat käsitellä erilaisia koneita ja teknologiaa? Onko sinulla jo perusosaamista tuotantoeläinten hoitamisesta ja haluat vahvistaa osaamistasi? Onko asiakaspalvelu lähellä sydäntäsi ja haluat toimia erilaisten ihmisten kanssa? Työssä tarvitaan joustavuutta ja aktiivista perehtymistä uusiin menetelmiin ja työkohteisiin. Maatalousalan ammattitutkinto, maatalouslomittaja -koulutukseen tarvittavan osaamisen hankkiminen on työelämäpainotteista, joten tarvitset alan työpaikan koulutus- tai oppisopimuksella. Voit toimia työntekijänä tai yrittäjänä joko kunnan tai yrityksen palveluksessa.

Maatalouslomittajana osallistut ja sitoudut oman roolisi mukaisesti lomitettavan tilan ja oman työyhteisön tavoitteiden saavuttamiseen.

Maatalousalan ammattitutkinto, maatalouslomittaja -koulutuksen suoritettuasi osaat tuoda rakentavasti esille huomaamasi kehittämiskohteet, osallistut aktiivisesti työyhteisön järjestämiin tilaisuuksiin ja huolehdit omasta jaksamisestasi. Maatalouslomittajana pääset hoitamaan ja käsittelemään tuotantoeläimiä ja ymmärrät niiden fysiologiset ja muut käyttäytymistarpeet sekä käsittelet eläimiä turvallisesti.

Maatalousalan ammattitutkinnon suoritettuasi sinulla on ammattitaito toimia työtehtävissä vastuullisesti, taloudellisesti ja laatutavoitteiden mukaisesti. Osaat ylläpitää työssäjaksamista, hyvää ergonomiaa ja turvallisuutta toimintaympäristössä.

Koulutuksen avulla saat hyvän kokonaisnäkemyksen tuotanto- ja palveluprosesseista ja osaat seurata aktiivisesti toimialan kehitystä. Tutkinnon osien valintojen myötä voit erikoistunut muun muassa luonnonmukaiseen kotieläintuotantoon ja valitsemiisi eläinlajeihin.

Osaamisala

Maatalouslomittamisen osaamisala

Koulutuksen sisältö

Maatalousalan ammattitutkinto, maatalouslomittamisen osaamisala 150 osp

Pakollinen tutkinnon osa 50 osp:
– Maatalousalan työtehtävissä toimiminen

Valinnaiset tutkinnon osat 100 osp:
Valittavissa useista eri tutkinnon osista esim:
– Maidon tuottaminen 90 osp
– Hevosten hoitaminen tuotantoeläintilalla 40 osp
Tutkintoon voidaan tunnustaa opintoja tutkinnon toiselta osaamisalalta, toisesta ammattitutkinnosta, perustutkinnosta, erikoisammattututkinnosta tai korkeakouluopinnoista.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena työelämäpainotteisesti koulutus- tai oppisopimuksella. Opiskelija etsii itse tähän tarvittavan työpaikan, jossa hän pääsee työskentelemään tuotantoeläinten hoitotyön parissa. Työpaikkaohjaajalta saatava ohjaus ja tuki on tärkeä osa opintoja. Opiskelijan osaamista täydennetään henkilökohtaistamisen mukaisesti määritetyllä tarvittavalla osaamisen hankkimisella verkko-oppimista hyödyntäen.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
05.06.2024

Maatalousalan ammattitutkinto, maatilatyöntekijä

Maatilatyöntekijä

Matilatyöntekijä traktorissa.

Maatalousalan ammattitutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on jo maatalousalan perustutkinto suoritettuna tai jotka omaavat hyvää perusosaamista ja työkokemusta maatalousalasta. Maatilan hoitamisen osaamisala on suunnattu henkilöille, jotka haluavat toimia monimuotoisesti maatilan perustöissä sekä tilan hoidollisissa tehtävissä. Työssä tarvitaan joustavuuden lisäksi hyviä maatalouskoneiden käyttö-, huolto- ja korjaustaitoja, kasvinviljely-, eläintenkäsittely-, ihmissuhde- ja asiakaspalvelutaitoja.

Mikäli sinulla on jo maatilan töiden perusosaaminen hallussa, voit vahvistaa tällä maatalousalan ammattitutkinto, maatilatyöntekijä -koulutuksella osaamistasi sekä osoittaa osaamisen tutkinnolla. Koulutus sopii niin työntekijöille kuin yrittäjille. Työelämäpainotteisen opiskelun vuoksi tarvitset alan työpaikan koulutus- tai oppisopimuksella.

Maatilatyöntekijänä sinulla on valmius työskennellä maatilalla kasvintuotannon eri tehtävissä. Tehtäviin kuuluvat viljelytoimien suunnittelu ja organisointi sekä työkoneiden huolto ja säätö. Maatilatyöntekijä hoitaa monipuolisesti ja taloudellisuuden huomioiden myös tilanhoidollisia asioita. Tarvittaessa toimit esimiehenä ja tiimin vetäjänä.

Työtehtävissä voit toimia työntekijänä maatilalla, maataloustarvikekaupassa, työ-, kone-, bioenergia-, maisemahoito-, matkailu-, hoiva- tai muita palveluja tarjoavissa yrityksissä. Opit hyödyntämään kasvintuotannon tutkimustietoa, viljelyteknologian vaihtoehtoja ja kasvinjalostuksen lajikehitystä. Opit mitoittamaan viljelytoimet oikein suhteessa työn tarpeeseen ja luonnon kestokykyyn.

Maatalousalan ammattitutkinto, maatilatyöntekijä -koulutuksen suoritettuasi sinulla on ammattitaito toimia työtehtävissä vastuullisesti, taloudellisesti ja laatutavoitteiden mukaisesti. Osaat ylläpitää työssäjaksamista, hyvää ergonomiaa ja turvallisuutta toimintaympäristössä.

Saat hyvän kokonaisnäkemyksen tuotanto- ja palveluprosesseista ja osaat seurata aktiivisesti toimialan kehitystä. Tutkinnon osien valintojen myötä voit erikoistua mm. luonnonmukaiseen tuotantoon tai maatalouskoneiden huoltoon ja korjaukseen.

Osaamisala

Maatilan hoitamisen osaamisala

Koulutuksen sisältö

Maatalousalan ammattitutkinto, maatilan hoitamisen osaamisala 150 osp

Pakollinen tutkinnon osa 50 osp:
– Maatalousalan työtehtävissä toimiminen

Valinnaiset tutkinnon osat 100 osp:
Valittavissa useista eri tutkinnon osista esim:
– Kasvien viljeleminen 50 osp
– Maatalouskoneiden huolto ja korjaaminen 50 osp
Tutkintoon voidaan tunnustaa opintoja tutkinnon toiselta osaamisalalta, toisesta ammattitutkinnosta, perustutkinnosta, erikoisammattututkinnosta tai korkeakouluopinnoista.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena työelämäpainotteisesti koulutus- tai oppisopimuksella. Opiskelija etsii itse tähän tarvittavan työpaikan, jossa hän pääsee työskentelemään maatilan hoitamisen parissa. Työpaikkaohjaajalta saatava ohjaus ja tuki on tärkeä osa opintoja. Opiskelijan osaamista täydennetään henkilökohtaistamisen mukaisesti määritetyllä tarvittavalla osaamisen hankkimisella verkko-oppimista hyödyntäen.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
05.06.2024

Maatalousalan ammattitutkinto, sorkkahoitaja

Sorkkahoitaja

Lehmä seisoo lumessa sorkkahoitajan hoitamilla jaloilla.

Maatalousalan ammattitutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on jo maatalousalan perustutkinto suoritettuna tai jotka omaavat hyvää perusosaamista ja työkokemusta maatalousalasta. Sorkkien hoitamisen osaamisala on suunnattu henkilöille, jotka haluavat toimia tuotantoeläinten sorkkienhoitotyössä vaihtelevissa olosuhteissa. Työssä tarvitaan joustavuuden lisäksi hyviä eläintenkäsittely-, ihmissuhde- ja asiakaspalvelutaitoja.

Osaatko jo hoitaa nautoja ja haluat oppia sorkkahoitajan työn salat? Onko sinulla hyvät vuorovaikutustaidot ja pidät asiakaspalvelusta? Maatalousalan ammattitutkinto, sorkkahoitaja -koulutuksella saat valmiudet hoitaa sorkkia itsenäisenä yrittäjänä. Osaaminen hankitaan työelämäpainotteisesti mentorin tai työpaikkaohjaajan ohjaamana.

Maatalousalan ammattitutkinto, sorkkahoitaja -koulutuksen myötä opit hoitamaan sorkat tarkoituksenmukaisin välinein ja keinoin eläinten hyvinvoinnin huomioiden. Opit tunnistamaan sorkkasairaudet ja samalla arvioimaan eläinlääkärin hoidon tarpeellisuuden. Sorkkahoitajana opastat ja kerrot sorkkien hoidosta sekä sorkkasairauksien ennaltaehkäisystä.

Maatalousalan ammattitutkinnon suoritettuasi sinulla on ammattitaito toimia sorkkahoitajan työtehtävissä vastuullisesti, taloudellisesti ja laatutavoitteiden mukaisesti. Osaat ylläpitää työhyvinvointia ja työssäjaksamista, pyrit hyvään ergonomiaan ja turvallisuuteen toimintaympäristössä. Osaat myös estää omalta osaltasi tarttuvien tautien leviämisen hyvää työhygieniaa noudattamalla. Itsenäisenä yrittäjänä toimiessa sorkkahoitajan työssä korostuvat kaikkien edellisten lisäksi myös yrittäjyys, vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaidot.

Saat hyvän kokonaisnäkemyksen tuotanto- ja palveluprosesseista. Koulutuksen myötä sinulla on myös taito seurata aktiivisesti toimialan kehitystä. Sorkkien hoitamisen osaamisalan suorittaneena voit työskennellä joko itsenäisenä yrittäjänä tai sorkkahoitopalveluja tarjoavan yrityksen työntekijänä.

Osaamisala

Sorkkien hoitamisen osaamisala

Koulutuksen sisältö

Maatalousalan ammattitutkinto, maatalouslomittamisen osaamisala 150 osp

Pakollinen tutkinnon osa 100 osp:
– Sorkkien hoitaminen

Valinnaiset tutkinnon osat 50 osp:
Valittavissa useista eri tutkinnon osista esim:
– Maatalousalan palvelutuotanto 50 osp
– Maatalousalan yrittäjänä toimiminen 50 osp
Tutkintoon voidaan tunnustaa opintoja tutkinnon toiselta osaamisalalta, toisesta ammattitutkinnosta, perustutkinnosta, erikoisammattututkinnosta tai korkeakouluopinnoista.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena työelämäpainotteisesti koulutus- tai oppisopimuksella. Mikäli olet jo maatalousalan yrittäjä, opinnot toteutetaan yrittäjäoppisopimuksella. Opiskelija etsii itse koulutukseen tarvittavan työpaikan, jossa hän pääsee työskentelemään tuotantoeläinten sorkkienhoidon parissa. Työpaikkaohjaajalta tai mentorilta saatava ohjaus ja tuki on tärkeä osa opintoja. Opiskelijan osaamista täydennetään henkilökohtaistamisen mukaisesti määritetyllä tarvittavalla osaamisen hankkimisella verkko-oppimista hyödyntäen.

K: Millainen työpaikan tulisi olla?
V: Työpaikalla opiskelijan tulisi saada mahdollisimman paljon kokemusta sorkkahoitajan työstä. Työpaikka voi olla joko iso lypsykarjatila tai toimiva mahdollisuus päästä sorkkahoitajan työtä tekevän mukaan ohjattavaksi.

K: Mikä on mentori?
V: Mentori on yrittäjäoppisopimuksella opiskelevan neuvonantaja ja osaamisen jakaja. Mentori ei ole yhtä kiinteässä suhteessa opiskelijaan kuin työpaikkaohjaaja. Mentorina voi toimia toinen yrittäjä tai muutoin tehtävään soveltuva henkilö, jolla on riittävä yrittäjyyden ja opiskeltavan ammattialan osaaminen.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
05.06.2024

Elintarvikealan perustutkinto, leipuri-kondiittori

Leipuri-kondiittori

Leipuri-kondiittori koristelemassa leivoksia.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Innostutko herkullisista leivonnaisista? Haluatko oppia valmistamaan erilaisia kahvi- ja ruokaleipiä, täytekakkuja ja leivoksia? Leipuri-kondiittorin opinnoissa sinulla on mahdollisuus hyödyntää luovuuttasi ja kädentaitojasi. Leipuri-kondiittorina osaat näyttävien ja herkullisten leipomo- ja kondiittorituotteiden valmistamisen.

Tulevaisuuden työpaikkasi voi olla esimerkiksi leipomossa, teollisuusleipomossa, elintarvikeliikkeiden paistopisteissä ja kahvila-konditoriassa.

Osaamisala

Leipomoalan osaamisala

Koulutuksen sisältö

Opit valmistamaan, pakkaamaan ja varastoimaan leipomotuotteita, käyttämään eri työvaiheisiin liittyviä koneita ja laitteita sekä noudattamaan elintarvikealan laatu- ja hygieniavaatimuksia. Lisäksi opit suunnittelemaan omaa työtäsi ja tulkitsemaan työssä tarvittavia ohjeita.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

2,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Oppisopimuskoulutus ! Hakijalla on oltava alan oppisopimustyöpaikka.

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Terveyssuositukset

Huomioithan, että ihottumat ja allergiat saattavat aiheuttaa terveydellisiä rajoitteita alalla toimimiseen.

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Mahdollisuus asua opiskelun aikana Peltoniemen opiskelija-asunnossa.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
27.09.2024

Tuotantotekniikan ammattitutkinto, koneistaja

Opiskelija työkoneen ääressä.

Ammattitutkinto soveltuu henkilöille joilla on jo alan perustutkinto ja/tai n. 3 vuoden työkokemus tai sitä vastaava osaaminen koneistajan työtehtävissä toimimisesta.

Koulutuksen jälkeen osaat toimia taloudellisesti ja laatutavoitteiden mukaisesti tuotannossa. Voit hankkia osaamista opiskeluvalintojen pohjalta myös tuotannon kehitysprojekti-, teollisuuden hankintatoimi-, työturvallisuus-, työhyvinvointi- ja työympäristön suojelun kehittämistehtäviä varten tai robotiikan hyödyntämistehtäviin.

Koulutuksen suoritettuasi voit toimia itsenäisesti ja ammattimaisesti monipuolisissa koneistajan työtehtävissä ja tuotannon kehittäjänä. Voit esimerkiksi työskennellä CNC-koneistajana, valumallinvalmistajana tai työvälinevalmistajana konepajaympäristössä

Osaamisala

Koneistuksen osaamisala

Koulutuksen sisältö

Pakolliset tutkinnon osat:
– Tuotantotekninen toiminta ja valmistuksen suunnittelu 30 osp
– 3D CAM -ohjelmointi ja CNC-valmistus 60 osp

Sekä valinnaisia tutkinnon osia 60 osp

Koneistuksen osaamisalan suorittanut voi toimia CNC-koneistajana, valumallinvalmistajana tai työvälinevalmistajana konepajaympäristössä. Valinnoistaan riippuen tutkinnon suorittanut voi toimia myös tuotannon kehitysprojektissa, teollisuuden hankintatoiminnassa, työturvallisuuden, työhyvinvoinnin ja työympäristön suojelun kehittämistehtävissä tai robotiikan hyödyntämistehtävissä.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1-1,5 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

A2.2 Kehittyvä peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ronkainen Antti
puh. +358 40 1778 599
sähköposti: antti.ronkainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
12.08.2024

Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä

Maaseutuyrittäjä

Maaseutuyrittäjä ja maatalouskonehuoltaja kunnostavat kyntöauraa.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Tunnetko omaksesi mullan tuoksun, koneiden jyrinän ja eläinten hörinät? Ota kutsu vastaan, saat oikeat tiedonjyvät meiltä – maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä -koulutus on oikea osoitteesi!

Maatilataloudessa toimitaan luonnon ja eläinten ehdoilla, joten työajat ja -olosuhteet vaihtelevat. Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä -opinnoissa voit suuntautua esimerkiksi kasvinviljelyyn, eläintenhoitoon, maatalouskoneiden huoltamiseen tai koneurakointiin ja samalla valmistua maaseutuyrittäjäksi. Lisäksi voit toimia toimia maatilatalouden eri ammateissa, kuten maanviljelijänä, tuotantoeläinten hoitajana, maatalouslomittajana, maataloustarvikekaupassa sekä lomitus-, työ-, kone-, bioenergia- ja maisemanhoitopalveluja tarjoavissa yrityksissä.

Maatilatalouden taloussuunnittelu, kirjanpito ja erilaiset alan tietotekniset sovellukset edellyttävät, että olet valmis oppimaan uutta koko ajan. Työskentely vaatii joustavuutta, hyvää yleiskuntoa sekä itsenäistä, reipasta ja oma-aloitteista otetta ja halua huolehtia omasta työhyvinvoinnista.

Osaamisala

Maatilatalouden osaamisala

Koulutuksen sisältö

Maatalousalan perustutkinto, maatilatalouden osaamisala 180 osp
Pakolliset tutkinnon osat 80 osp
– Toiminta maatalousalalla 15 osp
– Luonnonvara-alan yrityksessä toiminen 15 osp
– Maan kasvukunnon ja tuotantoympäristön hoitaminen 40 osp
– Maatalousyrittäminen 10 osp
Valinnaiset tutkinnon osat 65 osp
– valittavissa useista eri vaihtoehdoista
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp

Koulutuksen suorittaneena maaseutuyrittäjä oppii viljelemään peltoa ja tuottamaan rehua eläimille ja kasveja ihmisten ravinnoksi. Hän oppii käyttämään ja huoltamaan työssä tarvittavia koneita ja laitteita, sekä oppii hoitamaan tuotantoeläimiä niiden hyvinvointia edistäen. Maaseutuyrittäjä -koulutuksen suorittanut oppii harjoittamaan suunnitelmallista metsätaloutta, palvelemaan asiakkaita tai käyttämään ja suunnittelemaan yrityksen tuotantoteknologiaa sekä toimimaan rakennuttajana.

Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä -koulutus on mahdollista suorittaa myös osatutkintona esim. tilanteessa, jossa haet nuoren viljelijän aloitustukea Ruokavirastolta.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena työlämäpainotteisesti koulutus- tai oppisopimuksella. Opiskelija etsii itse tähän tarvittavan työpaikan, joka voi olla kasvinviljely- tai tuotantoeläintila. Työpaikkaohjaajalta saatava ohjaus ja tuki on tärkeä osa opintoja. Opiskelijan osaamista täydennetään henkilökohtaistamisen mukaisesti määritetyllä tarvittavalla osaamisen hankkimisella lähiopetusta ja verkko-oppimista hyödyntäen.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkinto

YSAO Peltoniemen kampuksella voit opiskella maaseudun kehittämistä.

Maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on jo perusosaamista ja työkokemusta tai asiantuntijuutta korkeakouluopinnoista jollakin maaseudun toimintasektorilla. Sen ei tarvitse olla perusmaatalouteen liittyvää osaamista. Tutkinto on suunnattu henkilöille, jotka haluavat toimia erilaisissa hanke- tai kehittämistehtävissä edistäen maaseudulla toimivien yritysten ja yhteisöjen elinvoimaisuutta. Työssä tarvitaan hyviä viestintä-, vuorovaikutus-, esiintymis-, digi-, verkostoitumis- ja yhteistyötaitoja.

Maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkinnon suorittaneena toimit kehittämistoiminnan asiantuntijatehtävissä. Voit työllistyä esimerkiksi alueviranomaisten, kunnan, seutukunnan, yritysten, paikallisten toimintaryhmien, yrittäjä- ja tuottajajärjestöjen, maaseudun neuvontajärjestöjen, metsäkeskusten tai muiden järjestöjen ja yhdistysten tai oppilaitoksen työtehtäviin. Voit toimia myös itsenäisenä yrittäjänä.

Koulutuksen sisältö

Maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkinto 180 osp

Pakolliset tutkinnon osat 90 osp:
– Maaseudun kehittämistoiminnan suunnitteleminen 60 osp
– Verkostoituminen ja viestintä kehittämistoiminnassa 30 osp

Valinnaiset tutkinnon osat 90 osp valittavissa:
– Maaseutuyrittäjyyden kehittämisen tukeminen 45 osp
– Maaseutuyhteisöjen kehittäminen 45 osp
– Maaseudun kehittämishankkeiden toteuttaminen 45 osp
– Tutkinnon osa toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta 45 osp

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Erikoisammattitutkinto on yleensä tarkoitettu henkilölle, joka on alan peruskoulutuksen jälkeen kehittänyt ammattitaitoaan ja hankkinut vankan työkokemuksen alalta. Maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkinnossa on hyötyä asiantuntijatason osaamisesta korkeakoulutuksen puolelta.

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena työlämäpainotteisesti koulutus- tai oppisopimuksella. Opiskelija etsii itse tähän tarvittavan työpaikan, jossa hän pääsee työskentelemään kehittämishankkeen parissa. Työpaikkaohjaajalta saatava ohjaus ja tuki on tärkeä osa opintoja. Opiskelijan osaamista täydennetään henkilökohtaistamisen mukaisesti määritetyllä tarvittavalla osaamisen hankkimisella verkko-oppimista hyödyntäen.

K: Tarvitseeko työpaikan olla maatilalta?
V: Ei tarvitse. Ei tarvitse liittyä mitenkään maatalouteen.

K: Miten näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan pääsääntöisesti Teams-yhteydellä. Opiskelija kokoaa näyttöön osaamisportfolion. Kokoamisen käsikirjana on hyvä käyttää tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksia ja edetä niiden mukaan.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tuotantotekniikan ammattitutkinto, levy- ja hitsaustekniikan osaamisala

Tuotantotekniikan ammattitutkintolainen hitsaa levyä.

Ammattitutkinto on perustutkintoa syvällisempää tai kohdistuu rajatumpiin työtehtäviin.
Jos olet jo hankkinut aikaisemmassa koulutuksessa, työssä tai harrastuksissa riittävän osaamisen ja taidot, voit suorittaa tutkinnon. Ammattitutkinnon laajuus on150 osaamispistettä.
Ammattitutkinnot arvioidaan asteikolla hyväksytty tai hylätty.

Oletko jo suorittanut kone ja tuotantotekniikan perustutkinnon ja sinulla on alalta jo jonkin verran työkokemusta? Kiinnostaako sinua jatkaa opintoja hyvin työllistävälle teknologia-alalle? Jos vastasit kyllä, hae mukaan tähän koulutukseen.

Tuotantotekniikan ammattitutkinnon suoritettuasi osaat toimia taloudellisesti ja laatutavoitteiden mukaisesti tuotannossa. Osaat toimia vastuullisesti ja turvallisesti huolehtien työssäsi työsuojelusta, työhyvinvoinnista ja ympäristönsuojelusta sekä noudattaa työelämän toimintatapoja, ohjeita ja alan standardeja. Sinulla on hyvä kokonaisnäkemys osaamisalasi valmistusprosesseista. Osaat käyttää työssäsi vaadittavia koneita, laitteita ja materiaaleja sekä automaation ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Osaat arvioida ja kehittää omaa toimintaasi sekä opastaa työympäristöäsi toimintatavoissa ja tehtävissä.

Osaamisala

Levy- ja hitsaustekniikan osaamisala

Koulutuksen sisältö

Tuotantotekniikan ammattitutkinnon suorittanut osaa toimia taloudellisesti ja laatutavoitteiden mukaisesti tuotannossa. Hän osaa toimia vastuullisesti ja turvallisesti huolehtien työssään työsuojelusta, työhyvinvoinnista ja ympäristönsuojelusta sekä noudattaa työelämän toimintatapoja, ohjeita ja alan standardeja. Hänellä on hyvä kokonaisnäkemys osaamisalansa valmistusprosesseista. Hän osaa käyttää työssään vaadittavia koneita, laitteita ja materiaaleja sekä automaation ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Hän osaa arvioida ja kehittää omaa toimintaansa sekä opastaa työympäristönsä toimintatavoissa ja tehtävissä. Levy- ja hitsaustekniikan osaamisalan suorittanut osaa työskennellä itsenäisesti hitsaavan teollisuuden valmistustyötehtävissä. Hän osaa valmistaa vaatimusten mukaisia teräsrakenteita, osakokonaisuuksia tai niiden osia, ja hänellä on työssä vaadittavat pätevyydet suoritettuina.

Levy- ja hitsaustekniikan osaamisalan suorittanut voi työskennellä levytöissä, hitsaajana tai levyseppähitsaajana konepajateollisuudessa, rakennustyömailla tai laivanrakennusteollisuudessa. Valinnoistaan riippuen tutkinnon suorittanut voi toimia myös tuotannon kehitysprojektissa, teollisuuden hankintatoiminnassa, työturvallisuuden, työhyvinvoinnin ja työympäristön suojelun kehittämistehtävissä tai robotiikan hyödyntämistehtävissä.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

A1.3 Toimiva alkeiskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ronkainen Antti
puh. +358 40 1778 599
sähköposti: antti.ronkainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
12.08.2024

Leipomoalan ammattitutkinto, kondiittorikisälli

Kondiittorikisälli

Leipuri koristelee kakkua.

Koulutus on tarkoitettu henkilölle, joilla on elintarvikealan perustutkinto suoritettuna. Toisaalta sinulla voi olla monipuolinen työkokemus kondiittorin työtehtävistä, vaikka sinulla ei perustutkinnon koulutusta olisikaan ja silloin tämä koulutus on sinulle juuri sopiva.

Haluatko konditoria-alan ammattilaiseksi? Syvennä ammatillista osaamistasi leivosten, kakkujen, pikkuleipien ja koristeiden valmistuksessa. Saat uusia ideoita erilaisten konditoriatuotteiden valmistukseen.

Koulutuksen sisältö

Elintarviketurvallisuuden hallinta, täytekakkujen, leivosten, konditoriakoristeiden valmistaminen, pikkuleipien ja kahvikakkujen valmistaminen, voileipäkakut ja coctailtuotteet, leipomoalan taitotyö.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

6-9 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Voit tulla päivittämään konditoria-alan tiedot ja taidot niin leivosten, täytekakku ja koristetuotteiden tekemisessäkin.

K: Tarvitseeko minun osata konditoria-alan asioita ennen koulun aloittamista?
V: Kyllä tarvitsee, sinulla tulee olla alan perustutkinto tai konditoria-alan työkokemusta.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
02.10.2024

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja

Koneistaja

Koneistaja ohjelmoimassa CNC-työstölaitetta Ylä-Savon ammattiopiston teknologia-alan oppimisympäristössä.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Houkuttaisiko työ tietokoneohjattujen työstökoneiden parissa teknologiateollisuudessa? Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja on silloin valintasi! Työ, jossa tekninen taituruus ja huolellisuus punnitaan, ja jossa pääset käyttämään kädentaitojasi. Koneistajana voit valmistaa monimuotoisia ja tarkkoja työpiirustuksien mukaisia kappaleita, koneenosia ja komponentteja eri teollisuuden aloille, erilaisten työstömenetelmien avulla manuaalisilla ja CNC-ohjatuilla työstökoneilla. Digitalisaation myötä alan kehitys on ollut huimaa. Ohjelmointitaidot sekä CAM-ohjelmointi on keskeinen osa koneistajien ammattitaitoa. Koneistajana osaat laatia koneille tarvittavat ohjelmat sekä tarkistat mittaamalla, että valmiit kappaleet ovat piirustusten mukaisia. Valmistus voi olla yksittäiskappaleiden tekemistä tai sarjavalmistusta. Osaat suunnitella valmistuksen eri työvaiheiden keskinäisen järjestyksen sekä käyttää alan materiaaleja, menetelmiä, koneita ja laitteita työn kannalta tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti. Koneistajana vastaat myös valmistamiesi tuotteiden laadusta, käyttämiesi koneiden oikeista säädöistä ja toiminnasta. Pääset työskentelemään erilaisissa projekteissa, joten tarvitset tiimityöskentely- ja yhteistyötaitoja.

Tyypillisimmät työpaikat ovat erilaiset metalliteollisuuden konepajat ja teollisuuden kunnossapitoyritykset. Koneistaja toimii koneenosien koneistustehtävissä sekä valmistettujen tuotteiden mittaus- ja laadunvarmistustehtävissä. Erikokoisia ja eritarkkuusvaatimuksilla koneistettuja osia käytetään kaikkialla kone- ja laiterakennuksessa.
Koneistajana sinulla on hyvät mahdollisuudet toimia myös yksityisenä yrittäjänä. Alan työllisyysnäkymät ovat hyvät. Sinulla on myös mahdollisuus valmistua täsmäosaajaksi polkuopintoja pitkin suoraan töihin Ponsse Oyj:lle tai Hanza Toolfac Oy:lle.
Ponsse-polku: www.ysao.fi/ponssepolku.

YSAOn Vieremän kone- ja tuotantotekniikan oppimisympäristössä opiskellaan työelämälähtöisesti keskellä laajaa alan yritysverkostoa. Opinnot etenevät joustavasti oppimisympäristöissä ja työpaikoilla tapahtuvan oppimisen siivittämänä. Useasti opintojen loppuvaiheessa opinnot jatkuvatkin yrityksen kanssa solmitun oppisopimuksen merkeissä.

Osaamisala

Tuotantotekniikan osaamisala

Koulutuksen sisältö

Pakolliset tutkinnon osat
– Huolto- ja asennustyötehtävissä toimiminen, 10 osp
– Levytyökoneiden ja hitsauskoneen käyttö valmistustyötehtävissä, 15 osp
– Manuaalikoneistuskoneiden käyttö valmistustyötehtävissä, 15 osp

Koneistajan tutkinnon osat, pakolliset
– Manuaalikoneistaminen, 15 osp
– CNC-työstökoneen käyttäminen, 15 osp

Lisäksi valinnaiset ja yhteiset tutkinnon osat

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

A2.2 Kehittyvä peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat

Opiskelu on maksutonta alle 20-vuotiaille, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ronkainen Antti
puh. +358 40 1778 599
sähköposti: antti.ronkainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
24.09.2024

Isännöinnin toimintaympäristön hallinta, 60 osp, Isännöinnin ammattitutkinto

Isännöinnin ammattitutkinto antaa hyvät eväät isonkin taloyhtiön, kuten kuvassa, kerrostaloyhtiön isännöintiin.

Osaamistaan syventävät henkilöt kiinteistöalan tehtävissä esimerkiksi kiinteistöpäälliköt, isännöitsijät, kiinteistösihteerit. Lisäksi alanvaihtajat isännöintiin esimerkiksi talouden, tekniikan tai hallinnollisen juridiikan alalla toimiville.

Isännöinnin toimintaympäristön hallinta -koulutuksessa voit suorittaa yhden valitsemasi tutkinnon osan, josta hankit tarvittavat tiedot ja taidot.

Tutkinnon osa

Isännöinnin toimintaympäristön hallinta

Koulutuksen sisältö

Isännöinnin toimintaympäristön hallinta -koulutuksessa voit suorittaa yhden valitsemasi tutkinnon osan, josta hankit tarvittavat tiedot ja taidot.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Harjoittelupaikka opiskelijalle tarvitaan

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Aloitus koulutuspäiviin syksyllä 15.8.2024.

K: Tarvitsenko opintoja varten harjoittelupaikan alusta alkaen?
V: Kyllä, tarvitset joko työharjoittelupaikan tai oppisopimustyöpaikan.

K: Voinko tutkinnon suorittaa ilman harjoittelua?
V: Ei voi, tutkinto on näyttöarvioon perustuva tutkinto.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Asiakaskokemuksen kehittäminen ja palvelumuotoilu, 60 osp, Liiketoiminnan ammattitutkinto

Myyjä esittelee tuotetta asiakkaalle.

Asiakaskokemuksen kehittäminen ja palvelumuotoilu -tutkinnon osa on tarkoitettu sinulle, jos työskentelet palveluprosessien kehittämistehtävissä tavoitteena asiakaskokemuksen parantaminen.

Osallistumalla tähän koulutukseen, opit kehittämään organisaatiosi palveluprosesseja ja asiakaskokemusta hyödyntäen palvelumuotoilun menetelmiä.

Tutkinnon osa

Asiakaskokemuksen kehittäminen ja palvelumuotoilu

Koulutuksen sisältö

Palvelumuotuilun perusteet: Johdatus palvelumuotoiluun, palvelumuotoilun prosessi sekä, palvelumuotoilun työkalut ja menetelmät
Digitaalinen palvelumuotoilu: Digitaalisen palvelumuotoilun käsitteet, digitaalisen palvelumuotoilun hyödyntäminen yrityksen verkkopalvelun kehittämisessä, digitaalisen palvelumuotoilun reittikartta, digitaalisen palvelumuotoilun datan keruu, sekä lean -ajattelun hyödyntäminen digitaalisessa palvelussa

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Tutkinnon osan suorittaminen edellyttää palveluprosessien kehittämistehtävissä toimimisen

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hevostalouden perustutkinto, hevostenhoitaja

Hevostenhoitaja

Hevostenhoitajat taluttavat hevosia.

Hevostalouden perustutkinto, hevostenhoitaja, on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Viihdytkö hyvin hevosten parissa, ja haluat jatkuvasti ylläpitää ja kehittää hevosten käsittelytaitoasi?
Onko sinulla oma-aloitteisuutta ja pidät työstä, jossa tehdään myös fyysistä kuntoa vaativia tehtäviä?
Hevostenhoitaja, hevostalouden perustutkinto tarjoaa hyvän väylän hevosalalle ja hevosalan eri ammatteihin.

Hevostenhoitajana vastaat hevosten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Tämän koulutuksen aikana opit huolehtimaan hevosten terveydestä ja hyvinvoinnista, tekemään päivittäisiä tallitöitä, huoltamaan varusteita, ruokkimaan hevosia sekä liikuttamaan hevosia ajaen ja ratsastaen.

Pääset osallistumaan myös siitoshevosten ja varsojen hoitoon oriasemalla. Työtehtäväsi tulevassa ammatissa riippuvat hyvin pitkälti tallista jossa työskentelet. Työskentelymahdollisuuksia hevostenhoitajalle on Suomessa sekä ulkomailla.

Koulutuksen sisältö

KOULUTUKSEN SISÄLTÖ:
Pakolliset tutkinnonosat:
Hevosten päivittäisistä hoitotoimista huolehtiminen 10 osp
Hevostalouden perustehtävissä toimiminen 20 osp
Hevosten liikunnasta huolehtiminen 20 osp
Hevosten kuljettaminen 5 osp
Hevosalan yrityksessä toimiminen10 osp

Valinnaiset tutkinnonosat yhteensä 80 osp
Yhteiset tutkinnonosat 35 osp

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat

Opiskelu on maksutonta alle 20-vuotiaille, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa.

Muuta huomioitavaa

Jokaiselle opiskelijalle laaditaan opintojen alussa henkilökohtainen osaamisenkehittymissuunnitelma.
Opinnot voidaan toteuttaa lähiopintoina koulun oppimisympäristöissä tai monimuotoisesti opiskellen alan työpaikoilla.

Työpaikan opiskelija hankkii itse.
Työpaikaksi soveltuu talliyritys, jossa opiskelija pääsee mahdollisimman monipuolisesti harjoittelemaan tutkinnonosien ammattitaitovaatimuksia.
Työpaikka voi vaihtua opintojen aikana opiskelijan tarpeiden mukaan. Ravisuuntautuvan opiskelijan työpaikan tulisi olla aktiivisesti toimiva ravitalli.

Hingunniemessä voi majoittua, majoituksien varaaminen lähijaksoille:
https://ysao.fi/opiskelu-ysaolla/majoitusvaraus-hingunniemi/

Lähijaksoilla asuminen ja ruokailu on maksuton.
Tallipaikka maksullinen.

Oman hevosen voi ottaa mukaan.
Lähijaksoille tuleva opiskelija varaa tallipaikan osoitteessa: https://ysao.fi/tuote/vierastallipaikka-hingunniemi/#main

K: Saako oman hevosen ottaa mukaan koululle?
V: Oman hevosen tuominen on mahdollista.

K: Miten koululta pääsee kulkemaan asuntolalle?
V: Asuntolalle on järjestetty koulun puolesta kyyditykset.

K: Tarvitseeko minulla olla aikaisempaa kokemusta hevosista?
V: Aikaisempaa kokemusta ei tarvitse olla.

K: Saako asuntolalle ottaa lemmikin?
V: Tällä hetkellä lemmikin ottaminen asuntolalle ei ole sallittua.

K: Kuinka usein on lähijaksoja, jos opiskelen pääasiassa työpaikalla?
V: Lähijaksojen määrä suunnitellaan HOKS:in yhteydessä

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hevostalouden perustutkinto, ratsastuksenohjaaja

Ratsastuksenohjaaja

Ratsastuksenohjaaja ohjaa tuntia.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Ratsastuksenohjaajan suuntautumisopintoihin on hyvä olla jo aloittamisvaiheessa riittävä ratsastustaito.

Ratsastuksenohjaaja on hevosalan moniosaaja. Koulutuksen aikana opit ratsastamaan paremmin erilaisia hevosia, pitämään turvallisia ja erilaisia asiakasryhmiä kehittäviä ratsastustunteja. Tietosi ja taitosi ovat uusimman tiedon pohjalle rakennettuja. Osaat suunnitella ja toteuttaa hevosten hoidon kokonaisuuden kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Kehityt opintojen aikana entistäkin paremmaksi asiakaspalvelijaksi ja verkostoitujaksi.
Opintojen lopuksi pystyt ratsastamaan kouluratsastusta tasolla HeA, esteratsastusta tasolla 105 cm, hyppäämään 80 cm maastoesteitä. Osaat myös ohjata ratsastusta tasolla HeB ja 80cm, sekä vetää maastoryhmiä. Lisäksi pystyt työskentelemään vastuullisena ohjaajana ja hevostenhoitajana ratsastuskoulussa, tai omassa yrityksessä.
Hevostalouden perustutkinnon suorittanut ratsastuksenohjaaja saa SRL:n myöntämän kansainvälisen ratsastuksenopettajan työpassin (kansainvälinen taso I). Tutkinnon suorittaneet työllistyvät hyvin ulkomaillekin, ja jo koulun aikana voit suorittaa opintoja ulkomailla.

Koulutuksen sisältö

• Hevosten päivittäisistä hoitotoimista huolehtiminen 10 osp
• Hevostalouden perustehtävissä toimiminen 20 osp
• Hevosten liikunnasta huolehtiminen 20 osp
• Hevosten kuljettaminen 5 osp
• Hevosalan yrityksessä toimiminen 10 osp
• Ratsastuksenohjaajana toimiminen 30 osp
• Ratsastuksenohjaajan ratsastaminen 30 osp
• Valinnainen tutkinnonosa 20 osp
• Yhteiset tutkinnon osat 35 osp

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

2,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat

Opiskelu on maksutonta alle 20-vuotiaille, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa.

Muuta huomioitavaa

Ratsastuksenohjaajan koulutus on antoisa, mutta vaatii jo aloitusvaiheessa riittävän ratsastustaidon ja hevoskokemuksen. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisenkehittymissuunnitelma.
Opinnot voidaan toteuttaa lähiopintoina koulun oppimisympäristöissä tai monimuotoisesti opiskellen alan työpaikoilla. Hingunniemessä ratsastuksenohjaajaksi opiskeleva ratsastaa ja kilpailee koulun hevosilla, ja pääsee harjoittelemaan ohjaustaitoja pitämällä tunteja vertaisryhmilleen.
Työpaikan opiskelija hankkii itse. Työpaikaksi soveltuu talliyritys, jossa opiskelija pääsee mahdollisimman monipuolisesti harjoittelemaan tutkinnonosien ammattitaitovaatimuksia.
Työpaikka voi vaihtua opintojen aikana opiskelijan tarpeiden mukaan. Työpaikalta pitää löytyä hevosia, joiden taso riittää ohjaajan tutkintovaatimukseen HeA, 105cm ja 80cm maastoesteet. Työpaikalla pitää myös olla ratsastustuntitoimintaa riittävästi.
Oppilaitoksella on mahdollisuus majoittua opintojen aikana https://ysao.fi/opiskelu-ysaolla/majoitusvaraus-hingunniemi

K: Voinko ottaa mukaan oman hevosen?
V: Oman hevosen voi ottaa mukaan. Lähijaksoille tuleva opiskelija varaa tallipaikan osoitteessa: https://ysao.fi/tuote/vierastallipaikka-hingunniemi/#main
Päiväopiskelija voi mahdollisesti saada maksullisen tallipaikan ratsutallista. Tiedustelut ammatinohjaajilta puh. 0400 793139.

K: Miten koululta pääsee kulkemaan asuntolalle?
V: Asuntolalle on järjestetty koulun puolesta kyyditykset.

K: Millainen ratsastustaito ohjaajaksi haluavalla pitäisi olla jo hakuvaiheessa?
V: Ratsastustaito pitäisi olla mielellään HeB ja estetaso 80cm.

K: Saako asuntolalle ottaa oman lemmikin?
V: Tällä hetkellä lemmikin ottaminen asuntolalle ei ole sallittua.

K: Kuinka usein on lähijaksoja, jos opiskelen pääasiassa työpaikalla?
V: Lähijaksojen määrä suunnitellaan Hoksin yhteydessä. Pakollisia tutkinnonosia voi opiskella osittain verkossa. Ratsastuksenohjaajan suuntautumisopinnoissa lähijaksoja on yleensä 5 x 5pv.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hevostalouden perustutkinto, Valjassepän perusopinnot

Hevostalouden perustutkinto tai ammattitutkinto, valjasseppä omaa a hyvät perustiedot ja taidot valjassepän työstä, erilaisten hevosvarusteiden, kuten kuvassa olevien valjaiden, valmistamisesta ja korjaamisesta.

Valjassepän perusopinnot on suunnattu hevosvarusteiden korjaamisesta ja valmistamisesta kiinnostuneille.

Tämän koulutuksen myötä saat hyvät valmiudet huoltaa, korjata ja valmistaa hevosurheilun eri varusteita.
Näiden opintojen jälkeen sinulla on mahdollisuus hakeutua opiskelemaan Hevostalouden ammattitutkinnon, Valjassepän opintoihin.

Tutkinnon osa

Hevosvarusteiden huoltaminen ja korjaaminen

Koulutuksen sisältö

Hevosvarusteiden huoltaminen ja korjaaminen, 20 osp
Hevosvarusteiden valmistaminen ja sovittaminen, 40 osp

Linkki tutkinnon perusteisiin

Aloituspaikat

10

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Koulutus on sopiva sinulle, mikäli sinulla on jo soveltuva ammatillinen perustutkinto, kuten maatalousalan tai hevostalouden perustutkinto ja/tai omaat riittävän hevosalan osaamisen.
Sinulla on tuntemusta hevosurheilun eri lajeista (mm. ratsastus- ja raviurheilu) ja niissä käytettävistä varusteista.

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Opiskelijalle laaditaan Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Osaamisen tunnistamisen perusteella määritellään koulutuksen laajuus ja koulutuksen sivu- vai päätoimisuus.

Oppilaitoksella on mahdollisuus majoittua lähiopintojen aikana https://ysao.fi/opiskelu-ysaolla/majoitusvaraus-hingunniemi/

K: Voiko koulutuksen suorittaa työn ohessa?
V: Kyllä, koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena.

K: Kuinka usein on lähijaksoja?
V: Lähijaksoja on yhdeksän ja ne ovat kestoltaan 4-5 pv, sisältäen näytöt.

K: Etäjaksojen sisältö?
V: Opiskeluun oleellisesti liittyvä etäjaksoilla tapahtuva käytännön harjoittelu, hevosvarusteiden valmistus ja korjaus vaativat hyvää aikataulun organisointia.

K: Harjoitustöihin tarvittavat työvälineet ja materiaalit?
V: Opintojen alussa opiskelija saa käyttöönsä täyden ammattityövälineistön, jolla hän pystyy etäjaksoilla tekemään opintoihin liittyvät hevosvarusteiden valmistus ja korjaus harjoitustyöt. Opiskelijalla on mahdollisuus lunastaa käytössään olevat ammattityövälineet itselleen opintojen aikana.
Harjoitustöihin tarvittavat materiaalit saa koululta ja omat harjoitustyöt saa lunastaa itselleen materiaalien hinnalla.

K: Kauanko koulutus kestää?
V: Koulutuksen kokonaiskesto on noin 11 kk. Lopullinen koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaistamisessa.

K: Koulutuksen hinta?
V: Koulutus on maksuton.

K: Majoitus?
V: Majoittuminen on mahdollista opiskelijoille varatuista majoitustiloissa. Majoitus on maksuton.

K: Ruokailu?
V: Oppilaitoksen Ravintola Aisakellossa on tarjolla aamiainen, lounas ja päivällinen. Ruokailu on maksuton.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
30.08.2024

Hevostalouden perustutkinto, hevospalveluohjaaja

Hevospalveluohjaaja

Henkilö laittaa hevoselle satulaa tallin käytävällä.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Viihdytkö hyvin hevosten ja ihmisten parissa, ja haluat jatkuvasti ylläpitää ja kehittää hevosten käsittelytaitoasi ja ohjata ihmisiä hevosharrastusten parissa?
Onko sinulla oma-aloitteisuutta ja pidät työstä, jossa tehdään myös fyysistä kuntoa vaativia tehtäviä?
Hevospalveluohjaaja, hevostalouden perustutkinto tarjoaa hyvän väylän hevosalan osaajaksi ja asiakaspalvelijaksi.
Hevospalveluohjaajana vastaat hevosten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja valitsemastasi hevosen eri käyttömuodosta.
Työtehtäväsi tulevassa ammatissa riippuvat hyvin pitkälti tallista jossa työskentelet.
1) Hevospalveluohjaaja ratsastuskouluun
2) Hevospalveluohjaaja islanninhevosratsastukseen (askellajit)
3) Hevospalveluohjaaja lännenratsastukseen
4) Hevospalveluohjaaja vikellykseen
5) Hevospalveluohjaaja valjakkoajoon
6) Hevospalveluohjaaja hevosretkiin ja vaelluksiin
7) Hevospalveluohjaaja ravi- tai ponikouluun tai monteratsastukseen
8) Hevospalveluohjaaja työ- ja käyttöajoon

Koulutuksen sisältö

Pakolliset tutkinnonosat:
Hevosten päivittäisistä hoitotoimista huolehtiminen 10 osp
Hevostalouden perustehtävissä toimiminen 20 osp
Hevosten liikunnasta huolehtiminen 20 osp
Hevosten kuljettaminen 5 osp
Hevosalan yrityksessä toimiminen10 osp
Hevospalveluohjaajana toimiminen 40 osp

Valinnaiset tutkinnonosat yhteensä 40 osp
Yhteiset tutkinnonosat 35 osp

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat

Opiskelu on maksutonta alle 20-vuotiaille, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa.

Muuta huomioitavaa

Jokaiselle opiskelijalle laaditaan opintojen alussa Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma.
Opinnot voidaan toteuttaa monimuotoisesti opiskellen alan työpaikoilla, koulutus- tai oppisopimuksella. Teoriaopinnot suoritetaan verkon välityksellä.

Työpaikan opiskelija hankkii itse.
Työpaikaksi soveltuu talliyritys, jossa opiskelija pääsee mahdollisimman monipuolisesti harjoittelemaan tutkinnonosien ammattitaitovaatimuksia.
Työpaikka voi vaihtua opintojen aikana opiskelijan opintovalintojen mukaan.

Hingunniemessä voi majoittua, majoituksien varaaminen lähijaksoille:
https://ysao.fi/opiskelu-ysaolla/majoitusvaraus-hingunniemi/

Lähijaksoilla asuminen ja ruokailu on maksuton.
Tallipaikka maksullinen.

Oman hevosen voi ottaa mukaan.
Lähijaksoille tuleva opiskelija varaa tallipaikan osoitteessa: https://ysao.fi/tuote/vierastallipaikka-hingunniemi/#main

K: Saako oman hevosen ottaa mukaan koululle?
V: Oman hevosen tuominen on mahdollista.

K: Miten koululta pääsee kulkemaan asuntolalle?
V: Asuntolalle on järjestetty koulun puolesta kyyditykset.

K: Tarvitseeko minulla olla aikaisempaa kokemusta hevosista?
V: Aikaisempaa kokemusta ei tarvitse olla. Hevosharrastustaustasta on hyötyä alalle tulevalla.

K: Saako asuntolalle ottaa lemmikin?
V: Tällä hetkellä lemmikin ottaminen asuntolalle ei ole sallittua.

K: Kuinka usein on lähijaksoja, jos opiskelen pääasiassa työpaikalla?
V: Lähijaksojen määrä suunnitellaan HOKS:in yhteydessä

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Komulainen Tarja
puh. +358 400 798 529
sähköposti: tarja.komulainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
27.09.2024

Hevostalouden ammattitutkinto, hevoshieroja

Hevoshieroja

Hevostenhoitaja antaa hevoselle lämpöhoitoa.

Hevostalouden ammattitutkinto, hevoshieroja -koulutus on suunnattu sinulle joka olet hevostalouden ammattilainen ja haluat syventää osaamistasi hevosten hyvinvoinnissa, hevoshieronnassa ja hevosalan yrittäjyydessä.

Hevostalouden ammattitutkinto, hevoshieroja -koulutuksessa opit hieromaan hevosia klassisen hieronnan periaatteilla ja toimimaan itsenäisenä ammatinharjoittajana.
Koulutukseen sisältyy yritystalouden opintoja, jolloin saat osaamista yrittäjyyden kiemuroihin sekä opit huolehtimaan hevosten hyvinvoinnista ja käsittelemään niitä turvallisesti.
Koulutuksen aikana luot kontakteja alan ammattilaisten kanssa ja hankit osaamista monipuolisesti hevostalouden eri osa-alueista.

Osaamisala

Hevoshierontapalvelujen tuottamisen osaamisala

Koulutuksen sisältö

Hevostalouden ammattitutkinnon pakolliset tutkinnon osat:
– Hevosten hyvinvoinnista huolehtiminen, 25 osp
– Hevosalan yrittäjän toimiminen, 25 osp

Hevoshierontapalvelujen tuottamisen osaamisalan pakollinen tutkinnon osa:
– Hevosten hierominen, 80 osp

Lisäksi 20 osp:n valinnainen
Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta, toisesta ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Aloituspaikat

12

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Pohjakoulutus vaatimuksena Hevostalouden perustutkinto tai sitä vastaavat tiedot ja taidot käytännön elämästä.
Vastaavat tiedot ja taidot tarkoittavat, että henkilöllä on vahva osaaminen hevosten hyvinvoinnista ja käytännön hoitotoimenpiteistä.
Tämä kattaa laajan kirjon taitoja, kuten hevosen päivittäinen hoito, anatomian ymmärtäminen, ruokinnan hallinta, lääkinnän perusteet sekä erilaiset liikutusmuodot.

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Pakollisten tutkinnon osien suorittaminen on mahdollista aloittaa kaksi kertaa vuodessa, jolloin opiskeluaika vaihtelee 13-21 kk:den välillä.
Opiskelijalle laaditaan Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Osaamisen tunnistamisen perusteella määritellään koulutuksen laajuus ja koulutuksen sivu- vai päätoimisuus.
Pakolliset tutkinnon osat on mahdollista suorittaa ohjatusti verkossa. Hieronnan lähijaksoille on läsnäolopakko.
Opiskeluun oleellisesti liittyvä etäjaksoilla tapahtuva käytännön harjoittelu (hevosten hieronta) edellyttää hyvää oman aikataulun organisointia ja hevostallien verkostoa/ sen vahvistamista.
Liikkuminen eri talleille edellyttää, että käytössä on kulkuväline ja taloudellinen resurssi käyttää sitä.
Hierottavia hevosia on opintojen aikana hankittava n. 50 ja kutakin hevosta on hierottava 3–4 kertaa.

Oppilaitoksella on mahdollisuus majoittua lähiopintojen aikana https://ysao.fi/opiskelu-ysaolla/majoitusvaraus-hingunniemi/

K: Voiko koulutuksen suorittaa työn ohessa?
V: Kyllä, koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena.

K: Kuinka usein on lähijaksoja?
V: Lähijaksoja on 2–4 pv/kk ja ne toteutetaan arkipäivisin.

K: Etäjaksojen sisältö?
V: Opiskeluun oleellisesti liittyvä etäjaksoilla tapahtuva viikoittainen harjoittelu (hevosten hieronta) vaatii hyvää aikataulun organisointia, koska hierottavia hevosia on opintojen aikana hankittava n. 50 ja kutakin hevosta on käytävä hieromassa 3-4 kertaa.

K: Kauanko koulutus kestää?
V: Koulutuksen kokonaiskesto on noin 13 – 21 kk, riippuen valitsetko pidemmän vai lyhyemmän opiskeluajan. Lopullinen koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaistamisessa.

K: Koulutuksen hinta?
V: Koulutuksen hinta on 400€ (sis. lähi- ja etäopetus sekä näytöt, ei erillistä näyttömaksua).

K: Majoitus?
V: Majoittuminen on mahdollista opiskelijoille varatuista majoitustiloissa. Majoitus on maksuton.

K: Ruokailu?
V: Oppilaitoksen Ravintola Aisakellossa on tarjolla aamiainen, lounas ja päivällinen. Ruokailu on omakustanteinen.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Hevostalouden ammattitutkinto, Hevospalvelujen tuottaja

Hevospalvelujentuottaja

Ratsastuksenohjausta metsässä.

Koulutus on tarkoitettu sinulle, hevosalan tutkinnon suorittaneelle tai opetus-, kasvatus-, sosiaali- tai terveydenhoitoalan ammattilaiselle, kun sinulla on em. riittävä osaaminen hevostaloudesta. Koulutus sopii erinomaisesti yrittäjänä toimivalle ratsastuksenohjaajalle, -opettajalle, hevostenhoitajalle ja hevospalveluita tarjoavalle talliyrittäjälle, kun haluat kehittää ja monipuolistaa omaa yritystoimintaasi.

Hevospalvelujentuottaja -koulutuksen myötä opit monialaista osaamista erilaisten hevosavusteisten palvelujen tuottamisesta, erityistä tukea ja ohjausta tarvitseville asiakkaille.

Osaamisala

Hevosavusteisten palvelujen tuottamisen osaamisala

Koulutuksen sisältö

Hevostalouden ammattitutkinnon pakolliset tutkinnon osat:
– Hevosten hyvinvoinnista huolehtiminen, 25 osp
– Hevosalan yrittäjän toimiminen, 25 osp

Hevosavusteisten palvelujen tuottamisen osaamisalan pakolliset tutkinnon osat:
– Hevosavusteisten palvelujen tuotteistaminen, 40 osp
– Hevosen käyttäminen hevosavusteisissa palveluissa, 40 osp

Lisäksi 20 osp:n valinnainen
Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta, toisesta ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Aloituspaikat

10

Koulutuksen suunniteltu kesto

1-1,5 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Ammattitutkintoon hakeutuvalta hevostalouden perustutkinto tai hevosalan työelämässä hankitut perustutkintoa vastaavat tiedot ja taidot.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Osalle koulutuksen lähijaksoille on mahdollista ottaa oma hevonen tai poni mukaan, avustavia harjoituksia varten. Hevosen majoitus oppilaitoksen Vierastallissa on maksullista.

K: Tarvitseeko koulutuksessa omaa hevosta?
V: Kyllä tarvitsee, hevosavusteiseen toimintaan soveltuvan hevosen tai hevosia, poneja. Aasitkin soveltuvin osin.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tilan ja esillepanon visuaalinen suunnittelu ja toteutus, 60 osp, Liiketoiminnan ammattitutkinto

Tilan visuaalisuuden suunnittelu on tärkeää.

Tämä tutkinnon osa on tarkoitettu sinulle, mikäli työskentelet kivijalkamyymälässä ja haluat kehittää taitojasi tilan ja esillepanon visuaalisessa suunnittelussa.

Koulutukseen osallistumalla saat valmiuksia ideoida ja suunnitella myymälä- tms. tilan ja esillepanot toimivaksi kokonaisuudeksi ottaen huomioon asiakaskierron ja kalusteet. Osaat ottaa suunnittelussa huomioon tilan, värit ja valaistuksen, sekä hyödyntää sommittelun periaatteita ja soveltaa esillepanon tekniikoita.

Tutkinnon osa

Tilan ja esillepanon visuaalinen suunnittelu ja toteutus

Koulutuksen sisältö

– Markkinoinnin perusteet
– Kivijalkamyymälän visuaalinen ilme
– Esillepanon perusteet kivijalkakaupassa
– Markkinointikampanjat
– Messuosaston esillepano ja rakentaminen

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Tutkinnon osan suorittaminen edellyttää, että voi työssään suunnitella ja toteuttaa myymälän esillepanoja.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
15.05.2024

Tapahtumatuotanto, 60 osp, Liiketoiminnan ammattitutkinto

Tapahtumatuotanto.

Tämä tutkinnon osa on tarkoitettu sinulle, jonka työtehtäviin kuuluvat erilaisten tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen joko yksin, tai yhdessä työryhmän kanssa.

Koulutuksessa saat valmiuksia ideoida ja suunnitella toimeksiantajan liiketoimintaa tukevan tapahtuman sekä markkinoida tapahtuma kohderyhmiä kiinnostavalla viestinnällä kanavissa, joista heidät parhaiten tavoittaa.

Tutkinnon osa

Tapahtumatuotanto

Koulutuksen sisältö

-Tapahtumatuotannon perusteet
– Markkinoinnin perusteet
– Markkinointiviestinnän ja mainonnan muodot
– Digitaalinen markkinointi

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
15.05.2024

Ratkaisumyynti, 60 osp, Liiketoiminnan ammattitutkinto

Ratkaisumyyjän käsissä on ideapalikat.

Tämä koulutus on tarkoitettu sinulle, joka toteutat työssäsi suunnitelmallista ja tavoitteellista ratkaisumyyntiä, kontaktoit asiakkaita, teet tarjouksia ja seuraat kauppojen toteutumista.

Osallistumalla koulutukseen, saat valmiuksia suunnitelmalliseen ratkaisumyyntiin, kokonaisvaltaiseen asiakkuuksien hoitamiseen ja hallintaan, sekä ratkaisumyyntiprosessin edelleen kehittämiseen.

Tutkinnon osa

Ratkaisumyynti

Koulutuksen sisältö

– Parasta Palvelua -koulutus
– Henkilökohtainen myyntityö
– Insights – valmennus / tehoa myyntiin – Valmennuksen käytyäsi tunnistat erityyppiset asiakkaat ja osaat luoda oikeanlaisia myyntistrategioita eri tilanteisiin.
– Kaupanteon asiakirjat

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Tutkinnon osan suorittaminen edellyttää toimimista myynnin tehtävissä, joissa kontaktoidaan asiakkaita, laaditaan tarjouksia asiakkaille, sekä seurataan kauppojen toteutumista.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
15.05.2024

Projektinhallinta, 60 osp, Liiketoiminnan ammattitutkinto

Projektinhallinta -tiimin suunnittelua työpöydällä.

Projektinhallinnan tutkinnon osa sopii sinulle, jos tehtäviisi kuuluu suunnitella ja toteuttaa työhösi liittyviä projekteja.

Osallistumalla tähän koulutukseen saat perusvalmiudet projenktityöskentelyyn:
– Osaat asettaa tavoitteet projektille
– Osaat vaiheistaa projektin ja seurata sen elinkaarta
– Ymmärrät eri roolien merkityksen
– Osaat organisoida projektin

Tutkinnon osa

Projektinhallinta

Koulutuksen sisältö

– Projektin käynnistys
– Projektin suunnittelu
– Projektin toteutus
– Projektin päättäminen

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Tutkinnon osan suorittaminen edellyttää projektinhallinnan tehtävissä työskentelyä.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Opiskelussa hyödynnetään itsenäisesti suoritettavia verkkokursseja, jolloin opiskelu ei ole aikaan tai paikkaan sidottu.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
15.05.2024

Markkinointiviestinnän toimeksianto, 60 osp, Liiketoiminnan ammattitutkinto

Kaksi henkilöä tekee yhdessä markkinointiviestinnän toimeksiantoa.

Tämä koulutus on erityisesti sinulle, joka suunnittelet ja toteutat markkinointiviestinnän toimeksiantoja joko omalle organisaatiolle tai toimeksiantajalle. Markkinointiviestinnän toimeksiantoja voivat olla esimerkiksi erilaiset kampanjat, yrityksen tunnettuuden vahvistaminen, messuille osallistuminen, tapahtumien tuottaminen ja tapahtumien markkinointi.

Koulutukseen osallistumalla opit suunnittelemaan ja toteuttamaan toimeksiantajan liiketoimintaa edistäviä markkinointiviestinnän ratkaisuja eri kanaviin hyödyntäen muun muassa digitaalista markkinointia ja markkinoinnin automaatiota.

Tutkinnon osa

Markkinointiviestinnän toimeksianto

Koulutuksen sisältö

– Markkinoinnin perusteet
– Markkinointiviestinnän mainonnan muodot
– Sosiaalisen median markkinointi
– Sosiaalisen median sisällöntuottaminen
– Markkinointioikeuden perusteet
– Markkinointiviestinnän suunnitteluprosessi ja toimeksianto

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Tutkinnon osan suorittaminen edellyttää toimimisen markkinointiviestinnän työtehtävissä.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Onko koulutus maksuton?
V:Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
15.05.2024

Liiketoiminnan tehtävissä toimiminen, 30 osp, Liiketoiminnan ammattitutkinto

Henkilö selaa kännykällä verkkokauppasivustoa.

Liiketoiminnan tehtävissä toimimisen tutkinnon osa on tarkoitettu sinulle, joka toimit liiketoiminnan tehtävissä ja haluaisit kehittää liiketoiminta- ja asiakaspalveluosaamistasi, työyhteisötaitojasi, sekä omaa työtä ja osaamista.

Koulutukseen osallistumalla vahvistat liiketoiminnan viestintä- ja vuorovaikutustaitojasi, tiimityötaitojasi, erilaisten ihmisten kohtaamisen taitoja, sekä taloudellista ja kannattavaa toimintaa. Saat valmiuksia myös toimia työssäsi työhyvinvointia edistäen ratkaisukeskeisesti ja työturvallisesti, sekä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Tutkinnon osa

Liiketoiminnan tehtävissä toimiminen

Koulutuksen sisältö

– Yrityksen markkinointiympäristö
– Liiketoiminnan viestintä- ja vuorovaikutustaidot
– Taloudellinen toiminta ja kannattavuus
– Työhyvinvointikortti -koulutus
– Monikulttuurisuus työelämässä
– Asiakaspalvelua englanniksi
– Ratkaisukeskeinen työyhteisö -koulutus

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Liiketoiminnan tehtävissä toimimisen tutkinnon osan suorittaminen edellyttää alan tehtävissä toimimisen.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäiviä on keskimäärin 1-2 kertaa kuukaudessa.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
15.05.2024

Elintarvikealan perustutkinto, Elintarvikkeiden valmistaja

Elintarvikkeiden valmistaja

Elintarvikealan perustutkinto, elintarvikkeiden valmistaja pakkaa ruokaa keittiössä.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Haluatko oppia valmistamaan erilaisia ruokatuotteita? Opiskele itsellesi makunautintoja tuottava ammatti. Elintarvikealan perustutkinto, Elintarvikkeiden valmistaja / Elintarviketeknologian osaamisala -tutkinnon suoritettuasi saat vahvan osaamisen elintarvikealalta.

Tulevaisuuden työpaikkasi voi olla esimerkiksi leipomoissa, kahviloissa, kaupan paistopisteissä, pitopalveluyrityksissä tai ravintoloissa. Saat taidon työskennellä pienemmissä yrityksissä, jossa teet työtä pitkälti käsityönä, tai suurissa tuotantolaitoksissa, jolloin koneet ja niiden käyttö ovat suuremmassa roolissa tuotteiden valmistuksessa.

Osaamisala

Elintarviketeknologian osaamisala

Koulutuksen sisältö

Opiskelun aikana perehdyt monipuoliseen elintarvikealaan. Opit valmistamaan, pakkaamaan ja varastoimaan elintarvikkeita, käyttämään eri työvaiheisiin liittyviä koneita ja laitteita sekä noudattamaan elintarvikealan laatu- ja hygieniavaatimuksia. Lisäksi opit suunnittelemaan omaa työtäsi ja tulkitsemaan työssä tarvittavia ohjeita.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

2,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Oppisopimuskoulutus ! Hakijalla on oltava alan oppisopimustyöpaikka.

Kielitaitovaatimustaso

B1.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Terveyssuositukset

Hyvä fyysinen kunto.

Muut mahdolliset kustannukset

Kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Huomioithan, että ihottumat ja allergiat saattavat aiheuttaa terveydellisiä rajoitteita alalla toimimiseen.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
27.09.2024

Asiakashankinta, 60 osp, Liiketoiminnan ammattitutkinto

Asiakashankita.

Asiakashankinnan koulutus sopii erityisesti sinulle, joka työskentelet yritysmyynnissä ja kontaktoit asiakkaita tuotteiden ja palveluiden myynnissä.

Osaat suunnitella ja toteuttaa asiakashankintaa tavoitteellisesti, sekä arvioida ja kehittää asiakashankintaa edelleen.

Tutkinnon osa

Asiakashankinta

Koulutuksen sisältö

– Asiakkuuksien hallinta
– Asiakaskäyttäytyminen ja segmentointi
– Henkilökohtainen myyntityö
– Insights Discovery – valmennus (valmennuksen käytyäsi tunnistat erityyppiset asiakkaat ja osaat luoda oikeanlaisia myyntistrategioita eri tilanteisiin)
– Taloudellinen toiminta ja kannattavuus

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Tutkinnonosan suorittaminen edellyttää asiakashankintaan liittyvissä työtehtävissä toimimisen.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
15.05.2024

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, tarjoilija

Tarjoilija

Ravintola- ja cateringalan opiskelija, tarjoilija tuo lautasannosta asiakkaalle ravintola Oppimestarin oppimisympäristössä.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto-opiskelija, tarjoilijan työssä pääset näyttämään kädentaitojasi ja näet työn tulokset heti. Tarjoilijana hallitset erityyppisten ravintoloiden salityöskentelyn, huolehdit ravintolan tekstiileistä, astioista sekä osaat kattaa ja siistiä pöytiä.
Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, tarjoilija -koulutuksen suoritettuasi osaat:
– toimia asiakaspalvelijan tehtävissä erilaisin liikeideoin tai toiminta-ajatuksin toimivissa ravintoloissa tai julkisen sektorin toimipaikoissa
– kunnostaa asiakastiloja
– laittaa esille myytäviä tuotteita
– esitellä, myydä ja tarjoilla ruokia sekä juomia

Pääset asiakaspalvelualalle tekemään myyntityötä, kassatoimintoja, erilaisia tarjoilutapoja ja olemaan esillä. Voit hyödyntää sosiaalisia- ja yhteistyötaitojasi sekä joustavia ryhmätyötaitoja nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Erilaisten asiakasryhmien kanssa voit hyödyntää mm. kielitaitoasi. Tarjoilijana sinulla on vahva ruoka- ja juomatuntemus, joka on tärkeä osa ammattitaitoasi.

Tarjoilijana työpaikkasi voi olla anniskelu- ja ruokaravintolat, kahvilat, laivaravintolat, yökerhot, henkilöstöravintolat, liikenneasemat, pikaruokalat, juhla- ja pitopalveluyritykset sekä matkailu- ja suurtalousalan toimipaikat.

Osaamisala

Asiakaspalvelun osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Pitääkö minun olla alan töissä koulutuksen aikaan?
V: Pitää, mutta työpaikkaa ei tarvitse olla valmiina. Autamme työpaikan hankkimisessa.

K: Voinko olla työpaikalla oppimassa kotipaikkakunnallani?
V: Kyllä voit.

K: Onko näyttö pakko suorittaa?
V: Tähän koulutukseen kuuluu näyttöjä.

K: Mitä kustannuksia minulle tulee koulutuksesta?
V: Työkengät ja työskentelyyn sopivat vaatteet sekä mahdollisesti matkakustannukset lähipäiville ja työpaikalle.

K: Voinko opiskella oppisopimuksella?
V: Kyllä voi.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
02.10.2024

Myynnin ja asiakaspalvelun suunnittelu ja toteuttaminen, 60 osp, Liiketoiminnan ammattitutkinto

Myynnin ja asiakaspalvelun suunnittelua.

Tämä koulutus on tarkoitettu sinulle, joka työskentelet myynti- ja asiaspalvelutehtävissä eri toimialoilla.

Opit suunnittelemaan ja toteuttamaan myyntityötäsi tavoitteellisesti ja tuloksekkaasti, sekä palvelemaan asiakkaasi asiakaslähtöisesti. Lisäksi opit ymmärtämään asiakaskokemuksen merkityksen osana tavoitteellista ja tuloksekasta myyntityötä ja asiakkuuksien edelleen kehittämistä.

Tutkinnon osa

Myynnin ja asiakaspalvelun suunnittelu ja toteuttaminen

Koulutuksen sisältö

– Parasta Palvelua – asiakaspalvelukoulutus
– Insights Discovery – valmennus (valmennuksen käytyäsi tunnistat erityyppiset asiakkaat ja osaat luoda oikeanlaisia myyntistrategioita eri tilanteisiin)
– Henkilökohtainen myyntityö
– Asiakaskäyttäytyminen ja segmentointi
– Asiakkuuksien hallinta
– Markkinointioikeuden perusteet

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Liiketoiminnan ammattitutkinnon suorittaminen edellyttää alan tehtävissä työskentelyn. Sopii alalla oleville ja alan vaihtajille.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
15.05.2024

Asiakassuhteiden hoito, 40 osp, Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto

Lähiesimies kehittää asiakkuuden hoitoa.

Asiakassuhteiden hoito -tutkinnon osa on tarkoitettu sinulle, joka työskentelet päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön, tai vastaavan lähiesimiehenä tai työryhmän vetäjänä. Lisäksi päivittäisiin työtehtäviisi kuuluvat asiakkuuksien hoitaminen ja kehittäminen.

Saat valmiuksia hoitaa ja kehittää asiakkuuksia suunnitellusti huomioiden erilaiset asiakkuudet ja niihin kohdentuvat toimenpiteet asiakassuhteen kehittymisen ja asiakastyytyväisyyden varmistamiseksi.

Tutkinnon osa

Asiakassuhteiden hoito

Koulutuksen sisältö

Keskeisiä aiheita ovat:
– Asiakastiedon hallinta, keruu ja rekisteröinti
– Asiakasryhmittely (perustelut ryhmittelylle)
– Arvon tuottaminen asiakkaalle
– Tavoitteet ja strategiat eri asiakasryhmille
– Asiakastyytyväisyyden mittaaminen
– Asiakaskokemuksen merkitys liiketoiminnalle
– Asiakkuuksien johtaminen

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Tutkinnon osan suorittaminen edellyttää päivittäisjohtamisen tehtävissä toimimista sekä asiakkuuksien hoitamista ja kehittämistä.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
15.05.2024

Ajoneuvoalan ammattitutkinto, korjaamopalvelun osaamisala

Ajoneuvojen korjaushalli.

Autoalan perustutkinto tai vähintään 3 vuoden työkokemus autoalalta.

Onko sinulla autoalan perustutkinto tai vähintään 3 vuoden kokemus alalta? Ehkä haluat jatkokouluttautua ja suorittaa ammattitutkinnon, jota arvostetaan? Ajoneuvoalan ammattitutkinnon suoritettuasi lisäät osaamistasi nopeasti kehittyvän tekniikan parissa.

Osaamisala

Korjaamopalvelun osaamisala

Koulutuksen sisältö

Mekaanikon työ, osaamisvaatimukset,
asiakaspalvelu.
Ajoneuvoilmastointien komponentit,
toiminta, huolto, testaus ja vian haku.
Ajoneuvoilmastoinnin asentajan
pätevyyskoulutus ja -koe.
Sähkö- ja hybridiautotekniikan
perusteet, autoalan SFS 6002
sähkötyöturvallisuustutkinto.
Moottorin ohjausjärjestelmät,
polttoaineen ruiskutus- ja sytytys järjestelmät.
Moottorin ohjausjärjestelmien testaus
ja vianhaku.
Ajoneuvojen sähkötekniikan perusteet,
komponentit, CAN väylät ja ajoavustimet.
Sähkökomponenttien ja sähkö järjestelmien testaus ja vian haku.
Testereiden ja mittalaitteiden käyttö
järjestelmien vian haussa.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Vähintään B luokan ajokortti.
Koulutus toteutetaan oppisopimuksena ja edellyttää työsuhdetta autokorjaamolla.

Kielitaitovaatimustaso

Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Pitääkö minun olla alan töissä koulutuksen aikaan?
V: Pitää olla, koska koulutus suoritetaan oppisopimuksella.

K: Voinko osallistua koulutukseen työn ohessa?
V: Kyllä.

K: Onko näyttö pakko suorittaa?
V: Kyllä, tutkintoon kuuluu näyttöjen suorittaminen.

K: Miten näyttö tehdään?
V: Työpaikalla normaaleissa työtehtävissä.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Härö Riitta
puh. +358 400 793 179
sähköposti: riitta.haro@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
15.05.2024

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, toimitilahuoltaja

Toimitilahuoltaja

Toimitilahuoltaja pesee ikkunaa.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Kiinnostaako sinua työskentely puhtauden ja hygienian parissa? Haluatko työn, jossa saat liikkua tilasta toiseen? Puhtaus, siisteys ja järjestys eivät synny työpaikoille, hoitolaitoksiin ja kiinteistöihin itsestään.

Toimitilahuoltajana toimit asiakaskohteessa toimitilahuollon työtehtävissä ja asiakaspalvelutilanteissa asiakaskohteen palvelusopimuksen mukaisesti. Osaat suunnitella ja toteuttaa puhtauspalveluja erilaisissa asiakaskohteissa, joita ovat asuinkiinteistöt, hotelli- ja majoitustilat, kauppakeskukset ja myymälätilat, kodin erityistilanteet, liikennevälineet, oppilaitokset ja päiväkodit, sosiaalihuoltolaitokset, terveydenhuoltolaitokset, teollisuuslaitokset, terveydenhuoltotilat tai kylpylä- ja uima-allastilat.

Osaamisala

Toimitilahuollon osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

2,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Terveyssuositukset

Hyvä alalle vaadittava terveys

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat

Opiskelu on maksutonta alle 20-vuotiaille, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa.

K: Pitääkö minun olla alan töissä koulutuksen aikana?
V: Kyllä,opintoihin kuuluu työpaikalla oppimista ja autamme työpaikan hankkimisessa

K: Voinko olla työpaikalla oppimassa kotipaikkakunnallani?
V: Kyllä voit.

K: Onko näyttö pakko suorittaa?
V: Tähän koulutukseen kuuluu näyttö.

K: Onko koulutuksessa terveydentilavaatimuksia?
V: Sinulla tulee olla riittävän hyvä terveys siivoustyöhön.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
02.10.2024

Majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyön erikoisammattitutkinto

Hotelli Golden Domen ruokailutila, jossa siivooja siistii ruokailutilan kalustoa.

Majoitus- ja ravitsemisalan esimiehen erikoisammattitutkinnon suorittaja toimii esihenkilötehtävissä, jossa on vähintään yksi alainen.

Majoitus- ja ravitsemisalan esimiehen erikoisammattitutkinnon suorittamalla päivität tietosi nykypäivän työelämän tarpeita vastaaviksi. Sinulla on mahdollisuus osallistua koulutuksen tarjonnan mukaisille asiantuntijaluennoille ja saada opettajilta palautetta työelämälähtöisten harjoitustehtävien palautteessa. Koulutuksen tavoitteena myös sinun kasvamisesi esimiehenä.
Hallitset toimintaympäristösi tuotanto ja / tai palveluprosessit ja seuraat alasi kehitystä. Huomioit ympäristössä tulevat muutokset ja kansainvälisyyden. Teet tulosyksikössä toimintasuunnitelmia, osaat tulkita ja noudattaa alan lainsäädäntöä ja sopimuksia. Osaat opastaa ja ohjata työntekijöitä esimerkilläsi sekä hallita kustannuksia.

Koulutuksen sisältö

Majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyön erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa

– suunnitella, organisoida, ohjata, valvoa ja kehittää päivittäistä toimintaa erilaisten majoitus- ja ravitsemisalan yritysten ja organisaatioiden tulos- ja laatutavoitteiden mukaisesti.
– suunnitella, organisoida ja johtaa päivittäisiä tuotanto- ja asiakaspalveluprosesseja asiakaslähtöisesti pyrkien parhaaseen mahdolliseen asiakastyytyväisyyteen.
– mitoittaa henkilökunnan määrän ja laadun suhteessa toimintaan.
– opastaa, ohjata ja valvoa henkilöstöään muuttuvissa tilanteissa asiakas-, henkilöstö-, työ- ja tuoteturvallisuuden huomioiden
omaa alaansa ja organisaation toimintaa koskevan lainsäädännön, viranomaisohjeet ja määräykset siten, että pystyy johtamaan ja valvomaan työtä.
– johtaa omalla esimerkillään ja ymmärtää viestinnän ja vuorovaikutuksen merkityksen esimiestyössä.
– toimia palveluhenkisesti, vastuullisesti ja yhteistoiminnallisesti organisaation sisäisistä ja ulkoisista asiakkaista huolehtien
hoitaa asiakas-, sidosryhmä- ja verkostosuhteita.
– työskennellä sitoutuneesti, vastuullisesti, oma-aloitteisesti ja luottamuksellisesti.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Terveyssuositukset

Huomioithan, että työ on pääsääntöisesti seisomatyötä ja vaatii hyvää fyysistä kuntoa sekä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

.

K: Onko koulutus maksuton?
V: Oppisopimuksella koulutus on maksuton. Muutoin opiskelumaksu on 250€ tai 150€ osatutkinnossa.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Tutkintokoulutuksen määrä ja tarve suunnitellaan opintojen alussa. Tutkintokoulutusta on tarjolla YSAOlla Iisalmessa lähiopetuksena tai verkko-opintoina.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kodinhuoltaja

Kodinhuoltaja

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, kodinhuoltaja -opiskelija työssään kodinsiivous ja tekstiilien huollossa imuroimassa sinistä sohvaa.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Kiinnostaako sinua työskentely puhtauden ja hygienian parissa? Haluatko työn, jossa saat liikkua tilasta toiseen? Puhtaus, siisteys ja järjestys eivät synny itsestään, tässä työssä näet työsi lopputuloksen.

Kodinhuoltajana toimit asiakaskohteessa kotityöpalvelujen työtehtävissä ja asiakaspalvelutilanteissa asiakaskohteen palvelusopimuksen mukaisesti. Osaat tuottaa ruokapalveluja ja kotisiivouspalveluja asiakaskodeissa tai kodinomaisissa laitoksissa. Lisäksi kodinhuoltajana osaat tehdä kodin siivouksen erityistilanteissa, hoitaa piha- ja ulkoalueita, huoltaa vaatteita ja tekstiilejä tai tuottaa avustamis- ja asiointipalveluja asiakaskodeissa.

Osaamisala

Kotityöpalvelujen osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

2,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat

Opiskelu on maksutonta alle 20-vuotiaille, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa.

K: Pitääkö minun olla alan töissä koulutuksen aikana?
V: Kyllä,opintoihin kuuluu työpaikalla oppimista ja autamme työpaikan hankkimisessa

K: Voinko olla työpaikalla oppimassa kotipaikkakunnallani?
V: Kyllä voit.

K: Onko näyttö pakko suorittaa?
V: Tähän koulutukseen kuuluu näyttö.

K: Onko koulutuksessa terveydentilavaatimuksia?
V: Sinulla tulee olla riittävän hyvä terveys siivoustyöhön.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
02.10.2024

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, toimitilahuoltaja

Toimitilahuoltaja (AT)

Toimitilahuoltaja pesee ikkunaa.

Sinulle joka olet alalla työskennellyt ja olet vailla koulutusta.

Haluatko toimia ihmisläheisessä työssä, jossa saat kohtaamisia erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa? Toimitilahuotajan työ on juuri sinulle, jos työskentelet puhdistuspalvelualan työtehtävissä ja haluat laajentaa osaamistasi, sekä hankkia siihen ammatillisen pätevyyden.

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, toimitilahuoltaja antaa sinulle valmiudet toimia ihmisläheisessä työssä, jossa saat osaamisen ylläpito- ja perussiivoustehtäviin. Valinnaisilla tutkinnon osilla voit syventää omaa osaamistasi erilaisiin kohteisiin.

Toimitilahuoltajana toimit asiakaskohteessa toimitilahuollon työtehtävissä ja asiakaspalvelutilanteissa, asiakaskohteen palvelusopimuksen mukaisesti. Toteutat asiakaskohteen ylläpitosiivouksen ja jaksoittaisen siivouksen erilaisissa kohteissa kuten oppilaitoksissa tai elintarviketeollisuuslaitoksissa.

Tässä työssä pääset huolehtimaan puhtaanapidon lisäksi asiakkaiden ja asukkaiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

Toimitilahuoltaja osaa, valintojensa mukaisesti, suunnitella ja toteuttaa puhtauspalveluja erilaisissa asiakaskohteissa, joita ovat elintarviketeollisuuslaitokset, erityiskohteet, hotelli- ja majoitustilat, kauppakeskukset ja myymälätilat, kulttuurihistorialliset kohteet, liikennevälineet, oppilaitokset ja päiväkodit, puhdastilat, rakennussiivous, teollisuuslaitokset, terveydenhuoltotilat tai uima-allas- ja kylpylätilat.

Osaamisala

Toimitilahuollon osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

9-12 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Pitääkö minun olla alan töissä koulutuksen aikana?
V: Pitää, mutta työpaikkaa ei tarvitse olla valmiina. Voit lähteä työpaikalle oppimaan koulutuksen aikana. Autamme työpaikan hankkimisessa.

K: Voinko olla työpaikalla oppimassa kotipaikkakunnallani?
V: Kyllä voit.

K: Onko näyttö pakko suorittaa?
V: Tähän koulutukseen kuuluu näyttö.

K: Onko koulutuksessa terveydentilavaatimuksia?
V: Sinulla tulee olla riittävän hyvä terveys siivoustyöhön.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
01.10.2024

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, laitoshuoltaja

Laitoshuoltaja

Puhtausalan osaaja tekee työtään.

Sinä joka olet kiinnostunut alasta tai jo työskennellyt alalla mutta olet koulutusta vailla.

Oletko työskennellyt pitkään puhtaus- ja kiinteistöpalvelualla, mutta sinulla ei vielä ole alan koulutusta? Hanki itsellesi pätevyys ja paranna työmahdollisuuksia muun muassa terveydenhuoltotilojen tehtäviä varten!

Laitoshuoltajana toimit asiakaskohteessa laitoshuollon työtehtävissä ja asiakaspalvelutilanteissa asiakaskohteen palvelusopimuksen mukaisesti.

Osaat toteuttaa ylläpitosiivousta, eristyssiivousta ja toteuttaa huoltohuonetehtäviä sekä käsitellä ja lajitella jätteitä. Lisäksi laitoshuoltajana osaat toteuttaa ruokahuoltotehtäviä ja vuodehuoltotehtäviä.

Valintojesi mukaisesti osaat suunnitella ja toteuttaa puhtauspalveluja erilaisissa asiakaskohteissa, joita ovat elintarviketeollisuuslaitokset, erityiskohteet, hotelli- ja majoitustilat, kauppakeskukset ja myymälätilat, kulttuurihistorialliset kohteet, liikennevälineet, oppilaitokset ja päiväkodit, puhdastilat, rakennussiivous, teollisuuslaitokset tai uima-allas- ja kylpylätilat.

Osaamisala

Toimitilahuollon osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

9-12 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Terveyssuositukset

Hyvä soveltuva terveys puhtauspalvelualalla

Muut mahdolliset kustannukset

Kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Pitääkö minun olla alan töissä koulutuksen aikana?
V: Pitää, mutta työpaikkaa ei tarvitse olla valmiina. Voit lähteä työpaikalle oppimaan koulutuksen aikana. Autamme työpaikan hankkimisessa.

K: Voinko olla työpaikalla oppimassa kotipaikkakunnallani?
V: Kyllä voit.

K: Onko näyttö pakko suorittaa?
V: Tähän koulutukseen kuuluu näyttö.

K: Onko koulutuksessa terveydentilavaatimuksia?
V: Sinulla tulee olla riittävän hyvä terveys siivoustyöhön.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
01.10.2024

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, kotityöpalvelujen osaamisala

Kodinhuoltaja (AT)

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, kodinhuoltaja -opiskelija työssään kodinsiivous ja tekstiilien huollossa imuroimassa sinistä sohvaa.

Kodinhuoltajan koulutus sopii sinulle, joka olet kiinnostunut tai olet jo aloittanut työskentelyn alalla ja pidät itsenäisestä sekä vaihtelevasta työstä. Sinulla olisi hyvä olla alan työkokemusta.

Oletko työskennellyt pitkään puhtaus- ja kiinteistöpalvelualla, mutta sinulla ei vielä ole alan koulutusta? Hanki itsellesi pätevyys ja syvennä osaamistasi ammattimaiseen työskentelyyn.
Kodinhuoltajana toimit asiakaskodeissa ja kodinomaisissa laitoksissa kotityöpalvelujen työtehtävissä ja asiakaspalvelutilanteissa asiakaskohteen palvelusopimuksen mukaisesti. Ammatissa tarvitaan itsenäistä ja vastuullista työotetta, sekä asiakaspalvelutaitoja.
Tällä ammattitutkinnolla parannat työnsaantimahdollisuuksiasi kotityöpalveluihin liittyvissä työtehtävissä. Osaat toteuttaa asiakaskodin tilojen ylläpito- ja perussiivouksen, tuottaa kodin ruokapalveluja, hoitaa huonekasveja ja hoitaa piha- ja ulkoalueita sekä huoltaa tekstiilejä.
Opiskeluvalintojen mukaan, opit toimimaan laitoshuollon, kiinteistönhoidon, teknisen kiinteistönhoidon tai toimitilahuollon työtehtävissä. Koulutus antaa valmiudet kohdata eri-ikäisiä ja erilaisin perustein apua ja tukea tarvitsevia asiakkaita.
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, kodinhuoltaja -koulutus tuo työhösi tehokkuutta, ergonomisuutta ja suunnitelmallisuutta. Mikäli toimit alan yrittäjänä, tutkinnon suorittaminen tuo sinulle kilpailuetua.

Osaamisala

Kotityöpalvelujen osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

9-12 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Pitääkö minun olla alan töissä koulutuksen aikana?
V: Kyllä,opintoihin kuuluu työpaikalla oppimista ja autamme työpaikan hankkimisessa.

K: Voinko olla työpaikalla oppimassa kotipaikkakunnallani?
V: Kyllä voit.

K: Onko näyttö pakko suorittaa?
V: Tähän koulutukseen kuuluu näyttö.

K: Onko koulutuksessa terveydentilavaatimuksia?
V: Sinulla tulee olla riittävän hyvä terveys siivoustyöhön.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
01.10.2024

Talonrakennusalan erikoisammattitutkinto

Talonrakennusalan erikoisammattitutkinto.

TALONRAKENNUSALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO on tarkoitettu henkilöille, joilla on suoritettu talonrakennusalan ammattitutkinto tai omaa vastaavat tiedot ja taidot sekä laaja-alaista työkokemusta rakennusalalta.

Hei sinä kokenut talonrakennusalan ammattilainen! Haluatko saada virallisen todistuksen osaamisestasi? Haluatko erikoistua työryhmän- ja ammatinohjaukseen tai ammatin syvälliseen hallintaan tai työtehtävien laaja-alaiseen ja monitaitoiseen talonrakentamisen osaamiseen tai kosteus- ja homevauriokorjauksiin? Talonrakennusalan erikoisammattitutkinnon suorittamalla pystyt toimimaan hyvin vastuullisissa työtehtävissä, jotka vaativat erityistä ammatti- suunnittelu- ja soveltamistaitoa.
Työskentelet muuttuvissa toimintaympäristöissä uudis- tai korjausrakennustyömaalla, hallitset tavanomaisten rakennusprosessien lisäksi myös alan vaativammat työt ja sinulta sujuvat myös työryhmän- ja ammatinohjaus.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1-1,5 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Terveyssuositukset

Alalle soveltuva terveydentila, missä huomioidaan alan työolosuhteet ja terveydentilavaatimukset.

Muut mahdolliset kustannukset

Kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Selvitä oma veronumerosi ennen opintojen aloitusta, koska suurimmalla osilla työmaista edellytetään kuvallista henkilökorttia johon tarvitaan veronumeroasi minkä löydät esim.verokortistasi.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
17.04.2024

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, Kampaaja, Parturi

Kampaaja

Parturi

Hymyilevä hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kampaaja -opiskelija pesee asiakkaan hiuksia pesupaikalla.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Haluatko toimia tulevaisuudessa hius- ja kauneudenhoitoalan ammattilaisena työtehtävissä, jossa voit yhdistää luovuuden ja asiakaspalvelun?

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon (kampaaja, parturi) suoritettuasi sinulla on taito tehdä asiakkaille hiustenleikkauksia sekä kampauksia erilaisilla tekniikoilla, myydä hius- ja kauneudenhoitoalan tuotteita ja palveluja sekä palvella asiakkaita ammattitaidolla. Alalla työskentely edellyttää hyviä sosiaalisia- ja vuorovaikutustaitoa. Asiakaspalvelutaitojen lisäksi hyvä tuotetuntemus sekä työ- ja asiakasturvallisuudesta huolehtiminen ovat osaamisen ydintä.

Valmistumisen jälkeen voit työllistyä esimerkiksi alan yrityksiin tai hiusalan tukkuliikkeisiin. Voit toimia myös itsenäisenä yrittäjänä.

Osaamisala

Kampaajatyön osaamisala
Parturityön osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Aloituspaikat

2

Koulutuksen suunniteltu kesto

2,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Oppisopimuskoulutus! Hakijalla on oltava alan oppisopimustyöpaikka.

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Jatkuva haku auki oppisopimusopiskelijoille, joilla on valmiina alan työpaikka.

Hakijalta vaaditan hyvät sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot, joita alalla myös työelämässä vaaditaan.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
27.09.2024

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto

Hymyilevä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan esihenkilö henkilöstön kanssa kehittämispalaverissa yrityksen toimitiloissa.

Tutkinto on tarkoitettu sinulle, joka työskentelet esihenkilön töissä ja olet vailla tutkintoa.

Toimitko esimiestehtävissä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla? Laajenna osaamistasi, ja hanki ammatillinen pätevyys puhdistuspalvelualan esihenkilö- ja asiantuntijatehtäviisi ja suorita puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto!

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattilainen! Suorita erikoisammattitutkinto ja kehitä sen myötä omaa osaamistasi esimiehenä, ja näin hankit taidon kehittää myös työyhteisösi osaamista!

Koulutuksen suorittaneena osaat suunnitella ja johtaa palvelutuotantoa sekä ylläpitää ja kehittää asiakkuuksia. Henkilöstön perehdyttämisen organisointi myös luonnistuu. Vastaat palvelun laadun toteuttamisesta ja kehittämisestä, sekä johdat toiminnan kannattavuutta.

Voit suunnata ammatillista osaamistasi ekotehokkuuden johtamiseen, kiinteistön toimivuuden ja toimintakunnon arviointiin, monipalvelujen johtamiseen, puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen kehittämiseen ja mitoittamiseen tai myyntiin. Saat valmiudet toimia esimies- ja asiantuntijatehtävissä puhtausalalla, kotityöpalveluissa ja kiinteistönhoidossa. Voit suunnitella ja johtaa vastuualueen palvelutuotantoa.

Tutkinnon voit halutessasi suorittaa täysin verkkokoulutuksena.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Koulutus on tarkoitettu henkilölle joka työskentelee esihenkilön työtehtävissä.

Kielitaitovaatimustaso

B1.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Pitääkö minun olla alan töissä koulutuksen aikana?
V: Pitää, ja sinun tulee tehdä esihenkilön työtehtäviä työssäsi.

K: Voinko olla työpaikalla oppimassa kotipaikkakunnallani?
V: Kyllä voit.

K: Onko näyttö pakko suorittaa?
V: Tähän koulutukseen kuuluu näyttö.

K: Onko koulutuksessa terveydentilavaatimuksia?
V: Sinulla tulee olla riittävän hyvä terveys siivoustyöhön.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
02.10.2024

Erityisruokavaliopalvelujen erikoisammattitutkinto, Dieettikokki

Dieettikokki

Erityisruokavaliopalvelujen erikoisammattitutkinto -koulutuksessa dieettikokki oppii käyttämään erikoisruokavalioissa myös kuvassa näkyviä marjoja, mustikoita ja vadelmia.

Oletko jo hankkinut työkokemusta ja osaamista suurtalouskokin työstä ja erityisruokavalioiden valmistamisesta? Erityisruokavaliopalvelujen erikoisammattitutkinto -koulutuksen myötä syvennät ja laajennat osaamistasi.

Erityisruokavaliopalvelujen erikoisammattitutkinto -koulutuksen suoritettuasi ymmärrät ja osaat kehittää kokkina tai dieettikokkina kohderyhmän ravitsemusta laadukkaasti ja asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Lisäksi kykenet itsenäiseen ja vastuulliseen työskentelyyn.

Kokkina tai dieettikokkina ymmärrät ravitsemuksen ja kohderyhmän erityisruokavalioiden merkityksen lisäksi elintarviketurvallisuuden.

Tämän koulutuksen myötä saat pätevyyden erityisruokavalioista vastaavan kokin tai dieettikokin työtehtäviä ja virkaa varten.

Oletko aamuvirkku vai yökyöpeli? Voit suorittaa opinnot verkko-opintoina. Opiskelijana voit itse määritellä opiskelun tahtisi.
Koulutus on itsenäistä ohjattua verkko-opiskelua ja ohjausta tehdään teams-sovelluksen kautta. Näytöt tehdään työpaikalla dieettikokin työtehtävillä.

Koulutuksen sisältö

Erityisruokavaliopalvelujen erikoisammattitutkinnon suorittanut dieettikokki osaa
• työskennellä ammattitaitoisesti, itsenäisesti ja vastuullisesti toimipaikan toiminta-ajatuksen
ja liikeidean mukaisesti.
• huomioida työskentelyssään asiakasryhmän ravitsemushoidolliset erityistarpeet sekä
toimipaikan taloudelliset ja laadulliset tavoitteet.
• valmistaa asiakkaan erityisruokavalion mukaisia ja eettiseen vakaumukseen perustuvia
ruokalajeja ja aterioita.
• pakata ja laittaa esille valmistamansa ruokalajit ja ateriat sekä huolehtia niihin liittyvistä
pakkausmerkinnöistä ja tuoteselosteesta.

Dieettikokki huomioi lisäksi asiakkaiden yksilölliset tarpeet ja elintarviketurvallisuuden. Hänellä
on laaja-alaiset tiedot ravitsemuksesta ja erityisruokavalioiden toteuttamisesta sekä edellytykset
ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Erityisruokavaliopalvelujen erikoisammattitutkinnossa vaaditaan työkokemusta kokin työtehtävissä tai ravitsemusalan peruskoulutusta.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Terveyssuositukset

Huomioithan, että työ on pääsääntöisesti seisomatyötä ja vaatii hyvää fyysistä kuntoa.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Milloin koulutus alkaa?
V: Koulutuksessa on jatkuva haku. Koulutuksen voit aloittaa joustavasti oman aikataulusi mukaan.

K: Joudunko opiskelemaan täysin itsenäisesti?
V: Et joudu. Sinuun otetaan yhteyttä YSAOlta, kun olet täyttänyt hakulomakkeen. Opintojen alussa käymme kanssasi henkilökohtainen keskustelu ja laaditaan sinulle Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma HOKS.
Sinua ohjataan myös verkko-opintojen ja työelämässä oppimisen ja näyttöihin valmistautumisen aikana.

K: Pitääkö minun olla alan töissä?
V: Jos työskentelet koulutuksen aikana esimerkiksi kokin tai dieettikokin tehtävissä ja sinulla on mahdollisuus vastata erityisruokavalioista, sinulle voidaan solmia oppisopimus koulutuksen ajaksi.
Jos et ole töissä, voit mennä työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen koulutuksen ajaksi koulutussopimuksella. Työpaikan tulee olla sellainen valmistuskeittiö, että voit siellä aidosti osallistua erityisruokavalioiden valmistukseen. Voit saada opintotukea / aikuiskoulutustukea koulutuksen ajaksi.
Ei välttämättä, koulutukseen voi myös hakea TE-toimistosta omaehtoista tukea. Voit opiskella oman työn ohella (muu kuin alan työ). Näytöt tehdään aina aidoissa työelämän tehtävissä, joten näyttöjen ajaksi sinun pitäisi pystyä järjestämään aikaa työelämässä oppimiselle ja näytöille.

K: Voinko hakea koulutukseen, kun minulla ei ole aikaisempaa koulutusta?
V: Voit, mikäli sinulla vahva kokemus keittiötyöstä ja olet aidosti motivoitunut opiskelemaan suhteellisen itsenäisesti verkko-opintoina sekä ohjatusti työelämässä oppien.

K: Onko näyttö pakko suorittaa?
V: Kyllä, hakijan edellytetään suorittavan myös näyttö. Näytössä opiskelijan tulee suunnitella ja valmistaa työpaikan asiakaskohderyhmille soveltuvia erityisruokavalioita. Erityisruokavaliopalvelujen erikoisammattitutkinto muodostuu yhdestä pakollisesta ja kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta.

K: Voiko vain yhden tutkinnon osan suorittaa?
V: Kyllä.

K: Tarvitseeko tulla Iisalmeen?
V: Ei.

K: Onko tämä kokonaan verkkototeutus?
V: Kyllä. Teoriapuolinen tutkintokoulutus on kokonaan verkossa.

K: Miten näyttö tehdään?
V: Näyttö tapahtuu käytännön työtehtävissä työpaikalla, dieettikokin työtehtävissä.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Talonrakennusalan ammattitutkinto, Talonrakentaja

Talonrakennusalan koulutus, talonrakentaja -opiskelijat asentavat ikkunanpuitteita omakotitalotyömaan oppimisympäristössä.

TALONRAKENNUSALAN AMMATTITUTKINTO on tarkoitettu henkilöille, joilla on suoritettu rakennusalan perustutkinto tai omaa vastaavat tiedot ja taidot sekä työkokemusta rakennusalalta.

Talonrakennusalan ammattitutkinnon suoritettuasi sinulla on talonrakennusalan ammattitytöntekijältä edellytettävä ammattitaito. Osaat rakennustyömaalla laadukkaasti huomioida asiakkaiden vaatimukset ja työmarkkinoiden pelisäännöt. Hoidat ammattialasi tehtävät itsenäisesti muuttuvissakin toimintaympäristöissä. Kykenet opastamaan muita ja valvomaan muiden suorittamia tehtäviä. Suoriudut työtehtävistä ammattityöntekijän joutuisuudella ja toimit taloudellisesti. Hallitset ammattialasi taidot ja tiedot ja osaat soveltaa niitä ratkaistessasi työtehtäviin liittyviä ongelmia. Suunnittelet työsi sekä mahdollisesti myös muiden työt huomioiden muut toimijat. Viestit ja tuotat tarvittaessa tehtäviisi liittyviä tekstejä suomeksi tai ruotsiksi. Voit toimia ammattityöntekijänä valitsemiesi tutkinnon osien mukaisissa työtehtävissä esimerkiksi betoni-, puu-, metalli- tai muurattujen rakenteiden asennus- ja korjausrakennustöissä.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1-1,5 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Terveyssuositukset

Alalle soveltuva terveydentila, missä huomioidaan alan työolosuhteet ja terveydentilavaatimukset.

Muut mahdolliset kustannukset

Kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Selvitä oma veronumerosi ennen opintojen aloitusta, koska suurimmalla osilla työmaista edellytetään kuvallista henkilökorttia johon tarvitaan veronumeroasi minkä löydät esim.verokortistasi.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
16.04.2024

Taideteollisuusalan perustutkinto, sisustusalan osaamisala, artesaani

Artesaani

Taideteollisuusalan perustutkinto-opiskelija, artesaani hymyilee työssään työkohteessa työasu päällään ja kypärä päässä.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Taideteollisuusalan perustutkinto koulutuksen myötä voit työskennellä monipuolisissa ja käytännönläheisissä sisärakennustöissä/projekteissa. Alalle on tyypillistä asiakaslähtöinen työskentely, esteettisyys, visuaalisuus, kulttuuriosaaminen sekä kädentaidot. Koulutus antaa sinulle hyvät ammatilliset valmiudet työllistyä sisustusrakentamisen eri työtehtävissä ja saat tehdä asioita yhteistyössä muiden rakennusalan ammattilaisten kanssa.

Artesaani-tutkinnon osaamista voit laajentaa rakennusalan perustutkinnon samanaikaisesti, tällä kaksoistutkinnolla valmistut artesaaniksi sekä talonrakentajaksi.

Laaja-alaisella perusosaamisella perustustöistä viimeistelytöihin saakka työllistymismahdollisuudet ovat hyvät.

Osaamisala

Sisustusalan osaamisala

Koulutuksen sisältö

Opintojen sisältöön kuuluu mm. tapetointi-, maalaus-, levytys-, tasoitus-, rakennus-, suunnittelu-, laatoitus-, panelointi-, lattianasennus-, asiakaspalvelu-, sekä ovi- ja kalusteasennuksen työtehtävät. Opintojen aikana tutustutaan sisustussuunnitelman tekemiseen 3D-mallinnuksen avulla. Voit sisällyttää tutkintoon myös restauroinnin opintoja.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Terveyssuositukset

Huomioithan, että alan työtehtävät ovat ajoittain pölyisiä ja fyysisesti raskasta.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
06.06.2024

Liiketoiminnan ammattitutkinto, myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala

Markkinoinnin kuvitus.

Liiketoiminnan ammattitutkinto on suunnattu sinulle, joka työskentelet myynnin, asiakaspalvelun tai markkinointiviestinnän tehtävissä. Tutkinto sopii myös sinulle, jos tuotat työssäsi erilaisia tapahtumia, sunnittelet ja toteutat projektejä tai toimit palveluprosessien kehittämistehtävissä.

Liiketoiminnan ammattitutkinto, myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisalan -opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia hyvin monipuolisissa asiakaspalvelun, myynnin ja markkinointiviestinnän tehtävissä eri toimialoilla. Voit luoda tutkinnosta juuri sinun työhösi ja mielenkiintoosi sopivan kokonaisuuden eri tutkinnonosien valinnoilla.
Markkinointiviestintää opiskelemalla osaat toteuttaa erilaisia kampanjoita, vahvistaa tunnettuutta, osallistua messuille sekä järjestää tapahtumia ja markkinoida niitä.
Mikäli sinulla on kivijalkamyymälä tai haluat saada taitoa tilan ja esillepanon visuaalisesta suunnittelusta oman yrityksesi tai asiakkaan organisaatiolle, onnistuu se tämän tutkinnon avulla.
Myynti ja asiakaspalvelutyössä opit suunnittelemaan ja toteuttamaan työtäsi tavoitteellisesti ja tuloksekkaasti. Lisäksi osaat seurata myynnin onnistumista ja kehittää asiakkuuksia.
Asiakashankinta ja sen edelleen kehittäminen sopii sinulle erityisesti, mikäli teet työtä yritysmyynnissä ja kontaktoit asiakkaita tuotteiden ja palveluiden myynnissä.
Mikäli suuntaat tutkinnossa ratkaisumyyntiin, opit tapaamisten, tarjousten, kauppojen ja jälkitoimien seurannan, raportoinnin ja näiden kehittämisen.
Voit syventyä halutessasi projektin hallintaan, jolloin saat kattavan taidon projektien suunnitelusta ja toteuttamisesta. Tai ehkä haluat oppia tuoteryhmän ja -ryhmien hoitamisen ja kehittämisen. Oli suuntautumisesi mikä tahansa, saat tämän tutkinnon suorittamalla kattavan taidon nykyisen ja tulevien työtehtäviesi tueksi.

Osaamisala

Myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala

Koulutuksen sisältö

Koulutuksen teemoja ovat muun muassa:
– Markkinoinnin perusteet; asiakaskäyttäytyminen ja asiakkuuksien hallinta, markkinoinnin kilpailukeinot, markkinointioikeuden perusteet
– Markkinointiviestintä; markkinointiviestinnän ja mainonnan muodot sekä mediat, digitaalinen markkinointi, sosiaalisen median markkinointi ja sisällöntuottaminen
– Asiakaspalveluosaaminen
– Henkilökohtainen myyntiosaaminen
– Taloudellinen toiminta ja kannattavuus
– Ratkaisukeskeinen työyhteisö
– Työhyvinvointikortti -koulutus (ttk)
– Monikulttuurisuus työelämässä
– Tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuudet

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Liiketoiminnan ammattitutkinnon suorittaminen edellyttää alan tehtävissä työskentelyn. Sopii alalla oleville ja alan vaihtajille.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäiviä on keskimäärin 1-2 kertaa kuukaudessa.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
10.04.2024

Taideteollisuusalan perustutkinto, restaurointialan osaamisala, artesaani

Artesaani

Ylä-Savon ammattiopisto YSAO kouluttaa mm. sisustusalan artesaaneja.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Taideteollisuusalan perustutkinto, Artesaani -koulutuksen myötä voit työskennellä monipuolisissa ja käytännönläheisissä rakennusrestaurointitöissä/projekteissa. Opinnot painottuvat pääosin sisäpintojen ja rakenteiden kunnostamiseen perinteisin materiaalein. Alalle on tyypillistä asiakaslähtöinen työskentely, esteettisyys, visuaalisuus, kulttuuriosaaminen sekä kädentaidot. Koulutus antaa sinulle hyvät ammatilliset valmiudet työllistymään restauroinnin eri työtehtävissä ja saat tehdä asioita yhteistyössä muiden restaurointialan ammattilaisten kanssa. Opinnot on tarkoitus toteuttaa pääsääntöisesti työelämässä.

Osaamisala

Restaurointialan osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

2,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto/koneistaja

Koneistaja

Koneistaja ohjelmoimassa CNC-työstölaitetta Ylä-Savon ammattiopiston teknologia-alan oppimisympäristössä.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Houkuttaisiko työ tietokoneohjattujen työstökoneiden parissa teknologiateollisuudessa? Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja on silloin valintasi! Työ, jossa tekninen taituruus ja huolellisuus punnitaan, ja jossa pääset käyttämään kädentaitojasi. Koneistajana voit valmistaa monimuotoisia ja tarkkoja työpiirustuksien mukaisia kappaleita, koneenosia ja komponentteja eri teollisuuden aloille, erilaisten työstömenetelmien avulla manuaalisilla ja CNC-ohjatuilla työstökoneilla. Digitalisaation myötä alan kehitys on ollut huimaa. Ohjelmointitaidot sekä CAM-ohjelmointi on keskeinen osa koneistajien ammattitaitoa. Koneistajana osaat laatia koneille tarvittavat ohjelmat sekä tarkistat mittaamalla, että valmiit kappaleet ovat piirustusten mukaisia. Valmistus voi olla yksittäiskappaleiden tekemistä tai sarjavalmistusta. Osaat suunnitella valmistuksen eri työvaiheiden keskinäisen järjestyksen sekä käyttää alan materiaaleja, menetelmiä, koneita ja laitteita työn kannalta tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti. Koneistajana vastaat myös valmistamiesi tuotteiden laadusta, käyttämiesi koneiden oikeista säädöistä ja toiminnasta. Pääset työskentelemään erilaisissa projekteissa, joten tarvitset tiimityöskentely- ja yhteistyötaitoja.

Tyypillisimmät työpaikat ovat erilaiset metalliteollisuuden konepajat ja teollisuuden kunnossapitoyritykset. Koneistaja toimii koneenosien koneistustehtävissä sekä valmistettujen tuotteiden mittaus- ja laadunvarmistustehtävissä. Erikokoisia ja eritarkkuusvaatimuksilla koneistettuja osia käytetään kaikkialla kone- ja laiterakennuksessa.
Koneistajana sinulla on hyvät mahdollisuudet toimia myös yksityisenä yrittäjänä. Alan työllisyysnäkymät ovat hyvät. Sinulla on myös mahdollisuus valmistua täsmäosaajaksi polkuopintoja pitkin suoraan töihin Ponsse Oyj:lle tai Hanza Toolfac Oy:lle.
Ponsse-polku

Osaamisala

Tuotantotekniikan osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

A2.2 Kehittyvä peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ronkainen Antti
puh. +358 40 1778 599
sähköposti: antti.ronkainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
05.04.2024

Rakennusalan perustutkinto,talonrakentaja

Talonrakentaja

Kaksi talonrakentajaa asentaa ikkunoita.

Perustutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta ko. alasta. Sopii alanvaihtajille, perusosaamista vahvistaville tai ensimmäistä ammatillisista tutkintoa suorittaville. Perustutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet alan työtehtäviin. Tutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Tämän koulutuksen myötä voit työskennellä laajasti talonrakennusalan eri työtehtävissä kuten esim. kirvesmiehen, muurarin, raudoittajan tai elementtiasentajan työtehtävissä, lisäksi voit toimia monipuolisesti erilaisissa sisärakennustöissä/projekteissa. Alalle on tyypillistä asiakaslähtöinen työskentely, esteettisyys, visuaalisuus, kulttuuriosaaminen sekä kädentaidot.
Kaksoistutkinto antaa sinulle hyvät ammatilliset valmiudet työllistyä sisustusrakentamisen eri työtehtävissä missä saat tehdä asioita yhteistyössä muiden rakennusalan ammattilaisten kanssa.

Talonrakentajan osaamista voit laajentaa taideteollisuusalan perustutkinnolla samanaikaisesti, tällä kaksoistutkinnolla valmistut talonrakentajaksi sekä artesaaniksi.

Laaja-alaisella perusosaamisella perustustöistä viimeistelytöihin saakka työllistymismahdollisuutesi ovat hyvät.

Osaamisala

Talonrakennuksen osaamisala

Koulutuksen sisältö

Opinnot käsittää monipuolisesti erilaista työmaatoimintaa käytännönläheisissä oppimisympäristöissä, missä harjoitellaan mm. perustus- ja runkovaiheentöitä sekä vapaasti valittavia opintokokonaisuuksia kuten sisävalmistusvaiheen töitä, laatoitusta, muurausta, ulkoverhous- ja kattotöitä sekä muotti- ja betonointitöitä tai piharakentamista.

Työnkuvaasi voi kuulua myös maarakennus-, tie- ja vesirakennustöitä sekä muita yhdyskuntateknisiä avustavia töitä.

Tulevaisuuden työpaikkasi voi olla esimerkiksi
• rakennusliikkeissä
• maa-, piha- ja vesirakennusyrityksissä
• rakennustuoteteollisuudessa
• itsenäisenä yrittäjänä

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-3 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Terveyssuositukset

Alalle soveltuva terveydentila, missä huomioidaan alan työolosuhteet ja terveydentilavaatimukset.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Selvitä oma veronumerosi ennen opintojen aloitusta, koska valtaosilla työmaista edellytetään kuvallista henkilökorttia johon tarvitaan veronumeroasi minkä löydät esim.verokortistasi.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
03.06.2024

Ruokapalvelujen ammattitutkinto/suurtalouskokki

Suurtalouskokki

Suurtalouskokit työskentelevät keittiössä.

Ruokapalvelujen ammattitutkinto on tarkoitettu sinulle, jolla on kokemusta kokin työtehtävistä tai opiskelukokemusta, jolloin on suoritettu esim. ravintola- ja cateringalan perustutkinto. Ruokapalvelujen ammattitutkinto -koulutuksen myötä syvennät ja laajennat osaamistasi kokin työtehtäviin

Ruokapalvelujen ammattitutkinto -koulutuksen suoritettuasi ymmärrät ja osaat kehittää kohderyhmän ravitsemusta laadukkaasti ja asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Lisäksi kykenet itsenäiseen ja vastuulliseen työskentelyyn.
Suurtalouskokkina ymmärrät ravitsemuksen, kohderyhmän erityisruokavalioiden ja elintarviketurvallisuuden merkityksen omassa työssäsi.
Koulutukseen osallistumalla saat entistä paremmat valmiudet toimia erilaisissa suurtalouskokin työtehtävissä.
Päivität tietosi ja taitosi ammattialalta ja selviydyt kilpailukykyisenä kiristyvillä työmarkkinoilla. Kehittämällä itseäsi tuot sisältöä elämääsi ja parannat työssäjaksamistasi.

Tämän koulutuksen myötä saat pätevyyden suurtalouskokin työtehtäviä ja virkaa varten.

Osaamisala

Suurtalousruoanvalmistuksen osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Terveyssuositukset

Huomioithan, että työ on pääsääntöisesti seisomatyötä ja vaatii hyvää fyysistä kuntoa.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Milloin koulutus alkaa?
-Koulutuksessa on jatkuva haku. Koulutuksen voit aloittaa joustavasti oman aikataulusi mukaan.

Joudunko opiskelemaan täysin itsenäisesti?
– Et joudu. Sinuun otetaan yhteyttä YSAOlta, kun olet täyttänyt hakulomakkeen. Opintojen alussa käymme kanssasi henkilökohtainen keskustelu ja laaditaan sinulle Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma HOKS.
-Sinua ohjataan myös verkko-opintojen ja työelämässä oppimisen ja näyttöihin valmistautumisen aikana.

Pitääkö minun olla alan töissä?
-Jos työskentelet koulutuksen aikana esimerkiksi kokin tehtävissä ja sinulle voidaan solmia oppisopimus koulutuksen ajaksi.
-Jos et ole töissä, voit mennä työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen koulutuksen ajaksi koulutussopimuksella. Työpaikan tulee olla sellainen valmistuskeittiö, että voit siellä aidosti osallistua suurtalouskokin työtehtäviin. Voit saada opintotukea / aikuiskoulutustukea koulutuksen ajaksi.
-Ei välttämättä, koulutukseen voi myös hakea TE-toimistosta omaehtoista tukea.
-Ei välttämättä, voit opiskella oman työn ohella (muu kuin alan työ). Näytöt tehdään aina aidoissa työelämän tehtävissä, joten näyttöjen ajaksi sinun pitäisi pystyä järjestämään aikaa työelämässä oppimiselle ja näytöille.

Voinko hakea koulutukseen, kun minulla ei ole aikaisempaa koulutusta?
– Voit, mikäli sinulla vahva kokemus keittiötyöstä ja olet aidosti motivoitunut opiskelemaan suhteellisen itsenäisesti verkko-opintoina sekä ohjatusti työelämässä oppien.

Onko näyttö pakko suorittaa?
– Kyllä, hakijan edellytetään suorittavan myös näyttö. Näytössä opiskelijan tulee suunnitella ja valmistaa työpaikan asiakaskohderyhmille ruoanvalmistus tehtäviä.
– Ruokapalvelujen ammattitutkinto muodostuu yhdestä pakollisesta ja kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta.

Voiko vain yhden tutkinnon osan suorittaa?
– Kyllä.

Tarvitseeko tulla Iisalmeen?
– Ei.

Onko tämä kokonaan verkkototeutus?
– Kyllä. Teoriapuolinen tutkintokoulutus on kokonaan verkossa.

Miten näyttö tehdään?
– Näyttö tapahtuu käytännön työtehtävissä työpaikalla, kokin työtehtävissä.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
01.10.2024

Ruokapalvelujen ammattitutkinto/ravintolakokki

Ravintolakokki

Kokki valmistaa ruoka-annosta keittiössä.

Ravintolakokin ammattitutkinto sopii sinulle, mikäli sinulla on ravitsemisalan koulutusta tai vahva työkokemus alalta.

Suorittamalla ruokapalvelujen ammattitutkinnon, ravintolakokki -koulutuksen hankit osaamisen ja ammattitaidon toimia ravintolakokin työtehtävissä. Tästä koulutuksesta saat osaamista toimia suunnitelmallisesti ruoanvalmistus- ja asiakaspalvelutehtävissä sekä toimia kokkina ja työryhmän jäsenenä ruokaravintolassa.

Ravintolaruoanvalmistuksen osaamisalan suorittanut ravintolakokki työskentelee ruokaravintolassa tai itsenäisenä yrittäjänä. Työpaikkoja ovat erityyppiset ruokaravintolat, tilaus- ja juhlapalveluyritykset ja matkustajalaivojen ruokaravintolat.

Osaamisala

Ravintolaruoanvalmistuksen osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Kielitaitovaatimustaso

B1.1 Toimiva peruskielitaito
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Terveyssuositukset

Huomioithan, että työ on pääsääntöisesti seisomatyötä ja vaatii hyvää fyysistä kuntoa sekä stressin hallintakykyä.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Milloin koulutus alkaa? Koulutuksessa on jatkuva haku. Koulutuksen voit aloittaa joustavasti oman aikataulusi mukaan.

Joudunko opiskelemaan täysin itsenäisesti? Et joudu. Sinuun otetaan yhteyttä YSAOlta, kun olet täyttänyt hakulomakkeen. Opintojen alussa käymme kanssasi henkilökohtainen keskustelu ja laaditaan sinulle Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma HOKS. Sinua ohjataan myös verkko-opintojen ja työelämässä oppimisen ja näyttöihin valmistautumisen aikana.

Pitääkö minun olla alan töissä? Jos työskentelet koulutuksen aikana esimerkiksi kokin tehtävissä ja sinulle voidaan solmia oppisopimus koulutuksen ajaksi. Jos et ole töissä, voit mennä työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen koulutuksen ajaksi koulutussopimuksella. Työpaikan tulee olla sellainen valmistuskeittiö, että voit siellä aidosti osallistua suurtalouskokin työtehtäviin.

Voinko saada opintotukea / aikuiskoulutustukea koulutuksen ajaksi? Et välttämättä, koulutukseen voit myös hakea TE-toimistosta omaehtoista tukea.

Voinko opiskella oman työn ohella (muu kuin alan työ)? Näytöt tehdään aina aidoissa työelämän tehtävissä, joten näyttöjen ajaksi sinun pitäisi pystyä järjestämään aikaa työelämässä oppimiselle ja näytöille.

Voinko hakea koulutukseen, kun minulla ei ole aikaisempaa koulutusta? Voit, mikäli sinulla vahva kokemus keittiötyöstä ja olet aidosti motivoitunut opiskelemaan suhteellisen itsenäisesti verkko-opintoina sekä ohjatusti työelämässä oppien.

Onko näyttö pakko suorittaa? Kyllä, hakijan edellytetään suorittavan myös näyttö. Näytössä opiskelijan tulee suunnitella ja valmistaa työpaikan asiakaskohderyhmille ruoanvalmistus tehtäviä. Ruokapalvelujen ammattitutkinto muodostuu yhdestä pakollisesta ja kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta.

Voinko vain yhden tutkinnon osan suorittaa? Kyllä.

Tarvitseeko tulla Iisalmeen? Ei.

Onko tämä kokonaan verkkototeutus? Kyllä. Teoriapuolinen tutkintokoulutus on kokonaan verkossa.

Miten näyttö tehdään? Näyttö tapahtuu käytännön työtehtävissä työpaikalla, kokin työtehtävissä.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ikonen Ritva
puh. +358 400 793 126
sähköposti: ritva.ikonen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
01.10.2024

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto

Lähiesimiestyössä tarvitaan tiimityötaitoja.

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto -koulutus sopii sinulle, mikäli tehtäväsi edellyttävät lähiesihenkilötaitoja erilaisissa työympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesihenkilönä, tai työryhmän vetäjänä.

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto -koulutuksessa vahvistat lähiesihenkilötaitojasi monipuolisesti ja saat toimintamalleja hyvinvoivan työyhteisön kehittämiseen. Tutkinnon suoritettuasi osaat toimia lähiesihenkilötyössäsi suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Ohjaat tiimisi jäseniä inhimillisellä ja asiantuntevalla otteella onnistumaan omassa työssään. Saat hyvät viestinnälliset valmiudet ja taidot kehittää tiimisi toimintaa.
Valinnaisten tutkinnon osien myötä sinulla on mahdollisuus hankkia erityistä osaamista asiakkuuksien vahvistamiseksi, toiminnan kannattavuuden parantamiseksi tai henkilöstöjohtamisen kehittämiseksi omassa tiimissäsi. Vaihtoehtoisesti voit myös hankkia valmiuksia jonkin lähiesihenkilötyöhön liittyvän kehittämishankkeen suunnitteluun.

Koulutuksen sisältö

Koulutuksen teemat:
– Nykyaikaisen esihenkilön tärkeät taidot
– Insights Discovery -valmennus
– Esihenkilö työryhmän ohjaajana ja viestijänä
– Tuloksekas perehdyttäminen
– Ratkaisukeskeinen työyhteisö –koulutus
– Parempaa projektijohtamista
– Asiakkuuksien hoito ja kehittäminen
– Työhyvinvointikorttikoulutus (ttk)
– Taloudellinen toiminta ja kannattavuus
– Työlainsäädännön perusteet
– Työryhmän osaamisen arviointi ja kehittäminen
– Monikulttuurinen esihenkilötyö

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

1,5-2 v, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Lähiesihenkilötyössä aloittavat tai lähiesihenkilötyötä tekevät tiimivastaavat, palveluvastaavat, projektivastaavat, osastovastaavat ja muut lähiesityötä tekevät

Kielitaitovaatimustaso

B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Ei kustannuksia

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.

K Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
04.04.2024

Projektin suunnittelu ja toteuttaminen, 60 osp, Yrittäjyyden ammattitutkinto

Henkilö tekemässä projektintyötä.

Päätoimiselle tai osa-aikaiselle yrittäjälle, joka haluaa kehittää omaa toimintaan projektin kautta.

Saat osaamista tehokkaaseen projektin johtamiseen omassa liiketoiminnassasi. Perehdyt projektin vaiheisiin ja ymmärrät sen osa-alueet.

Tutkinnon osa

Projektin suunnittelu ja toteuttaminen

Koulutuksen sisältö

Itsenäinen verkkokurssi projektinjohtamisesta, oppisopimuksella projektinjohtaminen omassa liiketoiminnassa.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

6-9 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Hakijan tulee toimia päätoimisena tai osa-aikaisena yrittäjänä. Hänellä on omassa yrityksessä projekti-idea, jonka voi liittää näihin opintoihin ja näyttösuoritukseen.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Yrittäjän oppisopimuksella koulutus on maksuton.

Pitääkö minulla on projetinaihe valmiina?
Voimme yhdessä kartoittaa projektinaihetta ja kehityskohdetta yrityksessä.

Voinko opiskella myöhemmin koko tutkinnon?
Kyllä voit. Tämä on osa yrittäjyyden ammattitutkintoa ja myöhemmin voit suorittaa halutessasi koko tutkinnon.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
07.08.2024

Työn organisointi ja johtaminen, 60 osp, Yrittäjyyden ammattitutkinto

Työn organisointi ja johtaminen.

Koulutus sopii kaikille yrittäjille.

Haluatko kehittää yritystoimintaasi ja johtamisosaamistasi? Työn organisointi ja johtaminen tutkinnon osassa opit suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan työn organisointia ja johtamista omassa yrityksessäsi. Opit myös kehittämään toimintaa, työhyvinvointia ja osaamista.

Tämä tutkinto antaa sinulle valmiudet toimia tehokkaana ja vastuullisena yrittäjänä ja esihenkilönä. Koulutus toteutetaan itsenäisinä verkko-opintoina sekä verkkokoulutuspäivinä.

Tutkinnon osa

Työn organisointi ja johtaminen

Koulutuksen sisältö

Tutkinnon osan koulutuspäivän teemoja ovat:
– Itsensä johtaminen ja ajankäytön hallinta.
– Insigh Discovery – matka persoonallisuuksiin.
– Työlainsäädäntö.
– Esihenkilö, suunnittele työsi ja hallitse aikaasi.
– Asiakkuuksien johtaminen.
– Sopimusoikeuden perusteet, onnistu sopimuksissa.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Pitääkö minun olla yrittäjä?
Kyllä tähän koulutukseen sinulla pitää olla omaa yritystoimintaa.

Milloin voin aloittaa opinnot?
Opinnot voit aloittaa joustavasti sinulle sopivana ajankohtana.

Onko koulutus maksuton?
Kyllä, yrittäjänoppisopimuksella koulutus on maksuton.

Kuinka usein koulutuspäiviä on?
Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa omassa yrityksessä.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
23.09.2024

Toiminnan kannattavuus, 40 osp, Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto

Kännykkä, jonka näyttö vaikuttaa kaupan ikkunalta.

Toiminnan kannattavuus -tutkinnon osa on tarkoitettu sinulle, joka työskentelet päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön, tai vastaavan lähiesimiehenä tai työryhmän vetäjänä. Lisäksi työtehtäviiksi kuuluvat yksikkösi kannattavan toiminnan seuranta, analysointi ja kehittäminen.

Saat valmiuksia tehdä kannattavuuteen liittyviä laskelmia, toteuttaa kannattavuustavoitteita päivittäisessä työssäsi, sekä seurata asetettujen tavoitteiden toteutumista ja toimenpiteiden vaikutuksia sovittujen mittareiden, tunnuslukujen ja raportointitiedon avulla.

Tutkinnon osa

Toiminnan kannattavuus

Koulutuksen sisältö

Tutkinnon osaan kuuluva koulutuspäivä:
– Taloudellinen toiminta ja kannattavuus.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Onko koulutus maksuton?
Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
Käytämme Teams-ympäristöä.

Kuinka usein koulutuspäiviä on?
Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
08.08.2024

Henkilöstötyö, 40 osp, Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto

Työelämän kuvituskuva.

Henkilöstötyö -tutkinnon osa on tarkoitettu sinulle, joka työskentelet päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön, tai vastaavan lähiesimiehenä tai työryhmän vetäjänä. Työssäsi vastaat työryhmäsi arjen johtamisesta ja henkilöstökäytänteiden kehittämisestä yhdessä oman esihenkilösi kanssa.

Saat valmiuksia johtaa ja kehittää työryhmäsi arjen toimintaa suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti toimialaa koskevien säädösten ja ohjeiden mukaisesti.

Tutkinnon osa

Henkilöstötyö

Koulutuksen sisältö

– Strategiatyön perusteet
– Työhyvinvointikortti -koulutus
– Työlainsäädäntö
– Työryhmän sekä esihenkilön oman osaamisen arviointi ja kehittäminen
– Monikulttuurinen esihenkilötyö

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Onko koulutus maksuton?
Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
Käytämme Teams-ympäristöä.

Kuinka usein koulutuspäiviä on?
Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
08.08.2024

Kehittämissuunnitelma, 40 osp, Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto

Uusi projekti -teksti kirjoitettu käsin vihkoon.

Kehittämissuunnitelma -tutkinnon osa on tarkoitettu sinulle, joka työskentelet päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön, tai vastaavan lähiesimiehenä tai työryhmän vetäjänä.

Saat valmiuksia suunnitella ja vaiheistaa työyksikkösi tarpeita koskevia kehittämishankkeita ja vahvistaa näin omaa projektiosaamistasi.

Tutkinnon osaan kuuluva koulutus:
– Projektiosaamisen perusteet

Tutkinnon osa

Kehittämissuunnitelma

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Onko koulutus maksuton?
Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
Käytämme Teams-ympäristöä.

Kuinka usein koulutuspäiviä on?
Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
08.08.2024

Asiakkuuksien johtaminen, 50 osp, Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Asiakkuuksien johtaminen.

Johtajat, esihenkilöt ja yritysjohtajat. Koulutus soveltuu esihenkilöille, joilla on tarve kehittää osaamista asiakkuuksien kehittämisessä sekä asiakkuuksien hallinnassa.

Tämän koulutuksen jälkeen ymmärrät myynnin strategiaa ja systematiikkaa sekä vahvistat osaamistasi asiakkuuksien johtamisessa sekä hallintaprosesseissa. Sinulle muodostuu kuva arvon tuottamisen merkityksestä asiakkaalle sekä asiakkaan arvosta organisaatiolle.

Tutkinnon osa

Asiakkuuksien johtaminen

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Pitääkö minun olla jo esihenkilö, yrittäjä tai tuleeko työnkuvani sisältää johtajan tehtäviä?
Kyllä, tutkinto perustuu näyttösuorituksiin ja oppimiseen työpaikalla.

Onko koulutus maksuton?
Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

Miten verkkokoulutuspäivä toteutetaan?
Käytämme Teams-ympäristöä.

Kuinka usein koulutuspäiviä on?
Tässä tutkinnon osassa on itsenäisesti suoritettava koulutuskokonaisuus sekä koulutuspäivä.

Kuinka paljon koulutus vaatii minulta?
Tutkinnon osan suorittaminen liittyy työssä tapahtuvaan oppimiseen.

Pitääkö minulla olla työpaikkaohjaaja / mentori?
Kyllä, hänellä tulee olla vastaavat tiedot ja taidot kuin tutkinnossa.

Voinko liittää tämän koko tutkintoon?
Jos haluatkin suorittaa koko tutkinnon, tämän voi osan voi yhdistää opintoihin.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tuotanto- tai palveluprosessien johtaminen, 50 osp, Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Tuotannon johtamisen tilanne jossa kaksi henkilöä kulkee tuotantotilassa.

Johtajat, esihenkilöt ja yritysjohtajat. Koulutus soveltuu esihenkilöille, joilla on tarve kehittää osaamista yrityksen tuotanto- ja palveluprosessien arvioinnissa ja kehittämisessä.

Koulutuksen jälkeen osaat arvioidan paremmin organisaatiosi tuotanto ja palveluprosesseja. Hallitset palvelumuotoilun perusteet sekä ymmärrät palvelumuotoilun prosessit.

Tutkinnon osa

Tuotanto- tai palveluprosessien johtaminen

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Pitääkö minun olla jo esihenkilö, yrittäjä tai tuleeko työnkuvani sisältää johtajan tehtäviä?
Kyllä, tutkinto perustuu näyttösuorituksiin ja oppimiseen työpaikalla.

Onko koulutus maksuton?
Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

Miten verkkokoulutuspäivä toteutetaan?
Käytämme Teams-ympäristöä.

Kuinka usein koulutuspäiviä on?
Tässä tutkinnon osassa on itsenäisesti suoritettava koulutuskokonaisuus sekä koulutuspäivä.

Kuinka paljon koulutus vaatii minulta?
Tutkinnon osan suorittaminen liittyy työssä tapahtuvaan oppimiseen.

Pitääkö minulla olla työpaikkaohjaaja / mentori?
Kyllä, hänellä tulee olla vastaavat tiedot ja taidot kuin tutkinnossa.

Voinko liittää tämän koko tutkintoon?
Jos haluatkin suorittaa koko tutkinnon, tämän voi osan voi yhdistää opintoihin.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Projektin johtaminen, 50 osp, Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Uusi projekti -teksti kirjoitettu käsin vihkoon.

Koulutus sopii sinulle, joka haluat kehittää projektin johtamisen osaamistasi kokonaisvaltaisesti. Työtehtäväsi tällä hetkellä on johtaja, esihenkilö tai yritysjohtaja.

Tutkinnon osan suorittamisen jälkeen hallitset projektin johtamisen elinkaaren kokonaisuudessaan sen suunnittelusta, toteutuksesta, seurannasta projektin päättämiseen saakka.

Tutkinnon osa

Projektin johtaminen

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Pitääkö minun olla jo esihenkilö, yrittäjä tai tuleeko työnkuvani sisältää johtajan tehtäviä?
Kyllä, tutkinto perustuu näyttösuorituksiin ja oppimiseen työpaikalla.

Onko koulutus maksuton?
Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

Kuinka usein koulutuspäiviä on?
Tässä tutkinnon osassa on itsenäisesti suoritettava ja oppiminen tapahtuu itsenäisesti suoritettavalla kurssila ja työpaikalla.

Kuinka paljon koulutus vaatii minulta?
Tutkinnon osan suorittaminen liittyy työssä tapahtuvaan oppimiseen.

Pitääkö minulla olla työpaikkaohjaaja / mentori?
Kyllä, hänellä tulee olla vastaavat tiedot ja taidot kuin tutkinnossa.

Voinko liittää tämän koko tutkintoon?
Jos haluatkin suorittaa koko tutkinnon, tämän osan voi yhdistää opintoihin.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto -koulutuksen nuori johtaja.

Millainen johtaja sinä haluat olla?

Työelämässä on johtajia sekä esihenkilöitä, joilla on vahva osaaminen omaan alaansa ja sen työtehtäviin, mutta johtamisen ja henkilöstöjohtamisen koulutus on ehkä jäänyt vähemmälle. Tämä tutkintotavoitteinen koulutus vastaa juuri tähän tarpeeseen.
Työelämän muutokset haastavat johtajaa uudistumaan ja kehittämään omaa osaamista. Tulevaisuus vaatii osaavaa johtamista niin henkilökohtaisesti kuin koko tiimin osalta. Tutkinnosta saat valmiudet suunnitella, kehittää ja johtaa toimintaa entistä tavoitteellisemmin. Lisäksi se tarjoaa laaja-alaisen osaamispohjan käytännön johtamistehtäviin. Rakennat ryhmän kautta monipuolisen verkoston työsi tueksi ja saat vertaisilta uusia ajatuksia. Hallitset uusia työskentely- ja tiimin aktivointimenetelmiä. Kehität omaa osaamistasi työskentelyn ohessa ja pystyt tukemaan tiimiäsi entistä paremmin. Opit hallitsemaan paremmin omaa aikaasi ja työssäjaksamistasi.
Koulutuksessa kuulet ajankohtaiset kuulumiset suoraan yritysmaailman asiantuntijoilta. Asiantuntijat tulevat monipuolisesti eri aloilta, pääset myös kuulemaan eri alojen toimintatapoja ja käytänteitä. Ehkä mukaan tarttuu ajatus aivan uudelta toimialalta.

Kuntapuolen esihenkilö, haluatko viedä osaamistasi uudelle tasolle?

Koulutus alkaa tammikuussa 2024, hae mukaan alla olevasta linkistä.
Ohjaamme opiskelijat oikeaa ryhmään hakemusten perusteella.

Koulutuksen sisältö

Lähde mukaan johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon, jossa on huomioitu kuntasektorin erityistarpeita.
Kattava ja monipuolinen koulutusohjelmamme kattaa kaikkea strategisesta suunnittelusta henkilöstöjohtamiseen ja kestävään kehitykseen.
Monipuoliset valinnaiset kokonaisuudet tuovat sinulle mahdollisuuden keskittyä juuri sinua kiinnostaviin kokonaisuuksiin.

Toteutus oppisopimuksella.
Pakollisen sekä valinnaisten tutkinnon osien edellyttämä ammattitaito ja osaaminen osoitetaan tekemällä käytännön työtehtäviä aidoissa työtilanteissa ja työprosesseissa (näyttö).

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Pitääkö minun olla jo esihenkilö, yrittäjä tai tuleeko työnkuvani sisältää johtajan tehtäviä?
Kyllä, tutkinto perustuu näyttösuorituksiin ja oppimiseen työpaikalla

Onko koulutus maksuton?
Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.

Miten verkkokoulutuspäivä toteutetaan?
Käytämme Teams-ympäristöä.

Kuinka usein koulutuspäiviä on?
Koulutuspäivä on 1-2 kertaa kuukaudessa.

Kuinka paljon koulutus vaatii minulta?
Tutkinnon suorittaminen liittyy vahvasti työssä tapahtuvaan oppimiseen.

Pitääkö minulla olla työpaikkaohjaaja / mentori?
Kyllä, hänellä tulee olla vastaavat tiedot ja taidot kuin tutkinnossa.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus TUVA

Henkilö istuu tuolilla ja taustalla piirretty TUVA-tikku-ukko kävelee rappusia ylös.

TUVA-koulutus on tutkintokoulutukseen valmentava koulutus, joka on tarkoitettu niille, jotka haluavat hakea ammatilliseen tai lukiokoulutukseen, mutta tarvitsevat lisävalmiuksia tai tukea opiskeluun. TUVA-koulutus kestää enintään vuoden ja sen aikana opiskelija saa henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa oman alan ja uran valinnassa. TUVA-koulutus on hyvä vaihtoehto monille nuorille ja aikuisille, jotka kaipaavat lisäaikaa ja tukea oman tulevaisuutensa suunnitteluun.
TUVA-koulutus on aloitettu Suomessa elokuussa 2022 ja sitä järjestävät eri oppilaitokset ympäri maata.

TUVA-koulutus sisältää tutustumista eri koulutusvaihtoehtoihin ja työelämään sekä arjen taitojen vahvistamista. TUVA-koulutus antaa opiskelijalle kuusi lisäpistettä yhteishaussa, kun hän on suorittanut vähintään 19 viikkoa koulutusta.

Koulutuksen sisältö

Tuva-koulutuksen aikana opiskelija saa kattavasti tietoa suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, erilaisista ammateista ja koulutusmahdollisuuksista. Lisäksi Tuva-koulutuksessa on mahdollista korottaa perusopetuksen arvosanoja, tutustua lukiokoulutukseen ja parantaa opiskeluvalmiuksiaan. Koulutuksen laajuus on 38 viikkoa ja suoritusaika enintään yksi vuosi. Opiskelija voi osallistua Tuva-koulutukseen myös lyhyemmän ajanjakson omien tavoitteidensa ja osaamistarpeidensa mukaisesti.

Tuva-koulutus sisältää kaikille yhteisen koulutuksen osan Opiskelu- ja urasuunnittelutaidot. Muita Tuva-koulutuksen koulutuksen osia ovat: Perustaitojen vahvistaminen, Lukiokoulutuksen opinnot ja niihin valmentautuminen, Ammatilliseen koulutuksen opinnot ja niihin valmentautuminen, Työelämätaidot ja työelämässä tapahtuva oppiminen, Arjen taidot ja yhteiskunnallinen osallisuus ja Valinnaiset opinnot. Näistä koulutuksen osista opiskelijalle valitaan hänen tarvitsemansa osiot. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan oma yksilöllinen suunnitelma Tuva-opintojen osalta.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

9-12 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa

Koulutuskohtaiset valintaperusteet

Hakijalla tulee olla suomalaisen peruskoulun päättötodistus tai vastaavat tiedot ja taidot sekä riittävät valmiudet suoriutua Tuva-koulutuksesta ilman vaativaa erityistä tukea.

Kielitaitovaatimustaso

A1.3
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Opiskelijoilla on mahdollisuus hakea asuntolapaikkaa. Lisätietoja YSAOn nettisivuilta
Tuva-koulutuksen valtakunnalliset perusteet löytyvät ePerusteet palvelusta Tuva-koulutuksen valtakunnalliset perusteet löytyvät ePerusteet palvelusta

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
02.10.2024

Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto

Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto -opiskelija, koneasentaja kytkee liitoksia.

Koulutus soveltuu sinulle, mikäli olet hankkinut riittävän kokemuksen ja tiedon teknologia-alalta. Voit suorittaa tutkinnon myös ilman valmistavaa koulutusta, mikäli sinulla on riittävästi työkokemuksella tai muulla tavoin hankittua aiempaa, tutkinnon vaatimusten mukaista osaamista. Koneasennuksen osaamisalan suoritettuasi osaat tehdä itsenäisesti koneasennuksia ja kehittää koneasennustyötä. Valinnaisista tutkinnon osista riippuen hän voi erikoistua erilaisten laitteiden ja järjestelmien asennus-, mittaus- ja kunnossapitotöihin.

Syvennä taitoja teknologia-alalta ja vahvista osaamista koneiden ja laitteiden asentamisesta, huoltamisesta ja korjaamisesta. Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto koulutuksen suoritettuasi sinulla on taito tehdä itsenäisesti koneasennuksia ja kehittää koneasennustyötä.

Koulutuksen sisältö

Koneasennuksen osaamisala
Koneasennuksen osaamisalan suorittanut opiskelija osaa tehdä itsenäisesti koneasennuksia ja kehittää koneasennustyötä. Valinnaisista tutkinnon osista riippuen hän voi erikoistua erilaisten laitteiden ja järjestelmien asennus-, mittaus- ja kunnossapitotöihin.

Kunnossapidon osaamisala
Kunnossapidon osaamisalan suorittanut opiskelija osaa ennakoida koneiden ja laitteiden huoltotarvetta sekä tehdä tarvittavat huoltotoimenpiteet. Valinnaisista tutkinnon osista riippuen hän voi erikoistua erilaisten laitteiden ja järjestelmien asennus-, mittaus- ja kunnossapitotöihin

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

A2.2
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ronkainen Antti
puh. +358 40 1778 599
sähköposti: antti.ronkainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
22.02.2024

Sinua saattaa kiinnostaa myös Sähkö- ja automaatioalan ammattitutkinto, tutustu!

Sähkö- ja automaatioalan ammattitutkinto

Sähköasentaja

Automaatioasentaja

Kaksi sähkö- ja automaatioalan ammattitutkinto -opiskelijaa eli sähköasentajaa ohjaavat minilaborotoriolaitetta Ylä-Savon ammattiopiston oppimisympäristössä.

Oletko suorittanut sähkö- ja automaatioalan ammatillisen perustutkinnon ja haluat syventää osaamistasi? Sähkö- ja automaatioalan ammattitutkinto -koulutus on silloin luonnollinen valinta!

Kiinnostaako tietojesi ja ammattitaitosi syventäminen, nopeasti kehittyvä sähkö- ja automaatioala ja ammattitutkinnon suorittaminen? Sähkö- ja automaatioalan ammattitutkinto -koulutuksen myötä saat tämän alan monipuolisissa työtehtävissä vaaditut valmiudet mm. varmistua työ- ja sähköturvallisuudesta, kun työskentelet eri työympäristöjen vaativissa asennustehtävissä. Alan ammattinimikkeitä ovat mm. sähköasentaja
automaatioasentaja, lLukitus- ja turvajärjestelmäasentaja.

Sähkö- ja automaatioalan ammattitutkinnon suoritettuasi osaat toimia suunnitelmallisesti ja huomioida kaikissa työprosessin vaiheissa asiakkaan tarpeet ja työlle asetetut vaatimukset. Lisäksi kykenet varmistamaan, että työn lopputulos on turvallinen ja tarkoituksenmukainen asiakkaalle.

Voit toimia sähköasentajan, automaatioasentajan tai lukitus- ja turvajärjestelmäasentajan työtehtävissä. Sähkö- ja automaatioalan ammattilaisena voit toimia itsenäisesti sähkö- ja automaatioalan monipuolisissa työtehtävissä.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

B1.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ronkainen Antti
puh. +358 40 1778 599
sähköposti: antti.ronkainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
22.02.2024

Sinuna voisi kiinnostaa myös Tuotantotekniikan ammattitutkinto, tutustu!

Oppisopimuskoulutus

Mies pitää oppisopimuskoulutus kylttiä käsissään.

Oppisopimus on työelämälähtöinen tapa opiskella ammatti, vaihtaa alaa, saada todistus omasta osaamisesta, jatkaa loppuun kesken jääneet opinnot tai hankkia lisäkoulutusta. Oppisopimuksella voivat opiskella kaikki 15-vuotiaat ja sitä vanhemmat. Voit suorittaa minkä tahansa toisen asteen ammatillisen tutkinnon. Valittavanasi on yli 160 erilaista tutkintoa ja lukemattomia tutkinnon osia.

Hakeminen oppisopimukseen tapahtuu tältä sivulta ”hae koulutuksiin – jatkuva haku nuorille ja aikuisille” -sinisen painikkeen kautta, josta pääset täyttämään hakulomakkeen.

Oppisopimus on määräaikainen työsopimus, jossa työnantaja kouluttaa työntekijän – uuden tai jo töissä olevan. Työaika tulee olla vähintään 25 tuntia viikossa ja palkkaus tessin mukaan.

Kouluttaudut työtä tehden, saat palkkaa ja kerrytät työkokemusta!

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Aloituspaikat

Oppisopimuskoulutus

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ronkainen Antti
puh. +358 40 1778 599
sähköposti: antti.ronkainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
22.08.2024

Tutustu eri aloihin sekä tutkintoihin Opintopolku.fi -palvelussa!

Kuljetusalan ammattitutkinto, kuljetusalan työnjohdon osaamisala

Kuljetusalan ammattitutkinto, kuljetusalan työnjohdon osaamisala antaa eväät mm. tällaisen puutavara-auton kuljettajaksi kuljetusalan ammattiin.

Toimitko kuljetusalalla kuljettajana tai työskenteletkö ajojärjestöllä, ja haluat saada taitoa työnjohdollisia varten? Kuljetusalan ammattitutkinto, kuljetusalan työnjohdon osaamisala -koulutus sopii silloin juuri sinulle.

Kuljetusalan ammattitutkinto, kuljetusalan työnjohdon osaamisala -koulutuksen avulla oma roolisi kuljetusalan asiakaslähtöisen palvelujen tuottajana selkeytyy. Saat taitoa toimia esihenkilötehtävissä ja sen tueksi kokonaisnäkemyksen kuljetusalan mahdollisuuksista. Osaat toimia itsenäisesti työnjohtajana ja huomioida kuljetusalaa säätelevät lait, asetukset ja määräykset.

Työnjohtajana noudatat hyvän esihenkilötyön ja johtamisen periaatteita sekä suunnittelet ja organisoit vastuualueesi kuljetustoimintoja sekä resursseja laadukkaasti ja kustannustehokkaasti.

Kuljetusalan ammattitutkinto, kuljetusalan työnjohdon osaamisala -koulutuksen suoritettuasi huomioit työssäsi työturvallisuuden ja riskienhallinnan ja inhimilliset tekijät. Voit toimia työnjohtajana, kuljetussuunnittelijana, liikenne-esihenkilönä, ajojärjestelijänä, vuorovalvojana, tiiminvetäjänä tai kuljetusalan asiantuntijana-, suunnittelu- ja kehitystehtävissä.

Osaamisala

Kuljetusalan työnjohdon osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Alakohtaiset erityisvaatimukset (SORA-lainsäädäntö)

Tutkinto kuuluu SORA-lainsäädännön piiriin, tutustu tutkintokohtaisiin terveydentilavaatimuksiin: Tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset

Kielitaitovaatimustaso

B1.1.
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Muuta huomioitavaa

Tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset (katso liitteet)

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Härö Riitta
puh. +358 400 793 179
sähköposti: riitta.haro@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Sinua saattaa kiinnostaa myös Lähiesimiestyön ammattitutkinto -koulutus, tutustu!

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, levyseppähitsaaja, Vieremä

Levyseppähitsaaja

Levyseppähitsaaja työstää metallia oppimisympäristössään teknologia-alan yrityksessä.

Kohderyhmänä on henkilöt, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta kone-ja tuotantotekniikan-alasta ja haluavat suorittaa alan perustutkinnon.

Miltä kuulostaa uuden luominen kehittyvän tekniikan parissa? Levyseppähitsaajan käsittelyssä, erilaisten levyntyöstö- ja liitostekniikoiden avulla teräs, alumiini ja erikoismetallit saavat uudet muotonsa. Hitsaajana osaat valmistaa metallilevystä tuotteita monenlaista jatkokäyttöä varten. Nykyaikaisissa konepajoissa sekä tuoteverstaissa osia valmistetaan ja liitetään yhteen valmiiksi tuotteeksi. Tarvittaessa työnkuvaan kuuluu, että isot teräsrakenteet ja laitekokonaisuudet, esim. voimalaitokset, kokoonpannaan asiakkaan luona kotimaassa tai ulkomailla. Levyseppähitsaajana osaat hallita manuaalisia ja ohjelmoitavia koneita sekä tuntea materiaalien käyttäytymisen eri tilanteissa. Osaat hahmottaa työpiirustuksista tuotteet ja sen mukaan suunnitella työn toteutuksen. Tässä työssä pääset hyödyntämään taitoasi hahmottaa muotoja avaruudellisesti, sekä saat valmiudet hallita erilaisia teknisiä välineitä ja materiaaleja.
YSAOn Vieremän oppimisympäristössä opiskellaan työelämälähtöisesti keskellä laajaa alan yritysverkostoa. Opinnot etenevät joustavasti oppimisympäristössä ja työpaikoilla tapahtuvan oppimisen siivittämänä. Monesti opintojen loppuvaiheessa opinnot jatkuvatkin yrityksen kanssa solmitun oppisopimuksen merkeissä.

Osaamisala

Tuotantotekniikan osaamisala

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

A1.3
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Maksuttomuuden piirissä olevat opiskelijat

Opiskelu on maksutonta alle 20-vuotiaille, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa.

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ronkainen Antti
puh. +358 40 1778 599
sähköposti: antti.ronkainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
22.02.2024

Sinua saattaa kiinnostaa myös Tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja -koulutus, tutustu!

Koneasennuksen ja kunnossapidon erikoisammattitutkinto

Koneenasennuksen ja kunnossapidon erikoisammattitutkinto -opiskelija operoimassa työstökonetta teknologia-alan oppimisympäristössä.

Haluatko edetä urallasi konenasennus -ja kunnossapitoalalla? Jos toimit projekteissa tai haluat hakeutua näihin töihin lähitulevaisuudessa työntekijäksi tai yrittäjäksi, ja sinulla on ammatillinen koulutus tai alan työkokemusta, on koneasennuksen ja kunnossapidon eriskoisammattitutkinto -koulutus sinua varten.

Koneasennuksen ja kunnossapidon erikoisammattitutkinto -koulutuksen suorittaneena sinulla on ammattitaito varmistaa työskentelyn taloudelliset tavoitteet ja laatu. Osaat laskea työkohteen kustannukset sekä arvioida tarvittavat työvälineet ja -tekijät.

Työympäristön lisäksi osaat huomioida koneisiin ja laitteisiin sekä niiden käyntiin liittyvät turvallisuustekijät. Valinnaisten aineiden mukaan voit erikoistua ennakkohuoltoon, kustannuslaskentaan ja sähkö-, automaatio-, pneumatiikka- ja hydrauliikka-asennuksien johtamiseen.

Koneasennuksen ja kunnossapidon erikoisammattitutkinto -koulutuksen suorittaneena saat valmiudet toimia alan työnjohtajana, projektipäällikkönä tai yrittäjänä. Voit myös toimia kone- ja kunnossapitoasennuksien suunnittelu- ja toteutustehtävissä.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

A2.2
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Muut mahdolliset kustannukset

Muita mahdollisia kustannuksia voi tulla opiskelumateriaaleista, työvaatteista, työvälineistä ja viranomaismaksuista.

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Ronkainen Antti
puh. +358 40 1778 599
sähköposti: antti.ronkainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
22.02.2024

Sinua saattaa kiinnostaa myös Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto, tutustu!

Isännöinnin ammattitutkinto

Isännöinnin ammattitutkinto antaa hyvät eväät isonkin taloyhtiön, kuten kuvassa, kerrostaloyhtiön isännöintiin.

Oletko toiminut isännöinnin tai kiinteistöalan tehtävissä tai haluatko tulevaisuudessa toimia alalla? Isännöinnin ammattitutkinto voisi olla juuri sinulle sopiva!

Isännöinnin ammattitutkinto -opinnot suorittanut isännöitsijä osaa hoitaa kiinteistökohteen hallintoa, taloutta sekä teknistä elinkaarta vuosikellon ja asiakkaan tai omistajan kanssa sovitun strategian mukaisesti. Hän hallitsee isännöintikohteen sopimusasiat, asiakirjakäytännöt sekä viranomaisilmoitukset. Tutkinnon suorittanut osaa huolehtia riskienhallinnasta, asiakaspalvelusta ja viestinnästä kehittäen omaa toimintaansa nykyaikaisia työskentelytapoja hyödyntäen.

Valinnaisista tutkinnon osista riippuen isännöinnin ammattititutkinnon suorittaja on erikoistunut asunto-osakeyhtiö-, vuokratalo- tai toimitilaisännöintiin. Lisäksi tutkinnon suorittanut isännöitsijä on syventänyt osaamistaan asumisneuvonnassa, teknisissä palveluissa, uudiskohteen isännöinnissä tai suunnittelemalla jonkin isännöintityöhön liittyvän kehittämishankkeen

Työtehtäviä, joissa tutkinnon suorittanut isännöitsijä voi toimia
Isännöinnin ammattitutkinto -opinnot suorittaneella on isännöinnin tehtävissä edellytetty ammattitaito ja tutkinnon suorittanut voi toimia asunto-osakeyhtiön, vuokratalon tai toimitilan isännöitsijänä.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Koulutuksen aloitus

Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.

Koulutuksen suunniteltu kesto

Koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa.

Kielitaitovaatimustaso

B2.1
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista

Opintojen aikainen toimeentulo

Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä

Lisätietoja antaa

palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat

Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin

Tämä tuotekortti on tarkastettu
24.09.2024

Sinua saattaa kiinnostaa myös Liiketoiminnan ammattitutkinto, myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala -koulutus, tutustu!

Järjestämme Teams-infon isännöintialan koulutusvaihtoehdoista!
Koulutusinfo tiistaina 11.6. klo 9.00 – 9.45. Liity mukaan! Teams linkki
Tervetuloa kuulolle!