Hankkeen hallinnointi
Hankkeen päätoteuttajana toimii Savonia-ammattikorkeakoulu.
Osatoteuttajana hankkeessa toimii Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä (YSAO).
Tietoa hankkeesta
Rakentamisen ja maarakentamisen toimijoiden ja alihankintaketjujen vastuullisuutta on tuettava, jotta he voivat vastata tilaajien ja asiakkaiden vaateisiin sekä säilyttää toimintaedellytyksensä markkinoilla. Rakentamisen hiilijalanjäljen pienentämiselle asetetaan yhä enemmän tavoitteita lainsäädännön ja muuttuvan asenneilmapiirin myötä.
Vastuullinen Savon rakentamis- ja maarakentamisala (VASARA) -hankkeen tavoitteena on juurruttaa kiertotalous ja vastuullisuus osaksi Pohjois-Savon rakentamis- ja maarakentamisalan käytäntöjä. Hankkeessa kartoitetaan toimijoiden vastuullisuustarpeita, kehitetään tukitoimia kiertotalouden edistämiseksi ja rakennetaan toimintamalleja purkupuun ja -betonin hyödyntämiseen. Kiertotalouden näkyvyyttä ja vaikuttavuutta vahvistetaan monikanavaisella viestinnällä, ja hankkeen tuloksia ja hyviä käytäntöjä jaetaan alueen toimijoille sekä laajemmin.
Hankkeen yhteydessä toteutetaan myös investointihanke (i-VASARA). Siinä hankittava pyrolysointilaitteisto mahdollistaa kehittämishankkeen yhteydessä toteutettavien pilottien toteuttamisen
Tavoitteet
Hankkeen toimenpiteillä pyritään parantamaan yritysten kilpailukykyä ja valmiuksia vastata muuttuvan lainsäädännön ja tilaajien vaatimuksiin. Lisäksi tavoitteena on lisätä uusiomateriaalien ja sivuvirtojen hyödyntämistä, tehostaa materiaalien kiertoa sekä pienentää alan hiilijalanjälkeä. Verkostomalli tukee pysyvien toimintatapojen syntymistä ja edistää tulosten laajaa jalkautumista
Kesto
1.5.2026-30.9.2028
Budjetti
YSAOn osuus:
271 942 € (VASARA)
24 360 € (i-VASARA)
Rahoittaja
Pohjois-Savon liitto, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR)
Hankehenkilöstö
Raimo Hämäläinen
Projektipäällikkö
+358 40 834 4433
raimo.hamalainen@ysao.fi
Tiina Ahonen
Rakentamisen asiantuntija
+358 40 079 3024
tiina.ahonen@ysao.fi
Tiina Tervaniemi
Kehittämispäällikkö
+358 40 487 4807
tiina.tervaniemi@ysao.fi

