Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä noudattaa hankinnoissaan julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä ja omaa hankintaohjeistustaan. Hankinnat kilpailutetaan yhteistyössä koulutusalojen kanssa talousarvion määrärahojen puitteissa.
Hankintojen kautta YSAOlla kehitetään uutta toimintaa: oppimisympäristöjä, tietojärjestelmiä, kalustoa ja laitteita, oppimisvälineitä yms. sekä varmistetaan muun toiminnan jatkuvuus. Kilpailutuksen tavoitteena on saada hinnaltaan ja laadultaan paras tavara, palvelu tai urakoitsija sekä solmia ehdoiltaan hyvä hankintasopimus.
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä on mukana noin 50 eri Sansian ja Hanselin kilpailuttamassa yhteishankintasopimuksessa. Lisäksi yhteishankintoja toteutetaan Ylä-Savon alueen kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Kaikki kuntayhtymän hankinnat julkaistaan Hilma-hankintailmoitukset palvelussa sekä tällä koulutuskuntayhtymän verkkosivulla.
Hankintapäätöksistä vastaavat viranhaltijat 150 000 € saakka, sen ylittävistä päättää Yhtymähallitus.
Suunnitteilla olevat kilpailutukset
- Sankariniemen auditorion saneerausurakka, helmikuussa
- Biohiiliretortti (laite), toukokuussa
- Hinattava niittomurskain, Q2
- Hingunniemen perjantaikuljetus (HN-Kiuruvesi), Q2
- Pemon asuntolan keittökalusteiden uusinta (16s), Q2
Avoimet tarjouspyynnöt
Pienhankintojen avoimet tarjouspyynnöt sekä EU:n ja kansallisen kynnysarvon ylittävät avoimet tarjouspyynnöt.
-
Request for Quotation of Market Research and Feasibility Study
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä hereby invites tenders for the provision of market research and a feasibility study concerning the establishment of Vocational Education and Training (VET) unit(s) in India. India is experiencing rapid economic transformation and industrial development, accompanied by increasing demand for skilled labour across technology-driven industries and sustainable resource sectors. At the same time, India’s…
-
Tarjouspyyntö Sankariniemen kampuksen A-siiven saneerauksen suunnittelusta
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä pyytää tarjoustanne arkkitehti- ja pääsuunnittelusta, rakennusteknisestä suunnittelusta, LVIA-suunnitteluista sekä sähkösuunnittelusta tarjouspyynnössä ja sen liitteissä esitetyllä tavalla. Hankinnan kohteena on pääosin osoitteessa Asevelikatu 4, Iisalmi sijaistsevan Sankariniemen kampuksen A-siipeen kohdistuvan saneerauksen suunnittelutehtävät. Suunnittelutehtävä sisältää seuraavat osa-alueet: Kohteen ja hankinnan tarkempi sisältökuvaus liite 2 Suunnitteluohjelmassa. Sisäpuolen saneerauksella tavoitellaan vähintään 10 vuoden käyttöikätavoitetta. Vesikatolle ja tekniikalle…

