Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän edustajat tekivät vierailun Bangaloreen Intiaan viikolla 12. Tavoitteena oli tutustua tarkemmin intialaiseen yksityiseen oppilaitokseen (NTTF – Nettur Training Foundation) ja heidän kumppaniverkostoonsa sekä solmia yhteistyösopimus laajan yhteistyön käynnistämisestä. Yhteistyösopimus allekirjoitettiin 19.3.2024.

Sopimuksen keskeisenä tavoitteena on kehittää oppilaitosten välistä yhteistoimintaa, luoda mahdollisuuksia koulutusviennin toteuttamiseen Intiaan sekä mahdollistaa opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuus oppilaitosten välillä. Kokonaisuuteen kuuluu myös yhteisten koulutusratkaisujen kehittäminen siten, että intialaisten opiskelijoiden olisi mahdollista jatkaa Intiassa aloitettuja opintojaan Ylä-Savossa ja sitä kautta tulla Suomeen töihin. Alkuvaiheessa tämä yhteistyöalue keskittyy etenkin teknologia-alalle. Toimintamallissa keskeistä on varmistaa riittävä suomen kielen osaaminen vahvan ammattitaidon lisäksi. Ylä-Savossa ja Suomessa laajemminkin on suurena haasteena työvoiman saatavuuden riittävyys tulevina vuosina. Yhteistyötä tehdään myös Intian maatalouden ja siihen liittyvien koulutusratkaisujen kehittämisessä.

Sopimuksen allekirjoitustilanne.

Yhteistyösopimuksen allekirjoitus, kuntayhtymän puolesta sopimuksen allekirjoitti kuntayhtymän johtaja Kari Puumalainen ja NTTF:n puolesta toimitusjohtaja R. Rajagopalan. Sopimuksen vahvistajina toimivat kv-koordinaattori Etleva Moisio ja johtaja Basaralu Sudarshan.

NTTF on arvostettu oppilaitos Intiassa ja sillä on yli 20 000 opiskelijaa eri puolilla Intiaa. Oppilaitos tekee tiivistä yhteistyötä johtavien kansainvälisten teollisuusyritysten kanssa. Olimme erittäin vaikuttuneita kumppanioppilaitoksen toimintamallista sekä korkeasta laadusta.

Vierailun yhteydessä tapasimme useita Karnatakan osavaltion teollisuuden ja hallinnon edustajia. Tapaamisten tarkoituksena oli vahvistaa yhteistyön tukea eri sidosryhmien osalta.

Yhtenä keskeisenä tukitahona toimii Suomen kunniakonsuli Geetanjali Kirloskar, joka on yksi suuren Kirloskar monialakonsernin johtohenkilöistä.


Lisätietoja
Kuntayhtymän johtaja Kari Puumalainen, 040 1778 600.
kari.puumalainen@ysao.fi