Ylä-Savon ammattiopistoon (YSAO) hakeutui kevään yhteishaussa 404 ensisijaista hakijaa. Hakijamäärä on korkein vuoden 2014 jälkeen alkaneella tarkastelujaksolla. Vuotta aiemmin hakijoita oli 382, joten kasvua kertyi 22 hakijaa. Hakemusten kokonaismäärä eri hakusijoilla oli 1351.
Kasvu on merkittävää myös alueellisesti. Ylä-Savon perusopetuksen päättävä ikäluokka pieneni arviolta noin 20 nuorella, mutta tästä huolimatta Ylä-Savosta hakevien määrä kasvoi. Ylä-Savosta hakijoita oli yhteensä 284, eli noin 70 prosenttia kaikista hakijoista. Vuosina 2014–2024 ensisijaisia hakijoita on ollut keskimäärin hieman yli 300 vuodessa, joten kahden viime vuoden kehitys osoittaa selkeää kasvua.
Hakijoita tuli jälleen runsaasti myös Ylä-Savon ulkopuolelta, mikä vahvistaa oppilaitoksen asemaa laajemman alueen kouluttajana ja osaavan työvoiman tuottajana. Kevään yhteishaussa eniten hakijoita keräsivät rakennusalan perustutkinto (maarakennus) Iisalmessa ja Siilinjärvellä yhteensä 73 hakijalla, maatalousalan perustutkinto 48 hakijalla, sähkö- ja automaatioalan perustutkinto 47 hakijalla sekä logistiikan perustutkinto 46 hakijalla. Hakijamäärät painottuvat aloille, joilla työvoiman tarve alueella on suurta.
- Hakijamäärien kehitys osoittaa, että ammatillinen koulutus nähdään houkuttelevana ja käytännönläheisenä väylänä työelämään, kertoo kuntayhtymän johtaja Kari Puumalainen.
YSAO kouluttaa merkittävän osan alueen osaavasta työvoimasta, ja hakijamäärän kasvu tukee suoraan Ylä-Savon elinvoimaa ja yritystoiminnan kehittymistä.
Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan edelleen pääosin jatkuvan haun kautta, ja noin kolmannes opiskelijoista on aikuisia. Ylä-Savon ammattiopistossa opiskelee tällä hetkellä yhteensä 1 639 opiskelijaa.
Lisätietoja
Kuntayhtymän johtaja Kari Puumalainen, 040 1778 600, kari.puumalainen@ysao.fi


