Ylä-Savon ammattiopiston kone- ja tuotantotekniikan työtiloista löytyy huhtikuisena perjantai aamuna kaksi keskittynyttä nuorta miestä, jotka ovat valmistautumassa toukokuussa Kuopiossa pidettäviin Taitaja-kilpailuihin. He kisaavat koneenasennus ja kunnossapito lajissa (607) Savilahden kampuksella. Molemmat heistä valmistuvat tänä vuonna koneasentajiksi, kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto opinnoista.
Taitaja kisaan lähtevien nuorten opettaja Harri Laukkanen kertoilee, että he lähtevät yhdessä Taitajiin. Hän on lähdössä mielenkiinnolla mukaan Kuopioon, mutta epäilee kyllä, että varmaan häntä itseään voi jännittää enemmän, kuin kilpailijoina olevaa Aatu Hakkaraista ja Miika Kuosmasta. Reippaat, taitavat nuoret miehet harjoittelevat opettaja Miika Vaarasuon valmennuksella kisaan tutkinnon perusteisiin liittyviä osa-alueita, taitoja mitä pitää olla ja osata. Harri Laukkanen odottaakin innolla neljän päivän mittaista kokemusta Taitaja-finaalista ”tällainen kokemus varmasti kehittää opiskelijan monenlaista paineensietokykyä ja kykyä suoriutua kovassa työelämässäkin.” hän kertoo.
”Aivan positiivisella mielellä, aivan mukava, että tuli lähdettyä”
Pihtiputaalta kotoisin oleva Aatu Hakkarainen on toisen vuoden opiskelija. ”Tavoite olisi, että heti alkusyksystä saisin paperit, käyn vielä piipahtamassa syksyllä viikonkaksi täällä ja se olisi sitten siinä, valmistun koneasentajaksi. Joku opettajahan sitä taisi mukaan taitajiin kysäistä alun perin, ja minä siinä sitten vähän emmin, että en tiiä, ossaako sitä tehhä yhtään mittään, vaan tuli sitä silti lähettyä. Tässä sitä nyt näköjään ollaan, harjoittelemassa näitä.” kertoilee Aatu hymyssä suin.
Milläs mielillä olet, onko kuitenkin kiva osallistua? -Kyllä, aivan positiivisella mielellä, aivan mukava, että tuli lähettyä. Harjoittelussa ollaan ja perjantai päivisin käyn täällä koululla harjoittelemassa Taitaja-kilpailuja varten. Siellä kilpailussa on useampia tehtäviä ja harjoitellaan mitä nähdään tarpeellisimmiksi harjoitella.
”Saa harjoittelua ja vaikeampia tehtäviä. Oppisi enemmän.”
Kilpakaveri Miika Kuosmanen on kotoisin Lapinlahdelta ja opinnoissaan jo loppusuoralla, hän valmistuukin jo toukokuun lopussa koneasentajaksi. Myös Miikalle opettaja oli kertonut mahdollisuudesta osallistua kilpailuun. ”Positiivisella mielellä olen lähdössä”, kertoilee Miika. ”On hyvä, kun saa parempaa harjoittelua ja vaikeampia tehtäviä, oppisi enemmän.”
Kaimalla, opettaja Miika Vaarasuolla on aiempaakin kokemusta Taitaja-kilpailuista, ja hän onkin se, joka on koneasennuksessa houkutellut opiskelijoita mukaan ja toimii heidän kokeneena valmentajanaan. Perjantai päivisin kevään aikana hiotaan YSAOn hallissa taidot timanttisiksi ja harjoitellaan hymyssä suin.
Johan sen slogankin kertoo; Antaa taidon näkyä! Hienoa, että olette mukana, ja varmasti monta kokemusta rikkaampana! Tsemppiä Miika (vas) ja Aatu sekä taustajoukot!