Hankkeen hallinnoija

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä (YSAO)

Taustat

Hankkeen lähtökohtana on ollut tarve kehittää Ylä-Savon kone- ja laitevalmistuksen koulutusta, tarve on noussut esiin KesTech-verkoston keskusteluissa. Inspiraatio innovaatioympäristön rakentamisesta syntyi vierailulla espanjalaisessa oppilaitoksessa, jossa vastaava ympäristö on jo toteutettu. Hankkeen valmistelua on tehty yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden kanssa, ja tavoitteena on ollut luoda ympäristö, joka palvelee laajasti yhteiskäyttöä. Kehittämistarpeita on kerätty myös Ylä-Savon yrityksiltä ennakointitiedon ja muiden keskustelujen kautta. 

Hanke vastaa työelämän tarpeisiin osaavan työvoiman saatavuuden osalta sekä tarjoaa mahdollisuuden pilotoida moniakselista valmistusteknologiaa. 

Teknologiaosaamisen kehittäminen osaamistehtaassa (OSTE) koostuu hankeparista:  

OSTE – kehittämishanke, sekä i-OSTE – investointihanke. 

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteisiin tähdätään kolmen työpaketin kautta, jossa ensimmäiseksi muodostetaan osaamistehdas -kokonaisuus eli innovaatioympäristö, jossa oppilaitokset ja yritykset voivat jatkossa kehittää sekä osaamista että tuotekehitysinnovaatioita. 

Toisena tavoitteena on testata työturvallisuuteen ja energiatehokkuuteen sekä lean-ajatteluun liittyviä toimintatapoja innovaatioympäristössä.  

Kolmantena tavoitteena on pilotoida osaamistehdasympäristössä moniakselista valmistusta yhteistyössä yritysten sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. 

Hankkeen kehittämistoimilla vastataan työelämän tarpeeseen toteuttamalla Osaamistehdas –innovaatioympäristö, jossa voidaan yhteistyössä työelämän kanssa vahvistaa kone- ja tuotantotekniikan alalla työelämässä tarvittavaa lean- ja työturvallisuusosaamista sekä energia- ja materiaalitehokasta tuotantoa.

Kesto

01.08.2025 – 31.07.2027

Budjetti

OSTE – kehittäminen: 301 373 € 

i-OSTE – investointi: 322 263 €

Rahoittaja

Pohjois-Savon liitto

Projektityöntekijät

Projektipäällikkö Erno Heinonen 

+358 40 481 4114 

erno.heinonen@ysao.fi 

Koulutuspäällikkö Jarkko Ruotsalainen 

+358 40 177 8536 

jarkko.ruotsalainen@ysao.fi 

Opettaja Jari Huttunen 

+358 40 079 3104 

jari.huttunen@ysao.fi 

Hankepäällikkö Tiina Tervaniemi

+358 40 487 4807

tiina.tervaniemi@ysao.fi