Logistiikkaosaaminen;Maarakennusala

Mukana olevat yritykset:
– Maarakennus Niemeläinen Oy
– Maansiirto E. Huttunen Oy
– Recset Oy

Tavoitteena on, että kaikki koulutuksen hyväksytysti suorittaneet työllistyvät työnantajan tarjoamiin tehtäviin ja hallitsevat tarvittavat tiedot ja taidot työtehtävissä toimimiseen.

Onko sinulla vahva kokemus infra-alalta tai toimitko rakennusinsinöörinä ja rakennusmestarina tai olet opiskellut opistossa tai ammattikorkeakoulussa muuta alaa?

Infra-alan yrityksiin tarvitaan lisää osaajia. Ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden turvaamiseksi Ylä-Savon ammattiopisto järjestää infra-alan työjohtokoulutuksen.

Rekrykoulutuksella opit infra-alan urakoinnin kokonaisvaltaisen hallinnan sekä turvallisen, kustannustehokkaan ja laadukkaan työskentelyn. Opit lisäksi johtamista, mittaamista, digitalisaatiota, vuorovaikutusta ja määrälaskentaa sekä hinnoittelua.

Sinun tulee olla vähintään 20 vuotias, jonka lisäksi sinulla tulee olla B-luokan ajokortti. Eduksi katsomme, mikäli sinulla on jo ammatillinen koulutus tekniseltä alalta sekä vahva osaaminen infra-alalta.

Hakijoilta edellytetään myös alalle soveltuvaa terveyttä ja fyysistä kuntoa. Työtehtävät edellyttävät matkustusvalmiutta, itsenäistä työotetta, tiimityöskentelytaitoja, organisointitaitoja ja pitkäjänteisyyttä.

Koulutuksen toteutus

LiperiLinkki tutkinnon perusteisiinKoulutuksen sisältö ja toteutus
– 11.12.2023- 22.03.2024 (teoriajakso)
– 25.03.2024-28.06.2024 (työssä oppiminen yrityksissä)


Sisältö:
1. Infra-alan urakoinnin yleisosaaminen
2. Infra-alan sopimukset
3. Työturvallisuussuunnitelmat ja työturvallisuus infra-alalla
Lyhytkorttikoulutukset: Tieturva 1 ja Tieturva 2, Työturva, Tulityöt, ympäristöturvallisuuskoulutus, hätä EA, Vesityökortti (Vesijohtoverkostot), Muoviputkien hitsaus 2 pv valvojakoulutus, Reak-koulutus, ennakoiva-ajo.
Lyhytkortteja osan voi suorittaa myös verkossa www.kuljettajaopetus.fi/ysao
4. Laadunvarmistussuunnitelmat
5. Määrälaskenta, hinnoittelu ja jälkilaskenta
6. Johtamistaito ja työmaan organisointi
7. Neuvottelutaito ja vuorovaikutustaidot
8. Infratyömaan mittaukset
9. Työmaan kirjanpito ja dokumentointi
10. 5S Lean ajattelu ja hukkien poistaminen, kustannustehokkuus
11. Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Opetusmenetelmät: lähiopetus, vertaisoppiminen, työssäoppiminen, itseopiskelu ja verkko-opetus, (Microsoft Teams – verkko-opetus ja Its Learning verkko-oppimisalustat). Verkkoympäristö sisältää luentomateriaalit, oppimisvideot ja oppimistehtävät. Lisäksi saat kalenterin kautta koulutukseen valmiit linkit päiväkohtaisesti.
Koulutuksesta järjestetään info TE-livelähetyksenä 27.10.2023 klo.10.30: https://te-live.fi/

Hakeminen: www.te-palvelut.fi 12.11.2023 mennessä.

Kouluttajan edustaja: Peter Torn, peter.torn@ysao.fi, tel. 0400-792 825
Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
Tutkinto
Ei tutkintotavoitteinen koulutus
Hakuaika päättyy
12.11.2023
Koulutus alkaa
11.12.2023
Koulutus päättyy
20.06.2024
Toteutusmuoto
Oppiminen tapahtuu lähiopintoina, alan työpaikoilla sekä verkko-opintoina eYSAOn kautta
Lisätietoja antaa
Peter Torn, p. 0400792825, peter.torn@ysao.fi
Huom!
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin
Koulutustyyppi
Täydennyskoulutus
Apply for educationOther logistics skills educations

Koulutuksesta järjestetään info TE-live 27.10.2023 klo 10.30
te-live.fi/